sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Osa 13: Milloin maapallo luotiin?

Ilmoittaako Raamattu maapallon iän?

Luemme 1. Ms. 1:1 "Alussa loi Elohim taivaat ja maan." Siis taivaat luotiin ensin ja sitten maa. Koska sana 'taivaat' on monikollinen muoto hebrean kielessä, niin kirjoitin sen myös monikkoon. Tätä näkemystä tukee myös Jobin kirjan maininta: Job 38:4-7
"4. Missä olit silloin, kun minä maan (siis maapallon) perustin? Ilmoita se, jos ymmärryksesi riittää.
5. Kuka on määrännyt sen mitat - tottapa sen tiedät - tahi kuka on vetänyt mittanuoran sen ylitse?
6. Mihin upotettiin sen perustukset, tahi kuka laski sen kulmakiven,

7. kun aamutähdet kaikki iloitsivat ja kaikki Elohimin pojat riemuitsivat?" 
Mielenkiintoista on huomioida, että KJV-käännöksestä suomennettuna tämä 7. jae kuuluu näin:
"when the morning stars sang together and all the sons of Elohim shouted for joy?" 
"kun aamutähdet yhdessä lauloivat ja kaikki Elohimin pojat huusivat ilosta?"
- Jakeesta 7 käy ilmi, että aamutähdet ja kaikki Elohimin pojat tarkkailivat haltioissaan vieressä, kun Elohim suoritti maapallon luomistyönsä. Jakeessa mainitut 'aamutähdet' eivät olleet suinkaan materiaa tai kaasuja sisältäviä elottomia taivaankappaleita, vaan korkeita henkivaltojen edustajia, kuten kerubeja ja serafeja. Tämän vavistaa myös seuraavat kaksi mainintaa, ensin Vanhan Liiton Kirjoituksista ja sitten Uuden Liiton Kirjoituksista:
---
a) Kointähti, aamuruskon poika. Tässä on vertaus Luciferista, joka oli yksi neljästä korkeimmasta kerubista, josta langettuaan tuli saatana:  Jes. 14:12-17
"12. Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja! 
13. Sinä sanoit sydämessäsi: 'Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Elohimin tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan.
14. Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.'
15. Mutta sinut heitettiin alas tuonelaan, pohjimmaiseen hautaan.
16. Jotka sinut näkevät, ne katsovat pitkään, tarkastavat sinua: 'Onko tämä se mies, joka järisytti maan, järkytti valtakunnat,
17. joka teki maanpiirin erämaaksi ja hävitti sen kaupungit, joka ei päästänyt vankejansa kotiin?'

b) Daavidin juurivesa, se kirkas kointähti. Ilm. 22:10-17. 
10. Ja hän sanoi minulle: "Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä.
11. Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.
12. Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
13. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
14. Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!
15. Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.
16. Minä, Yeshua, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."
17. Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.

- Tuossa oli samalla viittaus Messias-tähteen, josta on mainittu 4. Ms. 24:17:  
"Minä näen hänet, en kuitenkaan nyt, minä katselen häntä, en kuitenkaan läheltä. Tähti nousee Jaakobista, ja valtikka kohoaa Israelista."

 Lukija voi sanoa, ettei tuossa vielä kerrota maapallon ikää. Ei niin, joten luetaanpa lisää!

Luomispäivien tapahtumat

Kun luemme Elohimin luomistöistä jakeissa 1. Ms. 1:1-26 ja 2:1, niin huomaamme suomenkielisen 1992 Raamatun kertovan luomispäivät oikein. Luemme kuitenkin muilta osin vuoden 1933 VT:n käännöstä sen paremman tarkkuuden vuoksi. Tässä luomispäivien aikaansaannokset:

1. päivä: Alussa Elohim loi taivaat ja maapallon. Maasta tuli autio ja tyhjä*). Pimeys oli syvyyden päällä ja Elohimin Henki liikkui vetten päällä. Valkeus luotiin ja koska valkeus oli hyvä, niin valkeus ja pimeys erotettiin toisistaan. Elohim kutsui valkeuden päiväksi ja pimeyden yöksi.
*) Jakeen sanatarkka ilmoitus on sellainen, että sitä voi tulkita niin, että jotakin tarkoituksellisesti meille kertomatta jätettyä tapahtui juuri sitä ennen maapallolla/maapallolle, mikä johti siihen, että autius ja tyhjyys jäi olemaan ehkä kauaksikin aikaa maapallon päällä. Eräs mahdollinen selitys maan autioitumiselle on se, että yksi neljästä korkeimmasta kerubista nimeltä Lucifer lankesi ja aiheutti muinaisten, ihmisten kaltaisten olentojen ja eläintenkin joukkotuhon, jonka seurauksena maapallo autioitui hyvin pitkäksi ajaksi(?) Tähän löydämme kaksi viittausta Raamatusta:

a) Maapallon autioksi tuleminen: Jes. 45:18
"Sillä näin sanoo YeHoWaH, joka on luonut taivaan - hän on Elohim - joka on valmistanut maan ja tehnyt sen; hän on sen vahvistanut, ei hän sitä autioksi luonut, asuttavaksi hän sen valmisti: Minä olen YeHoWaH, eikä toista ole." 
-Tuossa ikäänkuin viitataan jonkin tapahtuman johtaneen maapallon autioitumiseen jo ennen sen uutta luomista. Mikä mahtoi olla syynä siihen? Ehkä seuraava tapaus:

b) Luciferin taivaasta putoamainen eli lankeemus jo ennen ihmissuvun luomista: 
Jes. 14:12
"Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!" Kansojen kukistajalla voidaan mielestäni tuossa tarkoittaa vain niiden ihmisten kaltaisten olentojen muodostamia kansoja, joiden fossiileja löytyy eri puolilta maapalloa eri sedimenttikerroksista vuosimiljoonien takaa! Perusteluna edelliselle esitän sen, ettei Lucifer suinkaan kaikkia nykyisiä ihmisten muodostamia kansoja tule kukistamaan, vaikkakin saa paljon tuhoa aikaan meidän keskuudessamme. YeHoWaH Elohim on nimittäin luvannut, että vaikka Hän (itse) tuleekin tekemään lopun eräistä pakanakansoista, niin Israelin kansasta Hän ei loppua tee! 
Jer. 46:28
"Sinä, minun palvelijani Jaakob, älä pelkää, sanoo YeHoWaH, sillä minä olen sinun kanssasi. Minä teen lopun kaikista kansoista, joiden sekaan minä olen sinut karkoittanut; mutta sinusta minä en loppua tee: minä kuritan sinua kohtuudella, mutta rankaisematta minä en sinua jätä."
-Tarkkaan ottaen tuossa viitataan niihin pakanakansoihin, joitten pariin YeHoWaH Elohim on karkoittanut valitun kansansa pakkosiirtolaisiksi ja joiden joukossa näitä on sorrettu! 'Jaakobilla' tarkoitetaan tässä yhteydessä kaikkia YeHoWaH Elohimin palvelijoita, myös Uuden Liiton jäseniä kaikista eri kansoista!
-Lisäksi Vanha ja Uusi Liitto vahvistavat sen, että pelastuneita on oleva kaikista maan kansoista ja kaikki kansojen jäännökset, jotka pelastuvat edessä olevasta ihmiskunnan historian vaikeimmasta ajanjaksosta, saavat periä maan ja asuttaa sen tuhanneksi vuodeksi, mikä on oleva yhtämittaista rauhanaikaa. Se huipentuu viimeiseen sotaan, Googin toiseen sotaan, minkä jälkeen tulee viimeinen tuomio.
-Sitten YeHoWaH Elohim luo uudet taivaat ja uuden maan, jossa vanhurskaus asuu ja rauha vallitsee! 

2. päivä: Elohim loi taivaanvahvuuden eli ilmakehän (mahdollisesti myös avaruuden tyhjän ja valtaisan tilavuuden) maapallon ympärille. Ilmakehän (mahdollisesti myös avaruustilan) tarkoituksena oli erottaa vedet vesistä. Siis alkumeren vedet siten, että osa niistä siirrettiin valtaisaksi vesivaipaksi maapallon ilmakehän yläpuolella (josta ne satoivat alas myöhemmin tulleen vedenpaisumuksen aikana) ja loput vedet peittämään koko maapallon pinnan. Näen jakeessa monikerroksisuutta siten, että siinä lienee viitattu myös avaruustilan luomiseen erottamaan lukuisat sivilisaatiot eri planeetoilla valtavilla etäisyyksillä toisistaan. 

3. päivä: Elohim nostatti maapallon merenpohjaa paikoitellen niin, että yhtenäinen alkumanner muodostui ja yhtenäinen valtaisa meri jäi sen ympärille. Elohim loi siementä tekevät ruohot ja siementä tekevät hedelmäpuut kunkin lajinsa mukaan. 

4. päivä: Vasta tässä vaiheessa Elohim loi auringon, kuun ja tähdet loistamaan maan päälle ja erottamaan toisistaan aikoja, päiviä ja vuosia! Tämä antaa viitteen siihen, että nuo 3 ensimmäistä luomispäivää saattoivat olla hyvinkin pitkiä, jopa miljardeja vuosia, koska niiden pituutta ei mitattu avaruudessa olevien taivaankappaleiden kiertoliikkeillä toisiinsa nähden! Silti maan päällä oli valoisaa Elohimin luodessa noina 3:na ensimmäisenä päivänä sen mitä Hän loi. Elohimin oma kirkkaus, nimeltä Valkeus valaisi tuolloin maapalloa ja siihen löydämme viitteen Ilmestyskirjasta: Ilm. 22:5
"Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä YeHoWaH Elohim on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti."
Myös Sakarja kirjoitti samasta aiheesta näin: Sak. 14:7
"Se on oleva yhtämittaista päivää - YeHoValle on se tunnettu - ei vaihdu päivä ja yö; ja ehtoolla on oleva valoisaa."

Siis tuon 4.:n luomispäivän maininnan perusteella on mahdotonta sanoa milloin maapallo luotiin, koska sitä edeltäneiden kolmen 'luomispäivän' pituutta ei ole meille ilmoitettu!

5. päivä: Elohim loi kaikkinaiset vesieläimet kunkin lajinsa mukaan ja taivaan linnut, kunkin lajinsa mukaan. 

6. päivä: Elohim loi kaikkinaiset eläimet maan päälle kunkin lajinsa mukaan. Hän loi karjaeläimet, matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan. Luomistöidensä lopuksi Hän loi ihmisen kuvakseen ja kaltaisekseen. Mieheksi ja naiseksi Hän heidät loi. Hän antoi heille vallan hallita kaikkia maan päälle, meriin ja taivaan ilmakehään luotuja eläimiä. 

Koska Elohim loi ihmisen vasta 6.:n luomispäivänsä lopulla, niin emme voi varmuudella tietää miten pitkäksi Elohim katsoi nuo kolme viimeistä luomispäiväänsä, sillä kyse oli nimenomaaan Elohimin päivistä, eikä ihmisten päivistä! Luemme perusteluksi seuraavan jakeen: Ps. 90:4
"Sillä tuhat vuotta on sinun silmissäsi niinkuin eilinen päivä, joka meni ohitse, ja niinkuin öinen vartiohetki."
-Siis 1000 vuotta on Elohimin silmissä niinkuin yksi päivä tai öinen vartiohetki (1 tai 2 tuntia!). Kyseessä on sen perusteella tarkentamaton ajanjakso niin tuossa kuin luomispäivissäkin!
-Tuon perusteella emme voi varmuudella tietää edes noiden kolmen viimeisen luomispäivän pituutta!
---
Maapallon ikä Uuden Liiton Kirjoitusten mukaan
---
Luemme jakeet Pietarin kirjeestä 2. Piet. 3:3-6
"3. Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
4. ja sanovat: "Missä on lupaus Hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."
5. Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Elohimin sanan voimasta

6. ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen."
-Taivaiden ja maapallon iäksi mainitaan, että ne ovat ikivanhoja, mikä ei merkitse kuitenkaan sitä, että ne olisivat olleet ikuisesti olemassa.
---
Miksi Elohim ei ilmoita tarkkaa luomisaikaa?
---
Miksi Hän ei ole ilmoittanut meille tarkkoja luomisensa ajanjaksoja tai muitakaan edessämme olevia ajanjaksoja päivälleen? Syitä siihen lienee useita. Tässä alla pohdin ääneen niistä muutamia:

1) Sillä tiedolla emme tulisi hullua hurskaammiksi. Emme vanhurskautuisi sen tiedon avulla. 

2) Jos ihminen voisi löytää tien Luojansa luo viisautensa avulla, niin tyhmät ihmiset olisivat heihin nähden eriarvoisessa asemassa. Siksi Elohim päätti pelastaa ihmiset vain uskon kautta Poikansa lunastustyöhön Golgatan ristinpuulla! Sanoma ristinpuulla suoritetusta ihmisen sielun lunastustyöstä siten, että YeHoWaH Elohimin ainutsyntyinen Poika kärsi ihmisenä, viattomana uhrikaritsana meidän syntimme ja sairautemme tähden vuodattamalla pyhän verensä syntiemme ja sairauksiemme ostohintana ja sitten kuollen ja lopuksi nousten kuolleista eloon, ei syrji tyhmiä viisaihin nähden, koska kyseinen sanoma, vaikka onkin totta, on tieteellisesti ajatellen hullutusta! Se ei syrji myöskään 'viisaita' ihmisiä, sillä ainoa aidosti viisas on Luojamme itse!

3) Raamattua ei ole tarkoitettu tieteelliseksi julkaisuksi, vaan siinä on hyvin tiiviisti kerrottu meille vain ne asiat, joilla on merkitystä pelastukseemme nähden. 

4) Raamatussa tosin mainitaan, että Elohim on määrännyt tähtien luvun ja että Hän kutsuu niitä kaikkia nimeltä (Ps. 147:4). Syyksi siihen, ettei Hän kerro niiden tarkkaa lukumäärää näen kaksikin seikkaa: Luku olisi niin valtava, ettei sitä olisi kyetty tajuamaan 3000 vuotta sitten! Lisäksi Elohim ja Hänen ainutsyntyinen Poikansa luovat Adonai Yeshuan opetuksen mukaan jatkuvasti uutta, joten mikäli Hän olisi ilmoittanut tuohon mennessä luoneensa esim. 777 777 777 miljardia tähteä, niin nyt niiden lukumäärä olisi ihan jotain muuta! Tiedämme nykyisin sen, että esim. Orionin tähtisumussa syntyy jatkuvasti uusia kuumia auringon kaltaisia kiintotähtiä, planeetoista nyt puhumattakaan! Lisäksi monet tähdet sammuvat aikanaan supernovina ja niistäkin Elohim pitää tarkkaa lukua. 

5) Elohim tietää tarkoin, että meillä ihmisillä on niin lyhyt elinaika maan päällä, ettei sitä kannata haaskata epäoleellisen tiedon pähkäilyyn ja siksi Hän ei ole ilmoittanut meille sellaista Raamatussa, vaan meidän tulee keskittyä vain kaikkein oleellisimpaan Raamatun ilmoitukseen eli siihen miten pelastumme ja säilytämme pelastavan uskon maaliviivalle asti! (Lue siitä kohdasta 2) yllä ja erillisestä tutkielmasta Osa: 2 alla). 

6) Aika on suhteellinen käsite ja se on vain yksi monista työkaluista Luojamme käsissä. Hänellä on varmaan syynsä olla sitomatta 'käsiään' ja tekemisiään etukäteisilmoituksilla annettuihin tiettyihin tarkoin määriteltyihin hetkiin ja ajanjaksoihin, jotka hän ilmoittaisi ihmisille tai muille luoduilleen. Luojakin tahtoo olla vapaa! Sen mä mielelläni Hänelle suon, vaikkei asia minusta riipukaan :)

7) Vielä tämä varsin tärkeä syy: Jos Elohim ilmoittaisi etukäteen esimerkiksi Adonai Yeshuaan uskovien tarkan ylöstempauksen ajankohdan, niin Hänen perivihollisensa saa-ta-na osaisi laittaa rutkasti 'kapuloita rattaisiin' just in time eli langettaa useita uskoviakin juuri sinä päivänä/hetkenä ja ylöstemmattavia olisi sen vuoksi paljon tulevaa todellista lukua vähemmän! 

8) Toisaalta universumin tai oikeammin sanoen multiversumin (sillä maailmankaikkeus muodostuu useista sisäkkäin olevista taivaista ja taivasten taivaista) aikajanoista tietää ainoastaan sen Luoja ja Hänellä on oikeus pitää kaikki sellainen tieto salaisuutena, minkä Hän hyväksi näkee! Sen kautta Hän varjelee meitä kuin rakastava Isä lapsiaan kaikenkaltaiselta ylimääräiseltä tuskalta, sillä kirjoitettu on: 

 "Sillä missä on paljon viisautta, siinä on paljon surua; ja joka tietoa lisää, se tuskaa lisää!"
(Saar. 1:18)

:)

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Osa 12: Sotien merkitys

Voiko sodilla olla looginen merkitys?

Kuten edellisestä osiosta kävi ilmi, on maailmassa käyty viimeisten noin 5500 vuoden aikana yhteensä 14 500 sotaa kansojen kesken ja hirvittävimmät sodat käytiin viime vuosisadalla. Väitän, että sodilla on YHWH Elohimin perspektiivistä katsoen ihan looginen merkitys. Perustelen näkemystäni jälempänä.

Esimerkkejä Israelin historiasta

Otan alempana esille muutamia esimerkkejä Israelin historiasta, jolloin EI ollut sotia pitkään aikaan. Noihin aikoihin 'pitkä aika' tarkoitti jo muutamaa vuotta, sillä tuolloin Lähi-Idässä oli kuninkailla tapana käydä sotaa vuosittain, mikä selviää esim. seuraavasta: 2.Sam. 11:1
"Vuoden vaihteessa, kuningasten sotaanlähtöaikana, lähetti Daavid Jooabin ja hänen kanssaan palvelijansa ja koko Israelin sotaretkelle; ja he hävittivät ammonilaisten maata ja piirittivät Rabbaa. Mutta Daavid itse jäi Jerusalemiin."
- Siis Daavidkin kävi sotaa ympärillään asuvien kuninkaiden sotajoukkoja vastaan. 

a) Tuom. 3:5-11
5. Israelilaiset asuivat siis kanaanilaisten, heettiläisten, amorilaisten, perissiläisten, hivviläisten ja jebusilaisten keskellä,
6. ja he ottivat heidän tyttäriänsä vaimoikseen ja antoivat omia tyttäriänsä heidän pojillensa ja palvelivat heidän jumaliansa.
7. Näin israelilaiset tekivät sitä, mikä oli pahaa YHWH:n silmissä, ja unhottivat YHWH:n, Elohiminsa, ja palvelivat baaleja ja aseroita.
8. Silloin YHWH:n viha syttyi Israelia kohtaan, ja hän myi heidät Kuusan-Risataimin, Mesopotamian kuninkaan, käsiin; ja israelilaiset palvelivat Kuusan-Risataimia kahdeksan vuotta.
9. Mutta israelilaiset huusivat YHWH:ta, ja YHWH herätti israelilaisille vapauttajan, joka heidät vapautti, Otnielin, Kenaan, Kaalebin nuoremman veljen, pojan.
10. Ja YHWH:n henki tuli häneen, ja hän oli tuomarina Israelissa; hän lähti sotaan, ja YHWH antoi Kuusan-Risataimin, Aramin kuninkaan, hänen käsiinsä, ja Kuusan-Risataim sai tuntea hänen kätensä voimaa.
11. Ja maassa oli rauha neljäkymmentä vuotta; sitten Otniel, Kenaan poika, kuoli.


b) Tuom. 3:12-15,30
12. Mutta israelilaiset tekivät jälleen sitä, mikä oli pahaa YHWH:n silmissä. Silloin YHWH vahvisti Eglonin, Mooabin kuninkaan, Israelia väkevämmäksi, koska he tekivät sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä.
13. Ja tämä kokosi luoksensa ammonilaiset ja amalekilaiset, lähti liikkeelle ja voitti Israelin, ja he valtasivat Palmukaupungin.
14. Ja israelilaiset palvelivat Eglonia, mooabilaisten kuningasta, kahdeksantoista vuotta.
15. Ja israelilaiset huusivat YHWH:ta, ja YHWH herätti heille vapauttajan, benjaminilaisen Eehudin, Geeran pojan, vasenkätisen miehen...
30. Niin täytyi Mooabin silloin nöyrtyä Israelin käden alle. Ja maassa oli rauha kahdeksankymmentä vuotta.


c) Tuom. 4:1-4, 14-15 ja 5:31  (Naisprofeetta Debora ja Baarak, Abinoamin poika)
4:1 Mutta Eehudin kuoltua israelilaiset tekivät jälleen sitä, mikä oli pahaa YHWH:n silmissä.
4:2 Silloin YHWH myi heidät Jaabinin, Kanaanin kuninkaan, käsiin, joka hallitsi Haasorissa. Hänen sotapäällikkönsä oli Siisera, joka asui Haroset-Goojimissa.
4:3 Ja israelilaiset huusivat YHWH:ta, sillä Siiseralla oli yhdeksätsadat raudoitetut sotavaunut, ja hän sorti ankarasti israelilaisia kaksikymmentä vuotta.
4 Mutta Debora, naisprofeetta, Lappidotin vaimo, oli siihen aikaan tuomarina Israelissa.
4:14 Silloin Debora sanoi Baarakille: "Nouse, sillä tämä on se päivä, jona YHWH antaa Siiseran sinun käsiisi; onhan YHWH lähtenyt sinun edelläsi." Niin Baarak laskeutui Taaborin vuorelta, ja kymmenentuhatta miestä hänen jäljessään.
4:15 Ja YHWH saattoi Baarakin miekan terän edessä hämminkiin Siiseran ja kaikki hänen sotavaununsa ja koko hänen joukkonsa; ja Siisera astui alas vaunuistaan ja pakeni jalkaisin.
5:31 Niin häviävät kaikki sinun vihollisesi, YHWH. Mutta ne, jotka häntä rakastavat, ovat niinkuin aurinko, kun se nousee voimassansa." Ja maassa oli rauha neljäkymmentä vuotta.


Esimerkkejä olisi paljon lisää, mutta jo noista käy ilmi samat sodan ja rauhan syyt:
- Ensin Israel teki syntiä rikkomalla YHWH:ta vastaan. 
- Sen johdosta YHWH suuttui *) Israeliin ja nostatti ympärillä olevan kansan sotimaan Israelia vastaan ja alistamaan heidät orjikseen. 
- Vasta kun Israel ahdingossaan nöyrtyi ja rukoili apua YHWH:lta, niin tämä sääli kansaansa ja armahti heitä ja järjesti niin, että Israel vapautettiin orjuudesta ja heille koitti rauhan aika.


*) Mainittakoon lisäksi, ettei YHWH ollut missään tapauksessa pikavihainen, vaan Hän ensin kehoitti kärsivällisesti profeettojensa kautta syntistä kansaansa useita kertoja tekemään parannusta synneistään ja palaamaan takaisin yhteyteensä ja Hän varoitti kansaansa ankarasta rangaistuksesta, jos he eivät tottele Häntä. 


Sota ei sytykkään sattumalta


Kuten edellä olevista esimerkeistä käy ilmi, ei sota syttynyt kertaakaan sattumalta, vaan vasta sitten, kun Israel oli luopunut palvelemasta omaa YHWH Elohimiansa ja alkanut tehdä syntiä eläen pakanain tavoin kuin porsaat pellossa. Tuolloinkin YHWH ensin varoitti vakavasti Israelia syntien seurauksista monien profeettojensa kautta, mutta kun Israel ei totellut profeettojen kutsua nöyrtyä parannukseen, niin viimeisenä keinona YHWH järjesti Israelille sodan ja tappion siinä.


Mitä opimme tuosta?


YHWH sanoo Raamatussa, että Hän ei muutu, vaan on sama ikuisesti. Myös Hebrealaiskirjeen kirjoittaja sanoo, että Yeshua HaMashiach on sama eilen ja tänään ja ikuisesti. On hyvä muistaa nuo molemmat maininnat taivaan Isämme ja Vapahtajamme Yeshuan muuttumattomuudesta. Olemme saaneet elää täällä Suomessa nyt jo yhtäjaksoisesti 67 rauhan vuotta. Se on pitkä aika verrattuna ww2:ta edeltäneisiin rauhanjaksoihin. 

Valitettavaa on erityisesti se, että sama suursotaan johtava kuvio on toteutumassa Suomessa ja muissakin maanpiirin maissa, Israel mukaan lukien: 

- Kansat ovat rikkoneet jälleen paljon YHWH:ta vastaan ja kansojen maaperät ovat täynnä verivelkaa miljoonien abortoitujen, syntymästä estettyjen viattomien lasten vuoksi. Myös köyhien sorron suuruus ja YHWH:ta vastaan lausuttujen herjausten ja pilkan määrä on kohonnut YHWH:n valtaistuimen eteen. Moraalittomuus, korruptio ja veriteot lesbo- ja homoparien yleisen hyväksynnän myötä ovat varoittavia merkkejä tuomioiden pikaisesta saapumisesta. Löydämme Vanhan Liiton Kirjoituksista (VLK) selvän esimerkin siitä, että YHWH:n kannalta katsoen kullakin kansalla on tietty syntivelan yläraja eli katto, jonka jälkeen niistä langetetaan tuomio muodossa tai toisessa, viime kädessä sodan muodossa. Tässä esimerkki: 
1.Moos. 15:16
"Ja neljännessä polvessa sinun (Aabraham) jälkeläisesi palaavat (Egyptin orjuudesta) tänne (Luvattuun maahan) takaisin; sillä amorilaisten syntivelka ei ole vielä täysi."

- YHWH suuttuu ja ottaa rauhan pois maanpiirin maista, kuten Sakarjan kirjasta ja Ilmestyskirjasta voimme lukea: (Sakarja kertoo YHWH:n vaikuttavan niin, että suursota syttyy, koska kansojen syntien mitta tulee täyteen. Hesekielin kirja ja Ilmestyskirja kertovat sodan toteutustavan)

a) Sak. 12:1-3, 9-10
12:1 Ennustus, YHWH:n sana Israelista. Näin sanoo YHWH, joka on jännittänyt taivaan ja perustanut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä:
12:2 Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä.
12:3 Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan...
12:9 Mutta sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.
12:10 Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.



b) Ilm. 6:4 Niin lähti toinen hevonen, tulipunainen, ja sen selässä istuvalle annettiin valta ottaa pois rauha maasta, että ihmiset surmaisivat toisiaan; ja hänelle annettiin suuri miekka.


- Kun tuo suurin lähitulevaisuudessa syttyvä sota eli ww3 on käyty, niin sen jälkeen alkaa 1000-vuotinen rauhanajan kuningaskunnan kausi eli Adonai Yeshua HaMashiach'n hallituskausi, jolloin Hän hallitsee kaikkia maanpiirin kansoja kaikkien meidän valittujensa ja katoamattomuuteen puettujen Vanhan ja Uuden Liiton pyhiensä kanssa korotetusta Jerusalemista käsin. YHWH Elohim pitää huolen siitä, ettei tulossa olevassa ydinsodassa saastuteta kaikkia maanosia, mutta saasteita tulee väistämättömästi leviämään laajoille alueille. Mielestäni olisi oikeudenmukaista, että nuo saasteet leviäisivät vain niiden maiden ja kansojen ylle, jotka käyttävät ydinaseita - ei itseään puolustaakseen, vaan tarkoituksenaan muiden ihmisten tuhoaminen. Koska tunnen ja tiedän YHWH Elohimin oikeamieliseksi, vanhurskaaksi ja laupiaaksi Tuomariksi, niin olen turvallisella mielellä, vaikka tiedänkin tuomioiden kohtaavan myös Suomea jossakin muodossa. 


Parannuksen saarnajia tarvitaan yhä


- Voimme Raamatun lehdiltä havaita, että YHWH Elohimin äänitorvet eli profeetat onnistuivat toisinaan saamaan ihmiset tekemään aidon parannuksen synneistään, jonka seurauksena YHWH Elohim katui heille aikomaansa pahaa, ja antoikin kokonaisille kansoille anteeksi heidän syntinsä. Joonan kirja on oiva esimerkki siitä, miten suuri kaupunkivaltio säästyi täystuholta, kun sen hallitsija, asukkaat ja jopa eläimet verhoutuivat säkkeihin ja istuivat tuhkaan syntejään katuessaan ja synnistä pois kääntyessään! 
- YHWH Elohim herättäköön tänäkin aikana tuollaisia Joonan kaltaisia profeettoja, joiden parannussaarnoihin myös uskotaan! Tänä aikana ihmiset eivät usko, ellei kyseinen profeetta tee suuria tunnustekoja todistaakseen olevansa YHWH Elohimin lähettämä. Rukoilkaamme siis suuria apostolisia tunnustekoja tekeviä profeettoja Suomeenkin!


Onko sodasta hyötyä?


- Vastaan kysymykseen VLK:n kohdalla: Saarn. 8:11

"Milloin pahan teon tuomio ei tule pian, saavat ihmislapset rohkeutta tehdä pahaa,..." 

- Sota toimii pelotteena synnintekoon taipuvaisten ihmisten pelottamiseksi suurten syntien harjoittamisesta. Sen kautta sota auttaa pelotteen muodossa ihmisiä ja kansoja elämään jonkinlaisessa toinen toisensa sietämisessä ja kärsimisessä, sekä kompromissihakuisuuden lisäämisessä erilaisiin kansojen välisiin kiistakysymyksiin. Sota ei ole kuitenkaan pelkkä pelote, eikä parhainkaan diplomatia ja kompromissitaito estä sotaa syttymästä, jos YHWH Elohim toteaa syntien määrän tulleen täyteen, eivätkä ihmiset ole tehneet parannusta pahoista teoistaan. 

- Sota toimii tuomion täytäntöönpanona kansoille, joiden syntien määrä on tullut täyteen. 

- Maanpiirin asukkaat oppivat vanhurskautta ankarien tuomioiden kohdatessa maanpiiriä: 

Jes. 26:9

"Minun sieluni ikävöitsee sinua yöllä, minun henkeni sisimmässäni etsii sinua varhain; sillä kun sinun tuomiosi kohtaavat maata, oppivat maanpiirin asukkaat vanhurskautta."


Mitä tuomioita sodan sijaan?


- VLK:sta löydämme Daavidin ajalta tapauksen, jossa YHWH Elohim oli suuresti vihastunut kansaansa Israeliin ja antoi profeetan kautta Daavidille valittavaksi kolme vaihtoehtoa: (2. Sam.24:12-13)

12. "Mene ja puhu Daavidille: Näin sanoo YHWH: Kolme ehtoa minä asetan sinun eteesi; valitse yksi niistä, niin minä teen sen sinulle."
13 Niin Gaad meni Daavidin tykö, ilmoitti ja sanoi hänelle: "Tuleeko nälkä seitsemäksi vuodeksi sinun maahasi, vai pakenetko sinä kolme kuukautta vihollisiasi, jotka ajavat sinua takaa, vai tuleeko rutto sinun maahasi kolmeksi päiväksi? Mieti nyt ja katso, mitä minä vastaan hänelle, joka minut lähetti."

- Siis vaihtoehdot olivat: nälänhätä 7 vuodeksi, tai sota 3 kk:n ajaksi tai rutto 3 vrk:n ajaksi. Daavid valitsi ruton. Viime vuosina YHWH on ravistellut kansoja hereille synnin unesta erityisesti myös maanjäristyksillä, ankaralla kuivuudella ja kaatosateilla, sekä tulvilla.


Sodan alun siirtäminen


- Me Yeshuaan Vapahtajanamme uskovat saamme rukoilla Daavidin lailla myös vaihtoehtoja ennen kuin tulee suursota massatuhoineen. Mielestäni YHWH Elohimin armoa olisi sekin, että Hän antaisi Suomelle ENSIN puutteen (hallitsemattoman valtiovelan muodosssa) tai peräti nälänhädän tai ruton ravistellakseen kansan hereille synnin unesta ja saadakseen ihmiset polvillaan rukoilemaan armoa Häneltä. Sitten vasta jos ihmiset eivät käänny synneistään Hänen puoleensa, Hän voisi rangaista kansaamme sodalla ja silloinkin muistaen armoaan tuomioissaan!


Sotien merkitys nykyajassa


- Ne ovat tietyin aikavälein väistämättömiä, jottei koko ihmiskunta turmeltuisi niin perinpohjin, etteivät vastedes syntyvät sukupolvet saisi välttämättömiä elämän- ja vanhurskauden valintamahdollisuuksia. Myös luonnon saastuttaminen ja luonnon resurssien välinpitämätön tuhlaus ovat suuria syntejä YHWH:n silmissä. Luemme tästä: Ilm. 11:18

" Ja pakanakansat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on tullut, ja tullut on aika tuomita kuolleet ja maksaa palkka sinun palvelijoillesi profeetoille ja pyhille ja niille, jotka sinun nimeäsi pelkäävät, pienille ja suurille, ja turmella ne, jotka maan turmelevat." 


Sodan ehkäisemiseksi ahkerointi


- Ne, jotka palvovat taivaan Isää Pyhässä Hengessä ja totuudessa ovat juuri niitä, jotka tehokkaimmin ahkeroivat Sodan ehkäisemiseksi ja he ovat todellisia rauhantekijöitä, joista Adonai Yeshua sanoi näin: 
Matt. 5:9
"Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Elohimin lapsiksi kutsuttaman." Sama pätee myös niihin, jotka rauhanomaisesti kumpaankin osapuoleen vedoten pyrkivät ja onnistuvat saamaan puhkeamistilassa olevan sodan syttymisen ehkäistyksi.
- Tuolla Yeshua ei suinkaan tarkoittanut esim. NATO-joukkoja eikä YK:n rauhaanpakottajia, jotka pudottelevat ylhäältä pommeja siviilienkin niskaan ja joukkotuhoaseet kädessään pakottavat riidan osapuolia rauhaan keskenään. Heistä Yeshua antoi sensijaan seuraavan vakavan varoituksen: 
Matt. 26:52
"Silloin Yeshua sanoi hänelle (Pietarille): "Pistä miekkasi tuppeen; sillä kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat." 
- Tuo viimeinen esimerkki on aukoton osoittamaan sen, ettei yksikään Adonai Yeshuan opetuslapsi saa tarttua miekkaan missään tilanteessa, sillä tuossa esimerkin tilanteessahan Pietari oli ihmisjärjellä ajatellen puolustamassa täysin viatonta, syytöntä ja palvomaansa Mestariaan, suorastaan Korkeimman Poikaa, jota väärämieliset ja perkeleen riivaamat juutalaiset olivat tulleet vangitsemaan ja sitten pyytääkseen miehittäjävallalta eli roomalaisilta luvan Hänet tappaakseen! Yeshua teki tuossa täysin selväksi sen, ettei meillä Hänen seuraajillaan saa olla käytössämme missään tilanteessa mitään muita aseita, kuin vain lähimmäisenrakkauden aseet.
  

tiistai 22. toukokuuta 2012

Osa 11: Kristitty ja maanpuolustus

Miksi maanpuolustusta tarvitaan?

- Esivanhempiemme syntiinlankeemuksen seurauksena on koko maailma kaikkine kansoineen alistettu pahuuden henkiruhtinaan, saatanan vallan alle ja siksi täällä on käyty paikallisia sotia ihan muinaisuudesta asti. Danielin Kirjan mukaan sotaa tullaan käymään loppuun saakka. Tuo pahuuden valtaan alistaminen kestää onneksi vain Luojamme määräämän ajanjakson, mikä lähestyy loppuaan.

- Erään norjalaisen tutkimusryhmän kokoamien tietojen mukaan on maan päällä käyty viimeisten 5500 vuoden aikana yhteensä noin 14 500 kansojen välistä sotaa eli keskimäärin lähes 3 sotaa vuosittain. Lisäksi on käyty useita samanaikaisesti useiden kansojen välistä sotaa ja suurimmat niistä viime vuosisadalla: ww1 ja ww2.

- Sodan perimmäinen syy on perisynnin turmelema ihmisluonto, joka pistää ihmiset himoitseman ja haluamaan itselleen rikkautta ja valtaa heikompien kustannuksella. Luemme Jaakobin maininnan sodan syystä: (Jaak. 4:1-2)
1. Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne?
2. Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole; te tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa; te riitelette ja taistelette. Teillä ei ole, sentähden ettette ano.


- Nuo saatanalliset himot synnyttää ihmisissä pahuuden henkiruhtinas saatana, jolla on käskyvallassaan valtavat määrät hänen langettamiaan henkiolentoja, kuten demoneja, riivaajia, valheen henkiä jne. 


Ketkä ovat todellisia vihollisiamme?


- Tämän maailman ihmiset luulevat useimmiten todellisiksi vihollisiksemme niitä sotajoukkoja, jotka hyökkäävät toisen suvereenin valtion alueelle joko miehittääkseen sen kokonaan tai osan siitä tai tunkeutuvat sinne muusta syystä.


- Paavali kertoo kuitenkin tyhjentävästi meille sen, ketkä ovat meidän todellisia vihollisiamme. Luemme: 
(Ef. 6:10-18) 
10. Lopuksi, vahvistukaa Adonaissa ja hänen väkevyytensä voimassa.
11. Pukekaa yllenne Elohimin koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
12. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
13. Sentähden ottakaa päällenne Elohimin  koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
14. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
15. ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
16. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
17. ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.
18. Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta;



- Koska 'veri ja liha' eli ihminen/ihmiset eivät ole vihollisiamme, vaan ne voimat, mitkä laittavat sotajoukot liikkeelle, niin sodan syttymisen ennaltaehkäisyksi ei riitä asevarustelu, vaan YeHoWaH Elohimin opetusten mukainen eläminen vanhurskaudessa ja pyhyydessä. Hän on luvannut suojella sitä kansaa, joka kunnioittaa Häntä ja karttaa synninharjoittamista. Tuon opetus ja käytäntö toistuvat selkeästi Israelin ja Juudan kuningaskuntien historiassa kerta toisensa jälkeen. Sen voimme lukea Raamatusta.


Onko seuraava väite viisautta vai hulluutta?


"Jos haluat rauhaa, niin varustaudu sotaan!"


- Tuo väite on aina ollut sulaa hulluutta siksi, että maan kansat eivät ole olleet, eivätkä nytkään ole kuuliaisia YeHoWaH Elohimille, vaan turvautuvat Hänen apunsa sijaan 'lihan käsivarteen' eli varustautuvat fyysiseen sodankäyntiin.

- Tuo väite on vain siinä tapauksessa tietytyssä määrin viisautta, jos kansan johtaja ei epäuskonsa vuoksi kykene turvautumaan YeHoWaH Elohimin apuun ja hänen valtiotaan uhkaa vahvempi ja asevoimiltaan paremmin varustautunut valtio. Esimerkiksi sopii hyvin Israel, joka on vihamielisten arabivaltioiden ympäröimä ja niiden lisäksi Israel on valtiona uhattu pyyhkiä pois maailmankartalta vihamielisen Iranin diktaattorin toimesta.

- Asevarustelu saa kuitenkin aina aikaan juuri päinvastaisen tuloksen, kuin mihin sen avulla pyritään, sillä kun kansat varustautuvat sotaan kiireestä kantapäähän, niin massatuhoaseilla on suuren pelotusefektin lisäksi valtava tuhoamisvoima, etenkin nykyaikana! Ei tarvita kuin yksi epäpätevä valtionjohtaja, joka lietsoo sotaa heikompaa naapurivaltiota vastaan esim. suuntaakseen kansalaistensa huomion pois oman maansa sisäpoliittisista ongelmista ja niin näyttämö sodan alkamiselle on valmis! Juuri tuolla konseptilla on lukuisat sodat aloitettu. 


- Löydämme Vanhan Liiton Kirjoituksista (VLK) yhden selkeän esimerkin siitä, miten heikommalle kansalle käy, jos se turvautuu yksin YeHoWaH Elohimin apuun ylivoimaista vihollista vastaan, eikä tartu itse lainkaan maallisiin aseisiin! Luemme kohdan 2. Aikak. 20:14-25


14. Ja YHWH:n Henki tuli seurakunnan keskellä Jahasieliin, Sakarjan poikaan, joka oli Benajan poika, joka Jegielin poika, joka Mattanjan poika, leeviläisen, joka oli Aasafin jälkeläisiä,
15. ja hän sanoi: "Kuunnelkaa, kaikki te Juudan miehet ja Jerusalemin asukkaat ja sinä kuningas Joosafat. Näin sanoo teille YHWH: Älkää peljätkö älkääkä arkailko tätä suurta joukkoa, sillä sota ei ole teidän, vaan Elohimin.
16. Menkää huomenna heitä vastaan. Katso, he nousevat silloin Siisin solaa pitkin, ja te kohtaatte heidät laakson päässä, itäänpäin Jeruelin erämaasta.
17. Mutta silloin ei ole teidän asianne taistella. Astukaa esiin, seisokaa ja katsokaa, kuinka YHWH pelastaa teidät, Juuda ja Jerusalem. Älkää peljätkö älkääkä arkailko; menkää huomenna heitä vastaan, ja YHWH on oleva teidän kanssanne."
18. Silloin Joosafat kumartui kasvoillensa maahan, ja kaikki Juudan miehet ja Jerusalemin asukkaat lankesivat YHWH:n eteen, rukoilemaan YHWH:a.
19. Ja ne leeviläiset, jotka olivat Kehatin ja Koorahin jälkeläisiä, nousivat ylistämään YHWH:a, Israelin Jumalaa, ylen korkealla äänellä.
20. Mutta varhain seuraavana aamuna he menivät Tekoan erämaahan. Ja heidän lähtiessänsä Joosafat astui esiin ja sanoi: "Kuulkaa minua, te Juudan ja Jerusalemin asukkaat. Uskokaa YHWH:an, Elohimiinne, niin te olette hyvässä turvassa, ja uskokaa hänen profeettojansa, niin te menestytte."
21. Ja neuvoteltuaan kansan kanssa hän asetti veisaajat veisaamaan YHWH:lle ylistysvirsiä pyhässä kaunistuksessa ja kulkemaan aseväen edellä sanoen: "Kiittäkää YHWH:a, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti".
22. Ja juuri kun he alottivat riemuhuudon ja ylistysvirren, antoi YHWH väijyjiä tulla ammonilaisten, mooabilaisten ja Seirin vuoristolaisten selkään, jotka olivat hyökänneet Juudan kimppuun; ja heidät voitettiin.
23. Sillä ammonilaiset ja mooabilaiset asettuivat Seirin vuoristolaisia vastaan tuhoamaan ja hävittämään heitä; ja kun he olivat lopettaneet Seirin asukkaat, auttoivat he toisiaan toistensa tuhoamisessa.
24. Kun Juudan miehet tulivat paikalle, josta voi tähystää erämaahan, ja kääntyivät joukkoon päin, niin katso, ruumiita makasi maassa, ei kukaan ollut pelastunut.
25. Niin Joosafat väkineen tuli ryöstämään heiltä saalista, ja he löysivät heidän seastaan paljon sekä tavaraa että ruumiita ja kalliita kaluja. Ja he ottivat itsellensä enemmän kuin saivat kannetuksi; he ryöstivät saalista kolme päivää, sillä sitä oli paljon. 



- Koska nykyiset valtioiden päämiehet eivät kuuntele profeettoja Raamatun lehdiltä, eikä niitäkään, jotka YHWH Elohim heidän luokseen lähettää, vaan he turvautuvat maallisiin aseisiin, niin silloin jää jäljelle vain yksi huono vaihtoehto verrattuna muihin sitäkin huonompiin, nimittäin asevarustelu ja armeijan ylläpito muodossa tai toisessa! Suomessa on edelleen yleinen asevelvollisuus.


Keitä asevelvollisuuden tulee koskea?


- Elämme Uuden Liiton aikakautta, jolloin pieni vähemmistö ihmisiä kaikista maan kansoista on uudestisyntyneitä ja vielä vähemmän heistä on saanut kokea Pyhällä Hengellä täyttymisen. Uuden Liiton Kirjoitusten selkeä opetus on olla tarttumatta fyysisiin aseisiin ja turvautua niiden sijaan vain YeHoWaH Elohimin apuun Adonai Yeshuan kautta. (Palaan vielä aiheeseen seuraavan kohdan jälkeen)


Pystyykö Adonai Yeshua todella auttamaan?


- Minut on yritetty neljä eri kertaa todenteolla tappaa. Kolmasti kyseessä oli sama mies ja viimeisen kerran eräs toinen mies. Noilla jokaisella neljällä kerralla minun kimppuuni hyökättiin ihan fyysisesti. Mä en olisi kyennyt pakenemaan niistä kolmesta tilanteesta, enkä tekemään riittävää vastarintaakaan noissa neljässä tilanteessa, koska olin silloin laiha, paljon paastonnut ja lihaksiltani heikko verrattuna kimppuuni karanneiseen miehiin.


- Minä ainoastaan seisoin paikallani, suljin silmäni ja rukoilin Adonai Yeshualta apua ja Hänen verensä suojaa. Kun avasin silmäni, niin mies iski nyrkiniskuja nopeina sarjoina kasvojani kohden kiroillen ja hiki otsallaan, koska yksikään iskuista ei osunut minuun, vaan jokainen isku ikäänkuin ohjattiin kehoni ohi. Todella merkillistä!


- Hän kävi kimppuuni sinä iltana kolme eri kertaa ja joka kerta mä turvauduin yksin Adonai Yeshuan apuun ja Hänen verensä suojaan. Sen seurauksena mies ei kyennyt edes koskettamaan minua, paitsi ekalla kerralla, jolloin hän äkkiarvaamatta tarttui minua kurkusta ja aikoi kuristaa minut! Kun silmissäni alkoi jo sumeta, niin mä sanoin vain sydämessäni sanat: "Kiitos Yeshua, että sinun veresi voima suojelee minut!" Heti nuo sanat sanottuani miehen kädet irtosivat kurkustani ja putosivat alas kuin veltot narut ja sain vapaasti hengittää! Mies seisoi silmät suurina ja tokaisi: "Mitä ihmettä tapahtui?" 


- Kolmannella kerralla hän kiersi minun ympäri 360 astetta noin metrin etäisyydeltä yrittäen tunkeutua ympärilläni olevan näkymättömän suojamuurin läpi siinä onnistumatta, koska ylistin kädet koholla ääneen Yeshuan veren voimaa. Sitten hän katsoi suoraan silmiini ja näin perkeleen katsovan minuun hänen kauttaan ja hän sanoi: "Sinussa on jokin suurempi voima ja siksi mä en voi tehdä sulle mitään!" Sen sanottuaan hän poistui karkeasti kiroillen, enkä ole koskaan enää häntä tavannut. 


- Neljännellä 'tapon yrityksen kohteena olemiskerralla' olin vapaaehtoisena iltavahtina Arvid von Martensenin säätiön omistamassa Kovaosaset ry:n kodittomien kadunmiesten yömajassa, stadissa, Kalevankadun varrella. Eräs perheellinen uskonveli pyysi mua tuuraamaan häntä muutaman tunnin ajaksi. Lupauduin, mutta ollessani jo hommissa huomasin sapatin jo alkaneen ja olin aiemmin tehnyt Yeshualle lupauksen, etten tee mitään töitä sapattina. Pyysin Häneltä anteeksi rikettäni. Veli, jota tuurasin (Paul Raja-aho) oli jo etukäteen varoittanut minua eräästä väkivaltaisesta yömajan vakiasukista, jota kutsuttiin stadin James Bond'iksi. Hän oli saanut armeijassa agentin koulutuksen ja kykeni kuulemma kuristamaan miehen hengiltä noin 2 min:ssa. Hän oli yhtä lihaskimppua, kätensä ja niskansakin lihaksikas kuin härällä. Minä olin laiha, paljon paastonnut, enkä olisi kyennyt fyysisesti mitenkään pitämään puoliani häntä vastaan. 


- Illan mittaan tuo mies tuli valvontapöydän eteen voidakseen päästä huoneeseen. Määräysten mukaan en saanut päästää sisälle ketään, jonka hengitys tuoksuu edes vähän kaljalle tai alkon mehuille. Miehen hengitys tuoksui hiukan ja sanoin ystävällisesti hänelle: "Koska olet hieman juonut, niin kävele kerran korttelin ympäri, jotta hiukan selviät ja saat sitten mennä huoneeseesi!" Mies tulistui ja huusi: "Sinä et mua komentele! Nyt mä tapan sinut!" Silloin mä en älynnyt tehdä muuta kuin yrittää paeta ulos takaoven kautta. Kun juoksin sinne tuo vihainen mies kannoillani, niin huomasin takaoven olevan takalukossa, joten kiersin ison pöydän ja palasin takaisin valvontapöydän edustalle. Kun mies oli jo melkein vaatteissa kiinni, en voinut enää yrittää paeta alas jyrkkiä rappuja, koska hän olisi ehtinyt kampata minut ja mä olisin silloin loukannut itseni teräviin portaisiin! 


- Silloin mä käännyin miestä vastaan ja sanoin: "Sä tulet mua vastaan omassa voimassas, mutta minä tulen sua vastaan Herran Sebaotin Nimeen. Katsotaan kuinka tässä käy!" (En näet rohjennut huutaa tuolloin avuksi Yeshuan Nimeä, koska rikoin juuri sapattilupaustani Hänelle.) Yht'äkkiä minut puettiin valtavalla voimalla korkeudesta! Mä tartuin äkkiä miestä rinnuksista, kainaloitten alta ennen kuin hän ehti tehdä yhtään mitään ja nostin hänet ilmaan aikomuksena paiskata hänet ylös meneviä rappuja vasten. Hän lensi jo kaaressa niitä kohti, mutta ikäänkuin sekunnin murto-osassa mä tajusin, että jos hän lentää sinne tuolla tavalla pää edellä, niin hän kuolee! Ehdin vielä tarttua uudelleen häntä kainaloitten alta ja estää hänen ilmalentonsa. Sen sijaan mä kaadoin hänet kivilattialle selälleen, mutta kuitenkin niin hellävaroen, että pidin vasenta kättäni suojana hänen takaraivollaan, ettei hän lyönyt päätäänkään lattiaan. Sitten syöksyin hajareisin hänen päälleen ja painoin hänet lattiaan. Vaikka hän rimpuili rajusti allani ja ojenteli käsiään tarttuakseen mua kurkusta, niin hän ei ylettynyt, koska mulla oli pitemmät kädet. 


- Juuri tuolloin Paul Raja-aho palasi työhönsä ja kysyi ihmetellen: "Mitä ihmettä täällä tapahtuu?" Mä vastasin pokkana miehen päällä maaten: "Me tässä otettiin vaan vähän mittaa toisistamme nähdäksemme, kuka on kuka!" Ja aloin nauraa. Myös tuo kaveri tajusi tilanteen koomisuuden ja hänkin alkoi nauraa :) Näin kyseisen miehen muutaman kerran jälkeenkin päin siellä asuntolassa, mutta hän suhtautui minuun silloin aina suurella kunnioituksella ja hymyillen, muistaen saamansa opetuksen! 


- Kerron vielä viidennen tapauksen, jolloin minut yritettiin hakata nyrkein katuun. Olin sinä iltana toteuttamassa Adonai Yeshualle antamaani lupausta todistaa Hänestä stadin kaduilla. Jaoin trakuja eli lentolehtisiä. Vastaani tuli neljän hengen miesseurue, josta yksi oli kännissä, muut eivät. Kun todistin Herrastani, niin seurueen suurikokoisin mies sanoi: "Jos sä olet oikea uskis, niin taluta tää mun kaveri kotiinsa, koska hän on aikalailla mehuissa!" Mä sanoin: "Sorry nyt vaan, mutta mä otan tänä iltana käskyjä vastaan vain Herraltani Yeshualta. Jos mies on todella sun kaveris, niin taluta ite hänet kotiin!"


- Sen ison miehen ulkomuoto ja kasvot tulivat hetkessä vihaa täyteen. Äkkiä hän syöksyi mua kohti tarkoituksena iskeä mua oikealla koukulla leukaan, että lentäisin katuun. Mä kiitin vain hiljaa sydämessäni Adonai Yeshuaa Hänen verensä suojelevasta voimasta, enkä väistänyt lainkaan, vaan seisoin paikallani. Näin miten miehen nyrkki lähestyi nopeasti ja iski leukaani. Leukani ei liikkunut milliäkään. Tunsin vain ihan kevyen kosketuksen, kuin höyhen oli hipaissut leuankärkeäni! Mies sensijaan koki voimakkaan rekyylin ja lensi selälleen katuun. Kun hänen pari kaveria nosti hänet ylös ja he tuijottivat mua suu auki suuren pelon vallassa, niin mua alkoi vain naurattaa. Silloin miehet saivat jalat alleen ja lähtivät karkuun, se kännikalakin hoiperrellen. 


Keitä asevelvollisuus koskee?


Se koskee vain kaikkia uudestisyntymättömiä ihmisiä, jotka eivät usko YeHoWaH Elohimin Pojan eli Adonai Yeshuan pystyvän auttamaan heitä yksilöinä ja koko kansana. Heidän tulee olla alamaisia esivallalle, jonka alaisuuteen he ovat syntyneet ja asetetut. Luemme pari esimerkkiä ULK:sta:


a) Adonai Yeshuan kuvaus roomalaisesta sadanpäämiehestä (sadan sotilaan esimiehestä), joka sanoi:
"...minä itsekin olen toisen vallan alainen..." (Matt. 8:5-12)
5. Ja kun hän saapui Kapernaumiin, tuli hänen tykönsä sadanpäämies ja rukoili häntä
6. ja sanoi: "Adonai, minun palvelijani makaa kotona halvattuna ja on kovissa vaivoissa."
7. Hän sanoi hänelle: "Minä tulen ja parannan hänet."
8. Mutta sadanpäämies vastasi ja sanoi: "Adonai, en minä ole sen arvoinen, että tulisit minun kattoni alle; vaan sano ainoastaan sana, niin minun palvelijani paranee.
9. Sillä minä itsekin olen toisen vallan alainen, ja minulla on sotamiehiä käskyni alaisina, ja minä sanon tälle: 'Mene', ja hän menee, ja toiselle: 'Tule', ja hän tulee, ja palvelijalleni: 'Tee tämä', ja hän tekee."
10. Tämän kuultuaan Yeshua ihmetteli ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: "Totisesti minä sanon teille: en ole kenelläkään Israelissa löytänyt näin suurta uskoa.
11. Ja minä sanon teille: monet tulevat idästä ja lännestä ja aterioitsevat Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin kanssa taivasten kuningaskunnassa;
12. mutta kuningaskunnan lapset heitetään ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."

- Yeshua ei kieltänyt sadanpäämiestä toimimasta edelleenkin ammatissaan, sillä tuolloin Yeshua ei ollut vielä antanut opetuslapsilleen lähetyskäskyä viedä pelastussanoma kaikille luoduille, eikä luvattua Pyhää Henkeä oltu tuolloin vielä lähetetty Yeshuan valituille.


b) Apostoli Paavalin opetus: (Room. 13:1-5)
1. Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Elohimilta; ne, jotka ovat, ovat Elohimin asettamat.
2. Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Elohimin säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion.
3. Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen;
4. sillä se on Elohimin palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Elohimin palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee.
5. Siksi tulee olla alamainen, ei ainoastaan rangaistuksen tähden, vaan myös omantunnon tähden. 


Keitä asevelvollisuus ei koske?


Asevelvollisuus ei koske ainuttakaan aidosti Adonai Yeshuan opetuslapseksi syntynyttä, Pyhän Hengen apostolisella tavalla vastaanottanutta ja Adonai Yeshuaan kokosydämisesti turvautuvaa! 


- Miten perustelen sen?


Perustelen sen ihan noilla samoilla Adonai Yeshuan ja apostoli Paavalin opetuksilla edellisessä lukukappaleessa. Niissä viitattiin ihmisiin, jotka ovat kukin tietyn esivallan alaisuudessa ja juuri se onkin tässä ratkaiseva seikka, minkä esivallan alaisuudessa itse kukin on!

- Tarkemmin kysyen:
Minkä esivallan alaisuudessa Adonai Yeshuaan uskomattomat ovat?
He ovat 'veren ja lihan' käsivarren lain alaisuudessa. Sitä lakia nimitetään parilla muullakin nimellä, nimittäin Mooseksen Laiksi (silmä silmästä, hammas hampaasta) ja 'synnin ja kuoleman laiksi' (tee pahalle vastarintaa fyysisesti, tapa ettei sinua tapettaisi jne.). Kaikki noiden lakien alla elävät ovat Suomen asevelvollisuuslain alaisia ja siten velvoitettuja puolustamaan sotatilanteessa maatamme, vaikkeivät sitä itse haluaisikaan!

- Mutta kaikki meidät Adonai Yeshuaan uskovat on Adonai Yeshuan Golgatan ristinpuulla kuoletetun ruumiin kautta jo kuoletettu pois noiden lakien vaikutuspiiristä ja siirretty elämän hengen lain alaisuuteen Adonai Yeshuassa!
Luemme tämän  vakuudeksi muutaman ULK:n kohdan:

1) Room. 10:4 (Apostoli Paavalin opetusta Yeshuaan uskoville)
"Sillä HaMashiach on Lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo."
- Tässä 'lailla' viitataan Mooseksen Lakiin (silmä silmästä, hammas hampaasta)

2) Room. 8:1-2 (Apostoli Paavalin opetusta Yeshuaan uskoville)
1. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka HaMashiach Yeshuassa ovat.
2. Sillä elämän hengen laki  HaMashiach Yeshuassa  on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.

3) Matt. 5:43-45 (Adonai Yeshuan opetusta vuorisaarnan mukaan)
43. Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.
44. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
45. että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
- On mieletöntä kuvitella viholliseni rakastamiseksi sellaista, että menisin sotatilanteessa rajalle ja ampuisin esivaltansa pakottamana rajan yli tulevan sotilasparan siihen paikkaan! Olisi yhtä mieletöntä sitten rukoilla, että tuo ampumani sotilasparka voisi pelastua, sillä hänen etsikkoaikansa loppui jo. 

4) Lopuksi vielä apostoli Paavalin lyhyt opetus: (Room. 13:10)
"Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus Lain täyttämys." 
- Tuo jae on erittäin merkityksellinen, sillä toisaalta siinä osoitetaan, että meidän ei tule tehdä kenellekään mitään pahaa, sillä kaikki ihmiset maailmassa ovat lähimmäisiämme ja etenkin avun tarpeessa olevat! 
- Lisäksi siinä osoitetaan, että tuota ohjeenaan pitävät ihmiset eivät ole myöskään laittomuuden vallassa, sillä he eivät riko myöskään Mooseksen Lakia, jonka perimmäinen tarkoitus oli opettaa ihmiset elämään rauhassa kaikkien lähimmäistensä ja etenkin Luojansa kanssa. 
- Lopuksi siinä alleviivataan sitä, että kukaan lähimmäistään rakastava ei voi tehdä lähimmäiselleen MITÄÄN pahaa!

Mainittakoon vielä ennen lopputoteamusta se hieno ja perin inhimillinen säädös Mooseksen Laista, että YeHoWaH Elohim salli sotapalvelusta vapautettavien luettelon lopuksi sellaistenkin sotilaiden poistua sotarintamalle menevien joukostaa, jotka ainoastaan pelkäsivät tai arkailivat sinne menoa! 
(5. Moos. 20:8)
8. Vielä puhukoot päällysmiehet kansalle ja sanokoot: 'Joka pelkää ja arkailee, menköön ja palatkoon kotiinsa, etteivät hänen veljensäkin menettäisi rohkeuttaan niinkuin hän.'
- Siis myös pelkkä pelko ja arkuus on YeHoWaH Elohimin edessä riittävä syy aseistakieltäytymiseen.

Lopputoteamus: Monessa maassa ja mahdollisesti sotatilan koittaessa Suomessakin saattaa tulla eteen tilanne, jossa rintamalle menemään kieltäytyjät joutuvat kovan valinnan eteen: "Menet rintamalle tai saat kuulan kalloosi!" - Ne, jotka valitsevat jälkimmäisen vaihtoehdon, valitsevat oikein, olivatpa sitten uskossa Adonai Yeshuaan tai eivät, sillä valinnallaan he osoittavat todellista lähimmäisenrakkautta ja suurta urholllisuutta!

(Seuraavassa osiossa, Osa 12: Sotien merkitys, 
tulen käsittelemään sotia YHWH Elohimin keinona kansojen kasvattamiseksi!)

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Osa 10: Raamatulliset juhlat


Yleistä raamatullisista juhlista

- Raamatussa on Vanhan Liiton Kirjoituksissa (VLK) mainittu ja Lakiliitossa vielä erikseen säädetty vuotuiset juhlat ja annettu ohjeet niiden noudattamisesta. Uuden Liiton Kirjoituksissakin (ULK) on viitattu noihin juhliin ja niissä on lisäksi säädetty yksi pyhä juhla ja annettu ohjeet sen viettoon. Tuo juhla ei kuitenkaan ole sidoksissa vuoteen, kuukauteen tai edes tiettyyn päivään. 
  

1. Vanhan Liiton Kirjoituksissa mainitut juhlat

- Kun luemme VLK:a alusta alkaen, niin huomaamme heti ensi luvussa Elohimin suuren luomistyön tapahtuneen kuutena (6) päivänä ja Mooseksen Lain antamisen yhteydessä perustellaan syy Sapattikäskylle: Sillä Hän lepäsi seitsemännen päivän ja pyhitti sen. Mitä tulee multiversumin eli maailmankaikkeuden luomiseen kaikkine joukkoineen, niin Raamattu ei kerro, että nuo Elohimin luomispäivät olisivat olleet samanpituisia (24 h), kuin meidän 6-päiväisen työviikkomme päivät, joten "kuuden päivän kreationistit" ovat mielestäni tässä kohden erehtyneet. (Tulen perustelemaan asian selkeästi myöhemmin erillisessä tutkielmassa.) 
  

Kolme yleistä juhlaa patriarkkojen ajoilta

- VLK:ssa on mainittu sellaiset yleiset ihmisen oman elämän kohokohtiin liittyvät juhlat kuten,
syntymäpäivä, häät ja hautajaiset. Luemme joitakin jakeita kyseisistä juhlista:

a) - 1. Moos. 40:20 Kolmantena päivänä sen jälkeen, faraon syntymäpäivänä, tämä laittoi pidot kaikille palvelijoilleen. Silloin hän korotti palvelijainsa joukosta sekä ylimmäisen juomanlaskijan että ylimmäisen leipurin pään. Juomanlaskija sai aiemman virkansa takaisin, mutta leipuri hirtettiin. 
- Job 3:1 Sen jälkeen Job avasi suunsa ja kirosi syntymäpäivänsä; 
- Saarn. 7:1 Hyvä nimi on parempi kuin kallis öljy, ja kuolinpäivä parempi kuin syntymäpäivä.


- Raamatun tiiviin luonteen vuoksi noista jakeista saa käsityksen, että syntymä olisi negatiivinen ja onneton tapahtuma. Se on ehdottomasti onnellinen tapahtuma, vaikka jokainen lapsi kirkuukin henkensä edestä heti synnyttyään, jotta ilma alkaisi virrata keuhkoihin ja sieltä ulos.

b) - 1. Moos. 29:27 "Vietä nyt vain tämä hääviikko loppuun, niin annetaan sinulle toinenkin, kunhan olet palveluksessani vielä toiset seitsemän vuotta." (Tässä Laaban vastaa Jaakobille, joka oli hääviikon alussa ilmeisesti melko päihtynyt mennessään morsionsa kanssa hääyönä levolle, koska ei erottanut Leeaa Raakelista!) Jakeesta käy ilmi häitä vietetyn viikon ajan ja että morsian tuodaan sulhasen kotiin vasta yömyöhään, jolloin vasta sulhanen näkee tämän. Jaakobin ei tarvinnut raataa noita seuraavia vuosia, saadakseen vasta sitten haluamansa Raakelin vaimokseen, vaan hän sai tämän heti tuon ekan hääviikon jälkeen vietetyn toisen hääviikon loputtua.

c) - 1. Moos. 50:1-13  - Noissa jakeissa kerrotaan patriarkka Jaakobin kunniaksi järjestetyistä hautajaisista. Heti kuoleman jälkeen hänet balsamoitiin ja se kesti 40 pv. Sitten egyptiläiset yhdessä Jaakobin perheväen kanssa itkivät vainajaa 70 päivää! Sitten hänet siirrettiin Makpelan luolaan ja sen äärellä saattamaan tullut Egyptin ratsujoukko järjesti yhdessä Jaakobin omaisten kanssa ylen suuret valittajaiset 7 pv:n ajaksi. Hautajaiset kestivät siis yhteensä 77 päivää! 

- Muita VLK:ssa mainittuja Mooseksen Lakiin sisältymättömiä juhlia ovat esim. juhliminen voittoisan sodan jälkeen (2. aikak. 20:26), Purimjuhla (Ester. 9:16-32) ja Hanukka. 

Mooseksen laissa säädetyt juhlat

- Lisäksi VLK:ssa on lueteltu Mooseksen Lakiin sisältyvät juhlat, joista juutalainen Sapatti mielletään nykyjuutalaisten taholta muita juhlia suurimmaksi. Asiasta voidaan olla eri mieltä, sillä myös muita juhlia löytyy. Seuraavista juhla-ajoista on säädetty Mooseksen Laissa: (3.Moos.23:1-44 ja 2.Ms. 12:14-20) 

- Sapatti (Shabbat) (juutalaisen viikon 7. pv., ja se on gregoriaanisen ajanlaskun mukaan perjantai-illan auringonlaskusta lauantai-illan auringonlaskuun), 
- Esikoislyhteen heilutusjuhla (Omer Shabbat) (lienee vietetty Pääsiäisviikon ke-illasta to-iltaan?)
- Pääsiäinen (Pesah) *) (juutalaisen kalenterin Nisan-kuun 14. pv.), 
- Happamattoman leivän juhla (Chag Ha'matsot) (Heti Pääsiäisen jälkeen, 15-21. Nisan-kuuta),
- Ensisadonjuhla eli Sadonkorjuujuhla eli Helluntai (Shavuot), 
- Pasuunansoitonjuhla (Zichron Truah) (on ikään kuin alkusoittona seuraavalle juhlalle:), 
- Suuri sovituspäivä (Jom Kippur),  
- Lehtimajanjuhla eli Lehvämajanjuhla eli Sadonkorjuujuhla (Shukkot). 

- Siis yhteensä seitsemän eri vuotuista juhlaa viikkosapattien lisäksi. Noiden juhlien viettoajat ja -tavat on tarkoin määritelty Mooseksen Laissa. Kolme noista juhlista oli sellaisia, jolloin Israelilaisten piti mennä viettämään niitä vuosittain Jerusalemiin (Pääsiäinen, Helluntai ja Lehtimajanjuhla: 2. Ms. 23:14-17 jakeessa 15 mainittu Aabib-kuu on vanha kanaanilainen sana-vastine hebrealaiselle Nisan-kuulle)

*) YeHoWan säätämyksen mukaan juutalainen Uusivuosi 'Rosh Ha-shana' tulee alkaa Nisankuusta, jonka 14.-21. pv:nä tulee viettää Pääsiäistä, joka huipentuu 14. pv:än Nisankuuta ja sitä seuraavan yön paastoon. Heti seuraavana päivänä on Happamattoman leivän juhla. Tästä syystä Pääsiäistä kutsutaan myös Happamattoman leivän juhlaksi.

- Myös seuraavat erityispiirteet sisältyvät juutalaisiin VLK:n juhliin: 
4. Ms. 10:10 "Ja ilopäivinänne sekä juhlinanne ynnä uudenkuun päivinä puhaltakaa torviin uhratessanne poltto- ja yhteysuhrejanne, niin ne saattavat teidän Elohiminne muistamaan teitä. Minä olen YeHoWaH, teidän Elohiminne." - Löydämme jakeesta ensinnäkin kolme eri ryhmää muistopäivien vietolle ja torviin puhallus on esikuvallista nimenomaan YeHoWan ylistyksestä, samoin myös poltto- ja yhteysuhrien tuominen Hänen Temppeliinsä! 
 

Profetioita tulevien aikojen juhlista

- Löydämme VLK:sta kolme juhlaa, joiden vietosta on VLK:ssa profetoitu, että niitä tullaan vietämään edessä olevassa 1000-vuotisessa rauhanajan kuningaskunnassa ja että niiden vietto koskee kaikkia maan kansoja ja sukukuntia! Nuo juhlat ovat Lehtimajanjuhla (Sak. 14:16-19), Sapatti ja Uudenkuunpäivä (Jes. 66:23). Lehtimajanjuhlaa on silloin mentävä viettämään Jerusalemiin, muita kahta juhlaa vietetään paikallisesti.

- Lisäksi juutalaiset ovat ajan mittaan ottaneet tavakseen viettää monia muitakin kansalliseen kohtaloonsa liittyviä juhlia, joita ei Raamatussa ole säädetty. Emme tutki niitä tässä.


2. Uuden Liiton Kirjoituksissa mainitut juhlat 
 
- Uuden Liiton Kirjoitukset (ULK) alavat ilouutisella Vapahtajamme Adonai Yeshua HaMashiach'n syntymisellä ihmiseksi Israelin lasten keskuuteen. Valitettavasti kukaan ei nykyisin voi aukottomasti todistaa tarkalleen Hänen syntymäpäivänsä ajankohtaa, ei edes vuodenaikaa, vaikka jotkut niin väittävätkin. Se seikka, että on alettu viettää entistä täysin pakanallista ryyppy-, mässäily- ja porsasjuhlaa ja eritoten epäjumala auringolle omistettua juhlaa eli joulua Vapahtajamme synttärinä, on täysin ihmisten keksimä ajankohta.

Sen laskeskeli ensin roomalainen jumaluusoppinut Hippolytys (170-236 j.M.s.) ja päätyi tuohon päivämäärään ja myöhempi paavi Johannes I antoi venäläiselle munkille tehtäväksi laskea pääsiäisen ajankohdat vuosille 527-626 j.M.s. Dionysius päätteli edelleen, että koska Yeshua eli täydelli­sen elämän, niin Hänen kuole­mansa päivä oli myös sama kuin luomisen päivä, eli 25 maaliskuuta. Noin epätieteellisellä tavalla vahvistettiin Jeesuksen syn­tymän ajankohta. / Osin lainattu 
linkistä: 
http://www.kristitynfoorumi.fi/migdal.htm (Juhani Aitomaa)

- Ainakin greg. ajanlaskun alku on yleisen käsityksen mukaan laskettu alkavaksi 3-6 vuotta liian myöhään. Ajanlaskussa on unohdettu kokonaan nollavuosi ja hypätty suoraan vuoteen yksi. Lisäksi on olemassa myös perusteluja, että Vapahtajamme olisi syntynyt todennäköisimmin syksyllä, sillä Hän oli julistustyönsä aloittaessaan noin 30-vuotias (Luuk. 3:23) ja Hänen julistustehtävänsä kesti 3,5 vuotta, ja koska Hänet naulittiin ristille Pääsiäisenä maalis-huhtikuun paikkeilla eli keväällä, niin voidaan päätyä Hänen syntymisajankohtansa suhteen takaperin laskien syksyyn.
Uskon Vapahtajamme syntyneen syksyllä, 6 vuotta ennen greg. ajanlaskun alkua.

Ehdolla on ollut Lehtimajanjuhla ja Jom Kippur. Uskon ajankohdan olleen Jom Kippur eli Suuri sovituspäivä, sillä Elohimin Karitsa syntyi ihmiseksi varsinaisena tehtävänään kärsiä meidän sijaiskärsijänämme ja sovittaa kaikki ihmiset Elohimin kanssa. Tämän tutkielman lopussa olevasta yhteenvedosta selviää mikä merkitys epäraamatullisella joululla ja muillakin kirkollisilla juhlilla sekä raamatullisten juhlien vietolla on uudestisyntyneille Yeshuan opetuslapsille. 
 

Adonai Yeshuan opetus juhlien vietosta

Adonai Yeshua viittasi seuraavissa jakeissa noihin Mooseksen Lain mukaisiin juhliin näissä jakeissa: Matt. 5:17-20 

17. Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. 
18. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten kuningaskunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten kuningaskunnassa.
20. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten kuningaskuntaan. 

- Huomaamme tuosta sen, ettei Adonai Yeshua kumonnut Mooseksen Laissa määrättyjen vuotuisten juhlien viettoa juutalaisilta, joille ne on alunperin säädettykin. Mutta myöskään juutalaiset eivät voi pelastua kuin ainoastaan uskon kautta siihen armoon, jota heille Adonai Yeshuassa on tarjolla. Luemme jakeen Ap.t. 15:11 "Mutta me (juutalaiset) uskomme Adonai Yeshuan armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin (pakanuudesta uskoon tulleet)." 
  
- Mitä tulee uskoon tulleisiin pakanoihin, ei Adonai Yeshua antanut määräystä heille noiden VLK:n juhlien vietosta. Apostoli Paavali jopa varoitti heitä niitä viettämästä! 

  
Adonai Yeshuan säätämä pyhä juhla 
       
Vapahtajamme sääti meille kaikille opetuslapsilleen uuden juhlan, nimittäin Pyhän Ehtoollisen. Luemme nuo jakeet lyhennellen selkeimmin apostoli Paavalin opettamina: 1. Kor. 11:23-26 
  
23. Sillä minä olen saanut Adonailta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Adonai Yeshua sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän,
24. kiitti, mursi ja sanoi:
"Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää tämä minun muistokseni".
25. Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni".
26. Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Adonain kuolemaa, siihen asti kunnes hän tulee. 
  
- Kohta jatkuu varoituksilla ja ohjeilla, miten tuota pyhää hetkeä tulee viettää. Jakeesta 26 huomaamme, että tämä pyhä juhla ei ole lainkaan sidoksissa ajanlaskuun, vuoteen, kuukauteen eikä viikonpäivään ja että se on voimassa vain siihen asti, kunnes Vapahtajamme saapuu noutamaan meidät taivaskotiin! 
 

Pakanuudesta pelastetuille annettu yleisohje 
       
- Apostolienneuvoston opetus pakanuudesta Adonai Yeshuan opetuslapsiksi kääntyneille sisältää viittauksen niihin neljään käskyyn, jotka tosin sisältyivät Mooseksen Lakiin, mutta olivat käytännössä voimassa jo patriarkka Nooan ajasta alkaen. Luemme jakeet: Ap.t. 15:28-29 
 
"...28. Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät: 
29. että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"

Kirjoitan uudelleen nuo neljä 'välttämätöntä' tähän eriteltyinä:
- karttakaa epäjumalille uhrattua
- karttakaa verta
- karttakaa lihaa, josta veri ei ole laskettu
- karttakaa haureutta

- Syy Adonai Yeshuan valitsemien apostolien kokoukselle oli se, että jotkut lakihenkiset Adonai Yeshuaan uskovat juutalaiset olivat vastoin apostolien ohjeita vaatineet Korinton srk:ssa, että kaikki pakanuudesta uskoontulleet miehet tulee ympärileikata ja heitä tulee käskeä noudattamaan Mooseksen Lakia. Apostolien pitämä kokous asiasta ja sen seurauksena kirjoitettu julkilausuma siitä oli selkeä askel Vanhasta Liitosta Uuteen Liittoon siirtymiseksi. Tuo säädös on erittäin arvovaltaiselta taholta ja se osoittaa selkeästi sen aidon vapauden, mihin meridät on Vapahtajamme vikauhrin voimasta vapautettu! HalleluYah! On huomionarvoista havaita, ettei noihin neljään välttämättömään pyhityselämään liittyvään kohtaan sisälly ainuttakaan Vanhan Liiton aikaista juhlaa, ei edes juutalaisten Sapattia! 
 

                   
Apostoli Paavalin opetusta juhlien vietosta

- Apostoli Paavali sai aivan erityistä viisautta apostolitoimeensa suoraan ylösnousseelta Vapahtajaltamme Pyhän Hengen kautta. Lisäksi Hän oli täysin perehtynyt siihen, mitä Mooseksen Laki opettaa erinäisten juhlien vietosta. Hänelle kirkastui se salaisuus, että ihminen ei voi pelastua millään omilla teoillaan, kuten Mooseksen Lain säädöksiä pilkuntarkasti noudattamalla (juhlien vietot mukaan lukien) tai oman ymmärryksensä mukaan hyviä tekoja tekemällä. Pelastus on mahdollista saada vain uskon kautta lahjana ilman ihmisen omia tekoja!

Kyseessä on sama kuin taivaasta kaikkia ihmisiä kohden henkilökohtaisesti ojennettu shekki, jossa lukee "Sinut on jo lunastettu ja sielustasi on täysi hinta maksettu Golgatan keskimmäisellä ristinpuulla, jossa Elohimin Karitsa vuodatti pyhän uhriverensä ja sovitti kaikki sinun syntisi ja sairautesi noin 2000 vuotta sitten!"

- Luemme pari kohtaa apostoli Paavalin opetuksista koskien erilaisten raamatullisten juhlien viettoa: 

1) Paavalin kirje pakanuudesta kääntyneille Galatalaisille, 4:1-12 
  
1. Mutta minä sanon: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, ei hän missään kohden eroa orjasta, vaikka hän onkin kaiken herra; 2. vaan hän on holhoojain ja huoneenhaltijain alainen isän määräämään aikaan asti. 3. Samoin mekin; kun olimme alaikäisiä, olimme orjuutetut maailman alkeisvoimien alle. 4. Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Elohim Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, 5. lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan. 6. Ja koska te olette lapsia, on Elohim lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"

7. Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Elohimin kautta. 8. Mutta silloin, kun ette tunteneet Elohimia, te palvelitte jumalia, jotka luonnostaan eivät jumalia ole. 9. Nyt sitävastoin, kun olette tulleet tuntemaan Elohimin ja, mikä enemmän on, kun Elohim tuntee teidät,
kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla? 10. Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista. 11. Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt. 12. Tulkaa minun kaltaisikseni, koska minäkin olen tullut teidän kaltaiseksenne, veljet, minä pyydän sitä teiltä. Ette ole minua mitenkään loukanneet. 

2) Paavalin kirje pakanuudesta kääntyneille Kolossalaisille, 2:13-17  
  
13. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän (Elohim) teki eläviksi yhdessä hänen (Yeshua) kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, 14. ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme. Sen hän (Elohim) otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. 
15. Hän (Elohim) riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi. Hän (Elohim) sai heistä hänen (Yeshua) kauttaan voiton riemun. 16. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, 17. jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on HaMashiach'n.



JUHLIEN JUHLA

- Me kaikki Adonai Yeshuaan uskovat, jotka säilytämme uskon ja toivon varmuuden maallisen elämämme loppuun asti, saamme täältä lähdettyämme viettää juhlien juhlaa taivaassa, Uudessa Jerusalemissa. Nuo juhlat ovat nimeltään KARITSAN HÄÄT. Adonai Yeshua on tuo kuningasten Kuninkaaksi kruunattu Elohimin Karitsa, joka on jo ottanut pois maailman synnin ja vapauttanut meidät joutumasta kadotukseen kaikkien niiden kanssa, jotka ihmiskunnasta ovat Hänen sijaisuhrikuolemansa hylänneet. Adonai Yeshua on antanut meille ikuisen elämän ja siitä syystä me, hänen pyhällä ja viattomalla verellään lunastamansa ihmiset kiitämme ja palvomme ikuisesti häntä! HalleluYah! Luemme tästä jakeet: (Ilm. 19:6-9) 

 
6. "Ja minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden äänen ja ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän sanovan: "Halleluja! Sillä YeHoWaH, meidän Elohimimme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen. 7. Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut. 8. Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus." 9. Ja hän sanoi minulle: "Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!" Vielä hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat totiset Elohimin sanat." 
 
- Luemme lisäksi jakeet: (Ilm. 22:16-17)
16. "Minä, Yeshua, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti." 17. Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi. 
 


Yhteenveto juhlien viettämisestä

- Koska meidät Uuden Liiton pyhät on kutsuttu pelastukseen ilman Mooseksen Lakia **), niin meitä ei velvoiteta viettämään mitään VLK:ssa säädettyjä juhlia ja vielä vähemmän apostolien jälkeisillä vuosisadoilla kirkkoruhtainaitten säätämiä 'kirkkopyhiä', kuten sunnuntaita eikä mitään ns. kirkkovuoden juhlia, kuten joulua. Olemme vapautetut tuollaisista maailman alkeisvoimien orjuudesta Adonai Yeshuan veriuhrin kautta kertakaikkiaan! HalleluYah!

**) Luemme ensin jakeen:
Room. 3:21 "Mutta nyt Elohimin vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, "
 

...Sitten luemme sen laajemman asiayhteyden (Room. 3:19-26)
19. Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Elohimin edessä; 20. sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto. 21. Mutta nyt Elohimin vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, 22. se Elohimin vanhurskaus, joka uskon kautta Yeshua HaMashiach'n tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.

23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Elohimin kirkkautta vailla 24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on HaMashiach Yeshuassa, 25. jonka Elohim on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä,
osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit 26. jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Yeshuaan. 


- Meillä on toki täysi vapaus viettää raamatullisia, epäraamatullisia ja jopa kirkollisia kirkkoruhtinaiden säätämiä juhlia, mutta niiden vietossa piilee se suuri vaara, että ajaudumme noudattamaan pelkkiä kuolleita perinteitä ja ihmiskäskyjä ja kadotamme vähitellen Pyhän Hengen kautta lahjana saamamme elävän yhteyden Adonai Yeshuaan ja Elohimiin! Minä kavahdan kaikenlaisten juhlien viettoa, sillä erään uskonveljeni kokemuksesta tiedän niiden salakavalan taipumuksen orjuuttaa viettäjänsä!

- Entäs sitten Mooseksen Lain 10.:ssä käskyssä mainittu Sapatinvietto?  Sitä ei ainakaan epäjumalan, pakanakeisari Konstantinus Suuren yhdessä alaistensa, roomalaiskatolisten piispojen kanssa säätämä Sunnuntai Edikti vuodelta 364 voi kumota eli siirtää sen alkua perjantai-illan auringonlaskusta lauantain jälkeiseen keskiyöhön!

- Olen havainnut tarvitsevani ainakin yhden päivän viikossa mahdollisimman syvään lepoon ja mieluiten vietän tuon lepopäivän taivaallisen Isäni ja Hänen perheväkensä kanssa Hänen säätämänään lepopäivänä eli ns. juutalaisten Sapattina ja olen näinä noin 40 vuotena selvästi todennut sillä olleen ja yhä olevan suuri siunaus elämäni yllä. En vietä Sapattia käskynä, enkä lainkirjaimen vanhassa, vaan etuoikeutena Hengen uudessa tilassa. Lisäksi vietän Pyhää Ehtoollista tarpeen mukaan rakkaudesta Vapahtajaani, Adonai Yeshuaa kohtaan ja saadakseni sen vieton yhteydessä kokea virvoitusta. Sapattiakin olen heikkona uskovana rikkonut monta kertaa.

- Jos epäilet olevasi Mooseksen Lain orjuudessa tai pakanakeisari Konstantinus Suuren säädösten vankina viettäessäsi edellä mainittuja juhlia ja lepopäiviä, niin ULK:n mukaan kaikki epäuskossa tehdyt teot ovat syntiä, joten lue paljon Uuden Liiton opetuksia ja rukoile Pyhässä Hengessä viisautta pyristellä ajoissa niistä vapaaksi, sillä vapauteen Yeshua on meidät vapauttanut! Laki saa aikaan vihaa ja siksi vain Lain alta armon alle siirtynyt ja Hengen vapaudessa sekä pyhityksessä elävä kykenee aidosti rakastamaan lähimmäistään tämän parhaaksi, sillä joka rakastaa, se on Lain täyttänyt, "sillä HaMashiach on lain loppu vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo!" (Room. 10:4) 

Moni, etenkin juutalaisuskova, suosittelee sanojen "lain loppu" sijaan sanoja "lain päämäärä". He eivät ole lukeneet tarkkaa asiayhteyttä tuolle jakeelle, mikä edellyttää juuri sanojen "lain loppu" käyttöä. Kreikk. sanakirjan (Textus Receptus) mukaan ensimmäinen merkitys sanalle "telos" on "loppu" ja vasta muina merkityksinä on esim. "päämäärä".


~  Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sen tähden on rakkaus lain täyttämys.  ~

Room. 13:10