maanantai 29. lokakuuta 2012

Osa 19: Ylöstempauksen ajoitus

Ylöstempaus ennen 7-vuotista vaivanaikaa

Esipuhe
Tästä aiheesta on nykyisin paljon kiistelyä. Vain osa kristityistä uskoo Yeshuan seurakunnan ylösoton eli ylöstempauksen tapahtuvan ennen viimeistä 7-vuotista vaivanaikaa, ennen kuin alkaa 1000-vuotinen rauhanaika maan päällä. Jotkut uskovat ylöstempauksen tapahtuvan viimeisen 7-vuotisviikon puolivälissä ja jotkut vasta sen lopussa. On kuitenkin kiistatonta, että kaikkien uskossa Yeshuaan poisnukkuneiden ja muiden Hänen valittujensa hallitusaika maan päällä alkaa 1000-vuotisen kuningaskunnan alussa. Luemme tästä jakeet: Ilm. 20:1-6

1. Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään. 2. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi 3. ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa. 
4. Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Yeshuan todistuksen ja Elohimin sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat HaMashiach’n kanssa tuhannen vuotta. 5. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. 6. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Elohimin ja HaMashiach’n pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.

- Ensimmäinen ylösnousemus on sama kuin ylöstempaus! Siksi on äärettömän tärkeää saada olla mukana siinä!

Ylöstempaus ennen 7-vuotista vaivanaikaa
Seuraavat jakeet puoltavat ylöstempausta ennen 7-vuotista vaivanaikaa:

A) Vertaus 10 neitsyestä, joista 5 otettiin häihin, mutta loput 5 jätettiin pois hääjuhlista. (Matt. 25:1-13)
- Jakeista selviää, että pois jätetyt jäivät hääsalin oven ulkopuolelle, eikä heitä laskettu sisälle, vaikka he kuinka sitä anelivat. Jakeissa sanotaan: ”…he (viisaat neitsyet) menivät sisälle ja ovi suljettiin.” On mielenkiintoista todeta, että tuo vertaus 10 neitsyestä ajoitetaan juuri lopun aikoihin sanalla "Silloin" suorana jatkona luvussa 24 mainituille vertauksille hyvästä palvelijasta, Nooan päivien tapahtumista, pelloilla olevista kahdesta miehestä ja käsikivillä jauhavista kahdesta naisesta. Yeshua antoi siten selviä tuntomerkkejä ylöstempauksen ajankohdasta!

B) Yeshuan opetuksen mukaan Hänen paluunsa ajankohtana on maailmassa sama meno kuin Nooan ja Lootin päivinä. Yeshuan opetuksen mukaan silloin on kaksi miestä pellolla ja toinen heistä otetaan, mutta toinen jätetään. Silloin on kaksi naista jauhamassa käsikivillä. Toinen heistä otetaan, mutta toinen jätetään. Jos muistamme, miten ihmiset elivät Nooan ja Lootin päivinä, niin huomaamme, että ”ihmiset söivät ja joivat, naivat ja naittivat, rakensivat ja istuttivat” eli he elivät ulkonaisesti aivan rauhallista elämää ilman mitään ahdistuksen tai vaivan aikaa. Siksi myöskään uskovien ylöstempaus ei voi tapahtua sen viimeisen 7-vuotisjakson puolivälissä, koska maan päällä on oleva suuri ahdistus tuon jakson ensimmäisellä puoliskolla. Vielä vähemmän ylöstempaus voisi olla tuon 7-vuotisjakson lopussa, koska tuo toinen puolisko on oleva vielä ankarampaa Elohimin vihan maljojen vuodatuksen aikaa maan ja siinä asuvien ihmisten päälle! Tuosta ajanjaksosta on Yeshua profetoinut sanoen: ”Ellei niitä päiviä lyhennettäisi, niin ei mikään liha pelastuisi, mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään.” Mark. 13:19-20.
- Keihin valittuihin Yeshua sitten viittasi, jos kerran ’viisaat neitsyet’ on jo tuota ennen viety taivaallisiin hääjuhliin eli heidät on temmattu yläilmoihin Adonaita vastaan? Hän viittasi niihin Juutalaisiin ja israelilaisiin, jotka eivät vielä olleet tunnustanet Häntä Messiaakseen ja niihin pakanakansojen eloon jääviin rippeisiin, jotka yhdessä israelilaisten kanssa tulevat asuttamaan 1000-vuotisen kuningaskunnan ajan maanpiiriä. Sak. 13:8-9 ja 14:16.

C) Mitä eroa on seuraavilla lopun aikaa tarkoittavilla raamatunkohdilla?

1) Matt. 24:26-31. 26. Sen tähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko. 27. Sillä niin kuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus. 28. Missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat. 29. Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät. 30. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. 31. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasuunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.

2) Toinen, edellisen kaltainen on tämä kohta: Mark. 13:19-27. 19. Sillä niinä päivinä on oleva ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut hamasta luomakunnan alusta, jonka Jumala on luonut, tähän asti, eikä milloinkaan tule. 20. Ja ellei Herra lyhentäisi niitä päiviä, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden, jotka hän on valinnut, hän on lyhentänyt ne päivät. 21. Ja jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tai: 'Katso, tuolla', niin älkää uskoko. 22. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut. 23. Mutta olkaa te varuillanne. Minä olen edeltä sanonut teille kaikki. 24. Mutta niinä päivinä, sen ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, 25. ja tähdet putoilevat taivaalta, ja voimat, jotka taivaissa ovat, järkkyvät. 26. Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella. 27. Ja silloin hän lähettää enkelinsä ja kokoaa valittunsa neljältä ilmalta, maan äärestä hamaan taivaan ääreen.

3) Mutta tämä seuraava kohta poikkeaa selvästi edellisistä: Matt. 13:36-43. 36. Sitten hän laski luotaan kansanjoukot ja meni asuntoonsa. Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: "Selitä meille vertaus pellon lusteesta". 37. Niin hän vastasi ja sanoi: "Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika. 38. Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset. 39. Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit. 40. Niin kuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa*). 
41. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, 42. ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. 43. Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon.
- Huomaamme eron siinä, että kahdessa edellisessä kohdassa Kuningas lähettää enkelinsä kokoamaan ENSIN valittunsa, mutta tässä kohtaa Hän lähettää enkelinsä kokoamaan ENSIN jumalattomat! Kyseessä on siis kaksi eri tapahtumaa ja vieläpä kahtena eri aikakautena. /// *) ’maailman lopussa’ on sanatarkasti: ”tämän aikakauden täyttymyksessä”. Kahdessa ensimmäisessä kohdassa viitataan Yeshuan Morsius-srk:n ylöstempaukseen 7 vuotta ennen 1000-vuotista rauhan aikaa ja kolmannessa kohdassa viitataan tuon 1000-vuotisen rauhan ajan päätökseen, jolloin myös jumalattomat kuolleet herätetään viimeiselle tuomiolle, jonka perusteella heidät kaikki, samoin kuin silloin kaikki elossa olevat jumalattomat tuomitaan kadotukseen.

4) 1. Tess. 4:15-17
15. Sillä sen me sanomme teille Adonain sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Adonain tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. 16. Sillä itse Adonai on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Elohimin pasuunan kuuluessa, ja HaMashiach’ssa kuolleet nousevat ylös ensin;
17. sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Adonaita vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Adonain kanssa.
- Vaikka jakeessa 16 sanotaan Adonain tulevan alas taivaasta, niin siinä ei kuitenkaan sanota Hänen tulevan alas maan päälle. Hän tulee maanpiirin yläpuolelle (jae 17), koska meidät Hänen valittunsa temmataan ’pilvissä’ Häntä vastaan ’yläilmoihin’. Huomaa myös ilmaisu ’pilvissä’, mikä on erilainen maininta, kuin että enkelit kokoaisivat meidät.

D) Sakarjan profetia selittää nuo erot: Sak. 14:2-4a, 6-9
2. Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista. 3. Ja YHWH on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niin kuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä. 4. Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi…
6. Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat. 7. Se on oleva yhtämittaista päivää – YHWH:lle on se tunnettu - ei vaihdu päivä ja yö; ja ehtoolla on oleva valoisata. 8. Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista: toiset puolet niistä Idänmerta kohti, toiset puolet Länsimerta kohti. Niin on tapahtuva kesät ja talvet. 9. YHWH on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on YHWH oleva yksi ja hänen nimensä yksi.

E) Kun luemme seuraavat jakeet, niin huomaamme niiden kertovan samasta tapahtumasta kuin kohta D):
Ilm. 19:11-15. 11. Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa. 12. Ja hänen silmänsä olivat niin kuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse, 13. ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Elohimin Sana. 14. Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot, puettuina valkeaan ja puhtaaseen pellavavaatteeseen. 15. Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Elohimin vihan kiivauden viinikuurnan.

F) Yhtä edellisen kohdan kanssa pitää myös seuraava kohta: Juud. 14-15. 14. Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: "Katso, YHWH tulee tuhannen tuhansine pyhinensä 15. tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet".
- Keitä ovat nuo tuhannen tuhannet eli miljoonat pyhät ja kohdassa E) mainitut ’taivaan sotajoukot’? Lue seuraavasta kohdasta:

G) He ovat Yeshuan valittuja kaikista maanpiirin kansoista. Matt. 19:28b, Room. 2:27, Ilm. 2:27, 1. Kor. 6:3, Ilm. 19:8. Yeshuan valittuja ei ole määrätty vihaan, vaan saamaan pelastus: 1. Tess. 5:9.

Lopputoteamus
- Koska me Yeshuan valitut tulemme yhdessä Hänen kanssaan valkeisiin pellavavaatteisiin puettuina ja valkoisilla ratsuilla ratsastaen taivaasta alas maan päälle sotimaan, niin se edellyttää sitä, että ennen alas tuloamme meidät on temmattu yläilmoihin Hänen luokseen ja meidät on opetettu ratsastamaan ja sotimaan Hengen miekoin! Täydelliseen sodankäyntiin ja ratsastamiseen opettaminen vie osan 7 vuodesta yläilmoissa! HalleluYah! 
- Jos nyt joku hartaasti rukoilee ja tahtoo tulla temmatuksi vasta 7-vuotiskauden puolivälissä, niin menköön heti ratsastuskursseille, mutta älköön sitten valitelko, jos hän kadottaa uskonsa siinä suuressa ahdistuksessa, joka on jo tuona ekana 3,5 vuoden aikana ja joutuu kadotukseen. Adonai kunnioittaa aina ihmisten omaa valintaa :)
- Vain Yeshuan sanoista vaarin ottaneet pelastetaan (temmataan yläilmoihin) siitä koetuksen hetkestä (7-vuotisen ahdingon ajasta), joka on tuleva koettelemaan koko maanpiiriä (eli kaikkia kansoja). Ilm. 3:10. Eenok eli Hanok otettiin ylös YHWH:n luo hänen vaellettuaan kauan ehyellä sydämellä YHWH:n yhteydessä! 1. Moos. 5:22-24.

Ps. Lue lisää aiheesta tämä blogin osista 14 ja 15, saadaksesi selvemmän kuvan siitä, mistä on kyse! 


Lue myös seuraava ilmestys, joka vahvistaa tämän 7 vuotta ennen 1000-vuotista rauhan aikaa olevan tapahtuman:
a) Norjalaisen Olav Rodgen 11.12.1952 saama ilmestys uskovien tempaamisesta.
http://valkeus.suntuubi.com/?cat=98&print=1

Seuraava ilmestys osoittaa, että elämme juuri nyt sitä aikaa, mikä edeltää Adonai Yeshuan paluuta:
b) Norjalaisen  90-vuotiaan naisen saama näky 1968:
http://www.armo.info/1968.htm 


~ Ollaan valmiina, joka hetki vaan, kunnes meidät ylös temmataan! ~

perjantai 26. lokakuuta 2012

Osa 18: Elian sanoma ajallemme


ELIAN  SANOMA  AJALLEMME

Esipuhe
Profeetta Gileadin Tisbestä, Elia oli poikkeuksellinen henkilö Israelin kuningaskunnan suuren luopumuksen aikana. Hänen nimensä hebreaksi ’Elijjâhu merkitsee käännettynä YHWH on Elohim. Hän eli kuningas Ahabin ja Ahasjan aikana. Tuolloin Ahabin noustua hallitsemaan 874-853 e.M.s. oli epäjumalanpalvelus lisääntynyt kuningatar Iisebelin vaikutuksesta ja Elialle annettiin hyvin vaikea tehtävä puhdistaa tuon kuningaskunnan johto ja kansa epäjumalanpalveluksesta ja johdattaa heidät takaisin Israelin oman Elohimin luo. Hän onnistui siinä omalta osuudeltaan olosuhteisiin nähden hyvin, mutta joutui suuresti vainottavaksi, koska YHWH Elohim langetti suuria tuomioita hänen julistuksensa kautta. Elia teki useita suuria tunnustekoja ja herätti yhden kuolleenkin eloon.

Suuri kuivuus koko Israelissa
Elian tehtävänä oli olla YHWH:n suuna ja yksi hänen suurista tunnusteoista oli julistaa 3,5 vuoden pituinen kuivuus Israeliin. Vettä ei satanut sinä aikana kuin Elian sanan kautta. Elia vietti lopun tuon suuren kuivuuden ajasta Siidonin maan Sareptassa, erään köyhän yksinhuoltajavaimon luona, joka ruokki häntä ja poikaansa. Luemme mitä Adonai Yeshua sanoi tuosta kuivuudenajan ihmeestä: (Luuk. 4:24-26)
24. Ja hän sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ei kukaan profeetta ole otollinen kotikaupungissaan.
25. Minä sanon teille totuudessa: monta leskeä oli Eliaan aikana Israelissa, kun taivas oli suljettuna kolme vuotta ja kuusi kuukautta ja suuri nälkä tuli kaikkeen maahan,
26. eikä Eliasta lähetetty kenenkään tykö heistä, vaan ainoastaan leskivaimon tykö Siidonin-maan Sareptaan.

Epäjumalanpappien mestaus
Elialle annettiin tehtäväksi kutsua tuon suuren kuivuuden ajan lopulla koko Israel kuninkaineen ja baalin palvelijoineen Karmel-vuorelle näkemään kuka on todellinen YHWH Elohim. Se oli oleva se, joka vastaa tulella taivaasta! Baalin pappien tuli pyytää aamusta alkaen aina ehtoouhrin aikaan saakka omaa jumalaansa iskemään tulta taivaasta polttouhrialttarille uhrin päälle. Tuli jäi heille tulematta, mutta kun Elia korjasi YHWH Elohimin alttarin ja latoi sille polttouhriteuraan ja israelilaisten piti kaataa ensin vettä kolme eri kertaa uhrin ja alttarin päälle. Sitten Elia huusi YHWH Elohimia, joka iski tulella taivaasta ja poltti uhrin ja nuoli vedenkin sitä ympäröivästä ojasta. Sen jälkeen israelilaiset huusivat: ”YHWH on Elohim, YHWH on Elohim!” Sitten israelilaiset kumartuivat maahan Häntä palvomaan. Elia otatti kiinni kaikki ne baalin papit (450) ja mestasi heidät miekalla Kiisonin purolla. Sitten Elia rukoili sadetta ja pian alkoi sataa kaatamalla. (1. Kun. 18-19)

Iisebelin kostouhkaus
Tämän jälkeen kuningatar Iisebel uhkasi seuraavan päivänä mestata Elian, joka oli tappanut hänen 450 väärää profeettaansa. Elia pakeni Iisebeliä piilouttuen ensin Beersheban erämaahan kinsteripensaan juurelle, josta YHWH:n enkeli kohtasi hänet, ruokki häntä kaltiaisilla ja vedellä ja käski tätä mennä Elohimin vuorelle, Hoorebille. Siellä hän yöpyi luolassa.

Elia kohtaa YHWH Elohimin
Elia kohtasi YHWH Elohimin Hoorebilla seuraavasti: (1. Kun. 19:11-18)
11. Hän (Elohim) sanoi: "Mene ulos ja asetu vuorelle YHWH:n eteen". Ja katso, YHWH kulki ohitse, ja suuri ja raju myrsky, joka halkoi vuoret ja särki kalliot, kävi YHWH:n edellä; mutta ei YHWH ollut myrskyssä. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys; mutta ei YHWH ollut maanjäristyksessä.
12. Maanjäristyksen jälkeen tuli tulta; mutta ei YHWH ollut tulessa. Tulen jälkeen tuli hiljainen tuulen hyminä.
13. Kun Elia sen kuuli, peitti hän kasvonsa vaipallansa, meni ulos ja asettui luolan suulle. Ja katso, hänelle puhui ääni ja sanoi: "Mitä sinä täällä teet, Elia?"
14. Hän vastasi: "Minä olen kiivailemalla kiivaillut YHWH Elohim Shevaot’in, puolesta. Sillä israelilaiset ovat hyljänneet sinun liittosi, hajottaneet sinun alttarisi ja tappaneet miekalla sinun profeettasi. Minä yksin olen jäänyt jäljelle, mutta minunkin henkeäni he väijyvät, ottaaksensa sen."
15. YHWH sanoi hänelle: "Lähde takaisin samaa tietä, jota tulit, erämaan kautta Damaskoon. Mene ja voitele Hasael Aramin kuninkaaksi.
16. Ja voitele Jeehu, Nimsin poika, Israelin kuninkaaksi. Ja voitele sijaasi profeetaksi Elisa, Saafatin poika, Aabel-Meholasta.
17. Ja on tapahtuva näin: joka välttää Hasaelin miekan, sen surmaa Jeehu, ja joka välttää Jeehun miekan, sen surmaa Elisa.
18. Mutta minä jätän jäljelle Israeliin seitsemäntuhatta: kaikki polvet, jotka eivät ole notkistuneet Baalille, ja kaikki suut, jotka eivät ole hänelle suuta antaneet."

Elian ylöstempaus taivaaseen
Kun Elia oli tehnyt tuon käskyn mukaan eli voidellut Hasaelin Aramin kuninkaaksi, Jeehun Israelin kuninkaaksi ja Elisan työnsä jatkajaksi, niin hänet temmattiin Elisan nähden tulisilla vaunuilla ylös taivaaseen. Hän on toinen henkilö, jonka kerrotaan Vanhan Liiton Kirjoituksissa tulleen otetuksi ylös näkemättä kuolemaa! Elia on esikuvana meille Uuden Liiton Pyhille ylöstempauksesta!

Elian erityissanoma ajallemme
Elian erityissanomana oli palauttaa syvälle epäjumalanpalvelukseen eksyneet israelilaiset takaisin heidän Elohiminsa luo. Sama tehtävä on nykyäänkin oikeilla YHWH Elohimin profeetoilla, sillä luopumus maailman Kristittyjen keskuudessa on erittäin syvä ja nykyajan epäjumalien runsaus on koitunut monelle suureksi paulaksi ja väärät profeetat ovat tehneet suurta tuhoa seurakuntien sisällä. YLE-ohjelman (25.10.2012) mukaan enää vain 27% suomalaisista uskoo Jumalaan ja 15-24-vuotiaista enää vain 15%! Suomen kansa on uuspakanoitunutta ja tarvitsee kipeästi Pyhän Hengen voimassa julistettua pelastussanomaa ristinpuulle naulitusta ja kuolleista ylösnousseesta Vapahtajastamme, Adonai Yeshua HaMashiach’sta ja tämän lunastusveren voimasta, joka vapauttaa meidät kaikista synneistä ja sairauksista, jos siihen uskomme! Profeetta Malakia antaa meille toivon lopunaikojen suuresta herätyksestä, samoin profeetta Jooel.

Lopunaikojen suuri herätys
Nykyajalle ovat silmiinpistävänä piirteenä sukupolvien väliset kuilut. Lapset, nuoret, keski-ikäiset ja vanhukset eivät kykene kommunikoimaan keskenään, vaikka haluaisivatkin. Tänä aikana ovat pimeyden henkivallat aikaansaaneet nuo kuilut sukupolvien välille. Pienet lapset leikkivät datapeleillä, nuoret katselevat väkivaltavideoita, aikuiset uhraavat aikansa epäjumala Mammonan alttarille, jolloin ei jää aikaa ohjata lapsia oikeaan elämisen tapaan. Vanhukset ovat nykymenosta ulkona kuin lumiukko! Luoja on ollut kauan sitten jo tietoinen siitä, mitä tänä aikana tapahtuu ja on valmistanut avun meille. Luemme johdannoksi: Mal. 4:5-6
5. Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennen kuin tulee YHWH:n päivä, se suuri ja peljättävä.
6. Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi
.
- Tuo profetia koskee israelilaisia aivan lopunajan viimeisinä vuosina, mutta myös Uuden Liiton Pyhiä, sillä YHWH Elohim valmistaa meidät kaikki valittunsa ylösottoa varten! Sallikaamme Hänen tehdä se!

Pyhän Hengen vuodatus
Voidaksemme olla valmiita ylöstempaukseen, meidän tulee vertauksessa mainittujen viisaiden neitsyiden tavoin täyttyä Pyhällä Hengellä ja vaeltaa Pyhän Hengen täyteydessä! YHWH Elohim on luvannut profeetta Jooelin kautta vuodattaa Henkensä kaiken lihan ylle! Tämä alkoi toteutua jo apostolisena aikana apostoli Pietarin julistuksen mukaan reilut 1900 vuotta sitten, mutta vielä on odotettavissa ennen kokematon Pyhän Hengen vuodatus kaiken lihan päälle vain vähän ennen viimeistä 7-vuotista ahdingon aikaa, jotta YHWH Elohimin valitut puettaisiin ylösnousemusvoimaan ja me olisimme valmiit ylöstempaukseen sitä ennen, ja se voi tapahtua nyt milloin vain!
Luemme profeetta Jooelin ennustuksen tuosta tapahtumasta: (Jooel 2:28-32)
28. Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät.
29. Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni.
30. Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaita;
31. aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennen kuin YHWH:n päivä tulee, se suuri ja peljättävä.
32. Ja jokainen, joka huutaa avuksi YHWH:n Nimeä*), pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niin kuin YHWH on sanonut; ja pakoon päässeitten joukossa ovat ne, jotka YHWH kutsuu.
*) Huom. YHWH:n ainoa pelastava Nimi on Yeshua HaMashiach HaNostri! (Ap.t. 4:5-11-12)

Aiheen mukaiset laulut vihosta
27. Kerran lausui Yeshua: ”Tulta olen tullut heittämään…”
68. Vie viesti riemuinen, nyt luokse ihmisten…
Muitakin lauluja ehdotusten mukaan…

APE
Adonain Pyhä Ehtoollinen.

Rukousta ja YHWH:n siunaus
Rukousta ja YHWH:n siunauksen laskeminen sitä tarvitsevien elämän ylle. (Nämä voimme tehdä jo aluksi.)

Saakoon Adonai Yeshua siunata sinua ja rakkaitasi ja valmistakoon teidät ylöstempaukseen!

maanantai 22. lokakuuta 2012

Osa 17: Viisaus ominaisuutena ja armolahjana


VIISAUS ominaisuutena ja armolahjana

Johdanto:
Aihe on haastava siksi, etten ole mielestäni asiantuntija käsittelemään tätä vaikeata aihetta. Olen itsessäni hyvin yksinkertainen ja minun tarvitsee etenkin tässä aiheessa turvautua täysin Adonai Yeshuaan. Mua lohduttaa tätä aihetta tutkiessani suuresti profeetta Jeremian seuraava neuvo: (Jer. 9:23-24)
23. Näin sanoo YHWH: Älköön viisas kerskatko viisaudestansa, älköön väkevä kerskatko väkevyydestänsä, älköön rikas kerskatko rikkaudestansa;
24. vaan joka kerskaa, kerskatkoon siitä, että hän on ymmärtäväinen ja tuntee minut: että minä, YHWH, teen laupeuden, oikeuden ja vanhurskauden maan päällä. Sillä senkaltaisiin minä mielistyn, sanoo YHWH
.”
- Tunnen YHWH:n ja siksi kerskaukseni on yksin Hänestä ja tuon opetuksen mukaan olen ymmärtäväinen.
- Raamatun mukaan on jopa vaarallista tutkia viisautta: Saarn. 1:18 Sillä missä on paljon viisautta, siinä on paljon surua; ja joka tietoa lisää, se tuskaa lisää.”
Mulla on onneksi vielä niin paljon varaa lisätä viisautta ja tietoa, ettei varoitus koske minua :)

Mitä Viisaus on ja mistä se löytyy?
Job pohdiskeli taivaallista viisautta seuraavasti: (Job 28:12-13,19-28)
12. Mutta viisaus - mistä se löytyy, ja missä on ymmärryksen asuinpaikka?
13. Ei tunne ihminen sille vertaa, eikä sitä löydy elävien maasta…
19. Ei vedä sille vertoja Etiopian topaasi, ei korvaa sitä puhdas kulta.
20. Mistä siis tulee viisaus ja missä on ymmärryksen asuinpaikka?
21. Se on peitetty kaiken elävän silmiltä, salattu taivaan linnuiltakin*). ( *) tarkoittanee luotuja henkivaltoja?)
22. Manala ja kuolema sanovat: 'Korvamme ovat kuulleet siitä vain kerrottavan.'
23. Elohim tietää tien sen luokse, hän tuntee sen asuinpaikan.
24. Sillä hän katsoo maan ääriin saakka, hän näkee kaiken, mitä taivaan alla on.
25. Kun hän antoi tuulelle voiman ja määräsi mitalla vedet,
26. kun hän sääti lain sateelle ja ukkospilvelle tien, 27. silloin hän sen näki ja ilmoitti, toi sen esille ja sen myös tutki.
28. Ja ihmiselle hän sanoi: 'Katso, YHWH:n pelko - se on viisautta, ja pahan karttaminen on ymmärrystä.'"

Viisaus mukana multiversumin*) luomisessa:
Viisaus oli Vanhan Liiton Kirjoitusten mukaan välttämätön apu Elohimin luomistyössä.
-”YHWH on viisaudella perustanut maan, taivaat taidolla vahvistanut.” (Snl. 3:19)
- Snl. 8:22-31. ”22. Herra loi minut (viisauden) töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.
23. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista.
24. Ennen kuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennen kuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
25. Ennen kuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä,
26. kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan.
27. Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle,
28. kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman,
29. kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset,
30. silloin minä hänen rinnallansa olin vahva ja varma työtoveri**), ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin;
31. leikitsin hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat ihmislapset.”
*) multiversumi tarkoittaa sisäkkäin olevia ulottuvuuksia, kun taas universumi vain yhtä ulottuvuutta, avaruutta.
**) Hebrealaisen käännöksen mukaan.

Viisauden pelastava ominaisuus:
- Snl. 8:32-36. ”32 Siis te, lapset, kuulkaa minua; autuaat ne, jotka noudattavat minun teitäni!
8:33 Kuritusta kuulkaa, niin viisastutte; älkää sen antako mennä menojaan.
8:34 Autuas se ihminen, joka minua kuulee, valvoo minun ovillani päivästä päivään, vartioitsee minun ovieni pieliä!
8:35 Sillä joka minut löytää, löytää elämän ja saa YHWH:n mielisuosion.
8:36 Mutta joka menee minusta harhaan, saa vahingon sielullensa; kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa
."
- Snl. 4:5-13. ” 5. Hanki viisautta, hanki ymmärrystä, älä sitä unhota, älä väisty pois minun suuni sanoista.
6. Älä sitä hylkää, niin se varjelee sinua; rakasta sitä, niin se sinua suojaa.
7. Viisauden alku on: hanki viisautta, ja kaikella muulla hankkimallasi hanki ymmärrystä.
8. Anna sille korkea arvo, niin se sinut korottaa, se kunnioittaa sinua, jos sen syliisi suljet;
9. se panee päähäsi ihanan seppeleen ja lahjoittaa sinulle kauniin kruunun."
10. Kuule, poikani, ja ota sanani varteen, niin elämäsi vuodet enentyvät.
11. Minä neuvon sinut viisauden tielle, ohjaan sinut oikeille teille.
12. Käydessäsi eivät askeleesi ahtaalle joudu; juostessasi et kompastu.
13. Tartu kiinni kuritukseen äläkä hellitä; säilytä se, sillä se on sinun elämäsi.”

Viisaus armolahjana:
Kun luemme 1. Kor. 12 (KJV), niin löydämme siitä ensimmäisenä armolahjana ”Viisauden sanat”. Uskon, että se on tuon luettelon armolahjoista myös tärkein. Miten se ilmenee? Vapahtajamme Yeshua oli täynnä Pyhän Hengen kautta taivaan Isältä saamaansa viisautta. Hän käytti sitä myös Pyhän Hengen johdossa ja osoitti selviytyvänsä kaikkein hankalimmistakin tilanteista, joissa paholaisen riivaamat juutalaiset yrittivät saada Hänet sanoista kiinni. Mielestäni paras tilanne oli seuraava: (Matt. 22:15-22)
15. Silloin fariseukset menivät ja neuvottelivat, kuinka saisivat hänet sanoissa solmituksi.
16. Ja he lähettivät hänen luoksensa opetuslapsensa herodilaisten kanssa sanomaan: "Opettaja, me tiedämme, että sinä olet totinen ja opetat Elohimin tietä totuudessa, kenestäkään välittämättä, sillä sinä et katso henkilöön.
17. Sano siis meille: miten arvelet? Onko luvallista antaa keisarille veroa vai ei?"
18. Mutta Yeshua ymmärsi heidän pahuutensa ja sanoi: "Miksi kiusaatte minua, te ulkokullatut?
19. Näyttäkää minulle veroraha." Niin he toivat hänelle denarin.
20. Hän sanoi heille: "Kenen kuva ja päällekirjoitus tämä on?"
21. He vastasivat: "Keisarin". Silloin hän sanoi heille: "Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Elohimille, mikä Elohimin on".
22. Kun he sen kuulivat, ihmettelivät he ja jättivät hänet ja menivät pois
.”

Viisaus Uuden Liiton palvelijoiden apuna:
­- Jos meiltä puuttuu viisautta, niin meitä kehotetaan uskon rukouksella anomaan sitä ja lupauksen mukaan Elohim antaa sitä kaikille alttiisti ja soimaamatta. (Jaak. 1:5)
- Adonai Yeshua on tullut meille viisaudeksi Elohimilta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi.
(1. Kor. 1:30)
- Tarvitsemme taivaallista viisautta johdattaessamme ihmisiä Adonai Yeshuan tuntemiseen. (Snl. 11:30)
- Viisautta ja älykkyytttä tarvitaan myös tulevissa vainoissa, voidaksemme selviytyä elossa. (Matt. 10:16)
- Joutuessamme oikeuden eteen uskomme tähden, meille on annettu lupaus, ettei meidän tarvitse itse huolehtia etukäteen siitä, mitä sanoisimme, sillä Adonai Yeshua antaa meille Pyhän Hengen kautta suun ja viisauden, ettei kukaan kestä meidän edessämme! (Luuk. 21:15)
- Jaakob kirjoitti hienon opetuksen taivaallisesta viisaudesta. Jaak. 3:13-17
13. Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne? Tuokoon hän näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan viisauden sävyisyydessä.
14. Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan.
15. Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta.
16. Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno.
17. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.

Viisaus Pyhien Kirjoitusten tutkimisen apuna:
- Danielista ja kuningas Salomosta kerrotaan, että heillä oli erinomainen kyky ja viisaus ratkaista arvoituksia ja antaa jumalallinen vastaus ongelmiin, joita ei ihmiskeinoin kyetty ratkomaan. Adonai Yeshua oli paljon viisaampi kuin Daniel ja Salomo, sillä Hän on ikuisen Elohimin Sana, joka tuli ihmiseksi ja Vapahtajaksi kaikille meille täällä kuoleman varjon maassa asuville.
- Ilmestyskirja haastaa meitä tavoittelemaan viisautta kyetäksemme laskemaan Pedon nimen luvun.
(Ilm. 13:18)
- Pyhien Kirjoitusten tunteminen voi tehdä meidät viisaiksi: 2. Tim. 3:14-17. ” 14. Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut,
15. ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet Pyhät Kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on HaMashiach Yeshuassa.
16. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Elohimin Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
17. että Elohimin ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.”

Elohimin, ainoan viisaan, olkoon kunnia Yeshua HaMashiach’n kautta, aina ja ikuisesti. Amen.
Room. 16:27