torstai 28. tammikuuta 2021

Osa 61 - Luomisen ajankohta ja luomispäivät

 

Luemme johdannoksi jakeet 1. Moos. 1:1-5



>>1 Alussa Elohim loi taivaat ja maan.

2 Maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden yllä, ja Elohimin Henki leijui vetten päällä.
3 Ja 
Elohim sanoi: "Tulkoon Valkeus." Silloin Valkeus tuli.

4 Elohim näki, että Valkeus oli hyvä, ja Elohim erotti toisistaan Valkeuden ja Pimeyden.
5 Elohim nimitti Valkeuden päiväksi, ja Pimeyden hän nimitti yöksi. Tuli ehtoo ja tuli aamu, yksi päivä oli mennyt.<< 


Kun luemme lukua edelleen, niin huomaamme seuraavaa:

2) Toisena luomispäivänään hän loi taivaanavaruuden erottamaan vedet toisistaan. Hän nimesi avaruuden taivaaksi.

3) Kolmantena luomispäivänään hän käski Telluksen pintaa kokonaan peittävien vesien kerääntyä määrättyyn paikkaan, jolloin kuiva alue tuli näkyviin. Hän nimitti kuivan alueen maaksi ja vesien kerääntymispaikan mereksi.

Hän loi sanallaan maan päälle kasvillisuutta, siementä tekeviä ruohoja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat maan päällä lajiensa mukaista hedelmää, jossa on niiden siemen.

4) Neljäntenä päivänä hän loi taivaanavaruuteen valonlähteitä erottamaan päivän yöstä ja merkeiksi osoittamaan määräaikoja, päiviä ja vuosia. Niitä ovat aurinko, kuu ja tähdet. Ne luotiin taivaanavaruuteen valaisemaan maata. Auringon hallitsemaan päivää ja kuun sekä tähdet hallitsemaan yötä.

5) Viidentenä päivänä hän loi vesiin lajiensa mukaan elävät olennot ja taivaan linnut lentämään maan päällä. Hän käski niiden lisääntyä vesissä ja maan päällä.

6) Kuudentena päivänä hän loi monenlaisia maalla eläviä olentoja, pieniä ja suuria eläimiä, kunkin lajiensa mukaan.

Hän loi myös ihmisen omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen. Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. Hän antoi heille vallan hallita kaikkia luomiansa eläimiä. Hän antoi ihmisille ravinnoksi kaikki maan päällä kasvavat siementä tekevät kasvit ja hedelmää kantavien puiden hedelmät. Elohim siunasi ihmiset ja käski heidän lisääntyä maan päällä. 

Raamatussa nimitetään noita kuutta luomispäivää päiviksi. Huomaamme, että aurinko, kuu ja tähdet luotiin vasta neljäntenä päivänä, joten auringon ja Telluksen liikkeiden aiheuttamaa 24 h vuorokautta ei ollut kolmena ensimmäisenä luomispäivänä vielä olemassa. 

Ei tunnu uskottavalta, että nuo kolme viimeistä luomispäivääkään olisivat olleet 24 h pituisia, sillä ei Elohim tarvitse auringonvaloa työskennellessään! Hän sanoo haluavansa asua pimeässä ja Raamatun mukaan pilkkopimeäkin on hänelle kuin keskipäivä!

Raamatussa mainitaan, että on olemassa taivaat ja taivasten taivaat eli vähintään neljä erillistä taivasta ja mahdollisesti useampiakin, sillä niiden kokonaismäärää ei ole meille ilmoitettu. 

Noissa taivasten taivaissa on myös henkiolentoja eri hierarkioissa ja enkeleitä suunnattomat määrät. He ovat ymmärrykseltään, voimaltaan ja kyvyiltään paljon ihmisiä ylempänä. 

Kuten ilmenee jakeista 1. Moos. 1:1-5 ja 1. Moos. 2:1, kerrotaan niissä että jo ensimmäisenä luomispäivänä tulivat taivaat valmiiksi kaikkine joukkoineen. Tästä on erittäin perusteltua vetää se johtopäätös, että ensimmäinen luomispäivä oli hyvin paljon pidempi kuin 24 h tai 1.000 vuotta tai useita tuhansia vuosia. Mielestäni sen kohdalla on aiheellista puhua useista vuosimiljardeista.

Tähtitieteilijöiden arvio universumimme iästä on noin 13,8 miljardia vuotta. Siihen ei voi sisältyä ihmissilmille näkymättömien taivaiden ja taivasten taivaiden ikä, koska niitä ei voida ihmisten instrumenteilla edes havaita. Raamatussa mainitaan muuttumaton taivas, jossa sijaitsee Luojamme valtaistuin. Paratiisin sanotaan olevan kolmas taivas jne. Se ei kuitenkaan ole se sama Puutarha, jonka Luojamme loi Eedeniin. Se toimi esikuvana sille. 

Totta on myös se, että valistuneen arvion mukaan kotigalaksissamme, Linnunradassa on noin 200 miljardia aurinkomme kaltaista kiintotähteä, joilla on omat kiertolaisena eli planeetat ja monilla planeetoillakin omat kuunsa. Nykyisen käsityksen mukaan Linnunradan kaltaisia galakseja on universumissa noin 200 miljardia! Muistaakseni astronomi Esko Valtaojan mukaan niitä voi olla jopa 2.000 miljardia, sillä niin vähän on tähtitaivasta vasta kyetty tutkimaan! Tähtiä on kuitenkin rajallinen määrä ja YHWH kutsuu niitä kaikkia nimeltä jakeen Ps. 147:4 mukaisesti.

Tuota taustaa vasten tuntuisi epäloogiselta ajatella, että ne kaikki olisi luotu yhtenä 24 h pituisena päivänä tai 1.000 vuotena tai edes 1.000.000 vuoden aikana, jos kerran maapallon vesivaipan siirto yhteen paikkaan, jotta maa tuli näkyville, ja viherkasvien luominen olisi kestänyt saman ajan!

Maapallon iäksi ovat tähtitieteilijät arvioineet erilaisin tieteellisin ajanmääritysmenetelmin 4,3...4,6 miljardia vuotta. En väitä tähtitieteilijöinen ajanmäärityksiä välttämättä oikeiksi, koska tiede on niin nuorta, mutta en voi Raamatulla niitä kumotakaan! Mitä tulee taivaiden ja taivasten taivaiden ikään, voivat ne olla eri pituisia, ja satoja tai jopa tuhansia miljardeja vuosia vanhoja! Vain Luojamme tietää niiden iän.

Näen edellä olevan vuoksi sen mahdolliseksi, että Luojamme on ihan tarkoituksella jättänyt mainitsematta sen, että luomispäivissä on kyse hyvin pitkistä luomisajanjaksoista. Mielestäni ne ovat olleet keskenään myös eri pituisia, sillä onhan elävien olentojen miljardien eri lajien luominen paljon enemmän aikaa viepää kuin esim. vesien kerääminen tiettyyn kohtaan Telluksen pintaan, jotta maa tuli näkyville ja viherkasvien luominen.

Perusteluksi tälle sopii se, että Raamatussa on maininta siitä, miten Mooses määrittelee Elohimin päivän pituuden jakeessa Ps. 90:4


>>"1000 vuotta on Sinun silmissäsi kuin eilinen päivä, joka kiiti ohi, kuin öinen vartiohetki."<<


Jakeesta ilmenee, ettei päivän pituus ole suinkaan 24 h, kun on kyse Elohimin päivästä. Todellisuudessa sen pituutta ei tuossa jakeessa, eikä muuallakaan Raamatussa määritellä lainkaan, sillä Luojamme ei ole sidoksissa auringon ja Telluksen liikkeisiin, vaan toimii ikuisuudesta käsin ja on kokonaan aikakäsitteen ulkopuolella! Hän hallitsee aikaa ja voi muuttaa sen kulkunopeutta, pysäyttää sen tai muuttaa jopa sen suuntaa ja kelata takaisin, miten vain tahtoo! Tähän viittaa jae Saarn. 3:15

>>Mitä nyt on, sitä on ollut jo ennenkin, ja mitä vastedes on, sitäkin on ollut jo ennenkin. Elohim etsii jälleen sen, mikä on mennyt ohi.<<

Myös seuraava jae Saar. 1:10 vahvistaa saman asian:

>>Jos jotakin on, josta sanotaan: "Katso, tämä on uutta", niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä.<<

Vaikka Elohim on aikakäsitteen ulkopuolella, niin hän voi halutessaan ottaa muodon lihassa ja veressä ja astua aikaan, sekä poistua takaisin ikuisuuteen eli ajattomuuteen. Se tapahtui selkeimmin Vapahtajamme Adonai Yeshuan kohdalla. Hän oli olemassa kirkkauden henkiolentona jo ikuisuudessa Isänsä luona. Hän syntyi ihmiseksi, otti lihan ja veren kehon, sovitti synnittömänä syntimme ja sairautemme kuollen puolestamme Golgatan ristillä. Sen suoritettuaan hän palasi takaisin ikuisuuteen, kirkkauteen ja hänet korotettiin Isänsä valtaistuimen oikealle puolelle. 

Seuraava esimerkki osoittaa ettei ole viisasta luulla luomispäivien pituudeksi 6.000...12.000 vuotta, vaan kyse oli ilmeisesti miljardeista vuosista!

Lukuisat erilaisten hirmuliskolajien entistetyt fossiilit ovat paljastaneet suurimpien dinosaurusten painaneen jopa 80 tonnia! Koska lajeja oli useita ja Raamatun mukaan Nooan arkkiin tuotiin YHWH:n johdattamina kaikkia maan eläimiä pareittain ja puhtaita 7 paria kutakin. Ruohoa syövät suurimmat hirmuliskot painoivat tuon max 80 tn ja lihaa syövät niitä vähemmän.

Niitä (siis vain yhtä lajia) olisi pitänyt haalia arkkiin 14 kpl eli yhteensä 1.120 tn! Silloin olisi Nooan arkki revennyt liitoksistaan. Onneksi nuo hirmuliskot elivät ja kuolivat noin 60...250 miljoonaa vuotta ennen sitä. Muuten ne olisivat syöneet suuhunsa arkin muista eläimistä suuren osan ja osan lajitovereistaan sen 150 vrk:n aikana, jolloin arkki seilasi ulapalla. Muiden eläinten paetessa hirmuliskoja olisi koko arkki kaatunut! 


Seuraavaksi siirrymme jakeisiin 1. Moos. 2:1-3

>>1 Niin tulivat valmiiksi taivaat ja maa kaikkine joukkoineen.
2 Seitsemäntenä päivänä Elohim sai valmiiksi tekemänsä työn, ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään, jota oli tehnyt. 
3 Ja Elohim siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska silloin hän lepäsi kaikesta luomistyöstään, jonka hän oli tehnyt.<<

7) Huomaamme jakeista 2-3, että jossain vaiheessa seitsemättä päivää Elohim sai valmiiksi kaiken luomistyönsä. Jakeissa ei sanota hänen levänneen koko seitsemännen päivän ajan, vaan hän lepäsi jostain ajankohdasta alkaen seitsemäntenä päivänä. 

Siksi emme tiedä myöskään seitsemännen päivän pituutta, eikä sen tietäminen meitä mitenkään edes hyödyttäisi, sillä Vapahtajamme Adonai Yeshua vastasi seuraavasti opetuslapsilleen, joita kiinnosti Israelin kansaa koskevat aikakaudet Apt. 1:7-8.

>>7 Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut,
8 vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka."<<


Sen me varmuudella tiedämme, että meille ihmisille Yehowah Elohim sääti viikon seitsemännen päivän eli juutalaisen Sapatin lepopäivänä vietettäväksi sen muistoksi, että hän oli itse levännyt luomistyöstään seitsemäntenä luomispäivänään, jonka pituutta ei Raamattu kerro. Meille ihmisille tuon Sapatin pituus on 24 h ja se alkaa perjaintai-illan auringonlaskusta ja päättyy seuraavan päivän eli lauantain auringonlaskuun. 


Pohdintaa, mikä on suositeltavaa Raamatuntutkijoille

Luin kerran erään maailmankuulun parantajaevankelistan *) perustelun sille, miksi hän uskoo jakeiden 1. Moos. 1:1-2 väliin jäävän valtavan pitkän ajanjakson. Koska hän oli itsekin kuullut sille perustelun joltakin Sananopettajalta, niin en kerro ko. evankelistan nimeä. 

*) Hänen evankelioimiskokouksissaan parani todistetusti tuhansia ihmisiä erittäin vaikeista sairauksesta eri puolilla maailmaa, joten mikään tyhmä tyyppi hän ei ollut!

Perustelu on seuraava: 

Jesajan kirjan mukaan Elohim ei luonut maapalloa autioksi, vaan asuttavaksi hän sen valmisti! (Jes. 45:18.)

Koska Telluksen ikä on noin 4,34 miljardia vuotta, niin olisi se ollut asumaton lähes koko ajan sen luomisesta alkaen, jos elolliset olennot olisivat eläneet täällä vain viimeiset noin 6.000 vuotta tai vaikkapa 12.000 vuotta. 

Tuon reilun 4,3 miljardin vuoden aikana on Telluksella ehtinyt asua lukuisia eri sivilisaatioita. Arkeologit ovat löytäneet sadoittain heidän fossiilejaan. Monet muinoin eläneistä olennoista ovat olleet 2...6 kertaa ihmistä kookkaampia, mutta muutoin ihmisen muotoisia olentoja. Joillakin heistä on erittäin pitkä ja korkea takaraivo, mikä viittaa suureen aivokapasiteettiin. 

Sitä, mitä heille tapahtui ja miksi, ei Raamattu kerro. Jakeen 1. Moos. 1:2 maininta voi viitata suureen katastrofiin, mikä kohtasi koko sitä sivilisaatiota joka asutti Tellusta, ennen Aadamin luomista. 

Kenties noina Aadamia edeltäneinä vuosimiljardeina Tellusta asutti olentoja, jotka YHWH Elohim kasvatti täydellisiksi, vanhurskaiksi tulleiksi hengiksi, joihin UT:ssa viitataan(?) 


Insertti, koskien palautetta aiheeseen

§§§
On selvä raamatullinen fakta, ettei Raamatussa mainita 6:n ensimmäisen luomispäivän pituutta. Psalmin 90 jae 4 osoittaa yksiselitteisesti, ettei YHWH:n päivä ole 24h pituinen. Ihmisille se on sitä, mutta ei YHWH:lle, koska hän on ikuisuudessa eli aikaulottuvuuden tavoittamattomissa.

Pohdipa seuraavaa: Mitä tulee jakeen 1. Moos. 1:2 alkuun, niin;
Oikea käännös kuuluu erittäin tarkan J. B. Rotherdamin engl. kielisen käännöksen mukaan:
"The earth had become unformed and void,..."
Samoin kääntää kohdan myös F. J. Dake (Dake's annoted reference Bible).

Se on siis suomeksi näin:
"Ja maa tuli autioksi ja tyhjäksi,..."
Tai näin:
"Ja maasta oli tullut autio ja tyhjä,..."

Viisas huomaa tuossa jakeiden 1 ja 2 välissä selvän viitteen siihen, että jotain erikoista oli tapahtunut niiden välisenä aikana! Mutta mitä?
Koska sen tarkempi kuvaus puuttuu Raamatusta, ei sen innoittaja näe sitä tarpeelliseksi kertoa, koska se ei liity ihmisten pelastukseen mitenkään.

Huomaamme myöhemmin jakeen Jes.45:18 lopusta:
"Ei hän (YHWH) sitä (Tellusta) autioksi luonut, asuttavaksi hän sen valmisti."
Tähän saakka olen lainannut pääosaan tätä perusteluani Kaarlo Syvännön vuonna 1977 julkaistusta kirjasesta
"Vanhan testamentin käännösvirheistä".

Pidän hänen perusteluja luotettavana. Myös hänen käsityksensä mukaan Telluksen ensimmäinen hallitsija oli Lucifer-niminen enkeliruhtinas, joka lankesi ja koko hänen maanpäällistä valtakuntaansa kohtasi täystuho, josta Syvännön mukaan on maininta jakeissa Jer. 4:23-26.

Telluksen ikä on noin 4,3...4,6 miljardia vuotta, mutta Aadam luotiin vain noin 6.000 vuotta sitten. Aadamin ja Telluksen luomisen väliin jää siten reilut 4 miljardia vuotta eli yli 4.000.000.000 vuotta.

Sinä aikana ehti YHWH luomaan Tellukselle asukkaiksi jopa satoja ihmissukua edeltäviä ja sen kaltaisia sivilisaatioita! Niiden olemassaolosta todistavat sadat fossiililöydöt Telluksen eri kolkista.

Jotkut noista olennoista ovat olleet jopa noin 10 kertaa ihmistä kookkaampia ja eräillä heistä on ollut poikkeuksellisen korkea takaraivo ja otsa, mikä todistaa suurempaa aivokapasiteettia kuin ihmisillä.


§§§


Toinen Insertti, koskien palautetta aiheeseen

§§§
Aika ei ole koskaan ollut vakio, sen jo Einsteinkin suhteellisuusteoriassaan osoitti. Siksi maininta 'aika on suhteellinen käsite' on täysin oikea väite.

Maailmassa vallitseva aika on nimenomaan sidoksissa maapallon omaan pyörimisnopeuteen oman akselinsa ympäri, samalla sen pyörimisnopeuteen auringon ympäri ja aurinkokuntamme pyörimisnopeuteen Linnunrata galaksimme keskuksen ympäri ja linnunratamme loittonemiseen tunnetun universumimme keskuksesta avaruudessa.

Maailman parhaimmat astrofyysikot myöntävät sen, etteivät ymmärrä käsitettä aika, vaan se on suuri mysteeri. He ihmettelevät eniten sitä, että miksi aika etenee 'eteenpäin', mutta ei taaksepäin?

Raamattu antaa ymmärtää, että EL-ELYON voi pysäyttää ajan, hän voi pysäyttää sen etenemisen (Joosuan taistellessa Amalekia vastaan), kääntää sen kulun taaksepäin (Hiskian aurinkokellossa) ja lopulta kadottaa sen kokonaan (Ilmestyskirjan mukaan tietyssä vaiheessa 'aikaa ei enää ole').

Hän on ajankin Luoja ja siksi hän kykenee hallitsemaan sitä, kuten kaikkea muutakin luomakuntaansa, miten vain tahtoo. 
§§§

Lopputoteamus, koskien toisin asiaa ajattelevia

En näe sitä vääräksi, että esim. nuoren maan kreationistit ottavat kaikki Raamatussa olevat, luomista koskevat ja muutkin kohdat ihan kirjaimellisesti. Heillä on siihen täysi vapaus, mutta se ei ole mielestäni viisasta, vaan heidän tulisi tutkia Raamattua paljon enemmän!

Näen kirjaimellisen tulkinnan kuitenkin ongelmalliseksi, sillä monet nuoren maan kreationistit väittävät tieteen ajanmääristysmenetelmiä valheeksi sen vuoksi, ettei se tue heidän raamatuntulkintaansa. Sen seurauksena moni vilpitön tiedemies saa sen käsityksen, että Raamattu
todella väittää maapallon iäksi vain noin 6.000...12.000 vuotta! Sen seurauksena he eivät edes ala tutkia Raamattua lähemmin ja menevät lopulta kadotukseen!

Olen lukenut Raamatun eri kielillä 42 kertaa kannesta kanteen läpi ja useita kohtia vielä paljon useammin vertaillen niitä eri käännöksiin. Jokaisella lukemiskerralla Raamattu avautuu yhä lisää ja moni aiemmin kirjaimelliseksi luulemani kohta onkin ollut ensisijaisesti konkretiaan kätkettyä eli vertauskuvallista totuutta. Tätä taustaa vasten olen tullut hyvin varovaiseksi vetämään ehdottomia johtopäätöksiä useasta eri Raamatunkohdasta.

Yksi kohta on esim. Raamatun ensimmäinen sana "Alussa". Vapahtajamme Adonai Yeshuan yksi nimi on "Elohimin luomakunnan alku" ja UT:n mukaan kaikki se mitä on luotu, on luotu hänen kauttaan, häneen ja pysyy hänessä voimassa. Siksi sana "Alku" saa ensi silmäystä syvemmän merkityksen. 

Toinen esimerkki on Valkeuden ja Pimeyden mainitseminen jakeissa 1. Moos. 1:3-5. UT opettaa, että siinä onkin kyse henkiolennoista. Valkeuden henkiolento on Vapahtajamme Yeshua HaMashiach, joka sanoi olevansa "Maailman Valkeus". Pimeys taasen on Paholainen, jota nimitetään "Pimeyden henkiruhtinaaksi". 

Kolmas esimerkki on Hebrealaiskirjeessä (Hebr. 1:1-2). Jakeissa kerrotaan, että Elohim puhui muinoin useasti ja monin tavoin isille profeettojen kautta. Näinä viimeisinä päivinä hän on puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka kautta hän myös on luonut aikakaudet. Kreikk. sana 'aionas' merkitsee nimittäin maailmojen lisäksi aikakausia. Nuo aikakaudet viittaavat mielestäni myös noihin edellä mainttuihin kuuteen ensimmäiseen luomispäivään ja niiden lisäksi tuleviin luomispäiviin.

Loppuesimerkiksi mainittakoon, että Jobin kirjassa (Job 38:5-6) mainitaan kaikkien Aamutähtien riemuinneen ja Elohimin Poikien puhjenneen riemuhuutoon katsellessaan kuinka YHWH Elohim loi Telluksen. Kyseiset Aamutähdet eivät voineet olla tavallisia taivaan tähtiä kahdesta syystä: a) Tähdet luotiin taivaalle vasta 4. luomispäivänä. b) Tähdillä ei ole kykyä riemuita, koska ne ovat tutkitusti auringon kaltaisia kiintotähtiä ilman kykyä osoittaa inhimillisiä tunteita.

Myöskään jakeissa mainitut Elohimin Pojat eivät ole enkeleitä, sillä hebr. maininta heistä viittaa nimenomaan Poikiin, eikä enkeleihin. 

- - -

Mutta pelastuksen Raamattu opettaa selkeästi ja se onkin pääasia!

Lopuksi kaksi henkeä kohottavaa laulua Luojamme luomisia koskien:

Uusi Taivas, Uusi Maa - Marika.wmv - YouTube

"I believe in miracles" Kathryn Kuhlman Choir - YouTube

perjantai 1. tammikuuta 2021

Osa 60 - Ketkä ovat pelastukseen valittuja?

 
KETKÄ OVAT PELASTUKSEEN VALITTUJA?

Johdanto: Luemme johdannoksi jakeet a) Matt. 22:14 ja b) 2. Piet. 1:10-11.

a) >>14. Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."<<

b)
>>10. Pyrkikää sen vuoksi, veljet (ja sisaret), sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi! Jos te niin teette, ette koskaan lankea.
11. Tällä tavoin teille tarjotaan runsain määrin pääsy meidän Adonain ja Vapahtajamme Yeshua HaMashiach’n ikuiseen kuningaskuntaan.<<



Mitä tuolla tarkkaan ottaen tarkoitetaan?

 

 Jae a) on lainaus seuraavasta UT:n kohdasta (Matt. 22:1-14). Siinä eräs häiden kutsuvieraista ei ollut pukeutunut häävaatteisiin, mikä tarkoittaa ihmisen sielun puhdistamista ja valkaisemista teurastetun Karitsan verellä. Häät, joihin Adonai Yeshua kohdassa viittaa, ovat morsiusseurakunnan häät taivaassa. Miehen kädet ja jalat sidottiin ja hänet heitettiin uloimpaan pimeyteen, missä on oleva itku ja hammasten kiristys.

Tämän jatkoksi Adonai Yeshua sanoi:
>>14. Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."<<

 

Jakeet b) on lainaus seuraavasta UT:n kohdasta (2. Piet. 1:1-11). Laitan kohdan numeroiden, jotta sen sisältö tulee helpommin ymmärrettäväksi:

1) Pietarin mukaan olemme saaneet yhtä kalliin uskon kuin hänkin meidän Elohimimme ja Vapahtaja Yeshua HaMashiach’n vanhurskaudessa.

2) Hän toivottaa meille armon ja rauhan lisääntymistä Elohimin ja meidän Adonai Yeshua HaMashiach’n tuntemisen kautta.

3) Adonai Yeshuan taivaallinen voima on lahjoittanut meille kaiken, mitä me tarvitsemme elämään ja pyhyyteen, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään. 

4) Niiden kautta hän on lahjoittanut meille kallisarvoiset ja mitä suurimmat lupaukset voidaksemme tulla pyhästä luonnosta osallisiksi ja pelastua siitä turmeluksesta, mikä maailmassa himojen tähden vallitsee.

5) Siksi meidän tulee pyrkiä osoittamaan kaikella ahkeruudella uskossamme avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä.

6) Ymmärtäväisyydessä meidän tulee pyrkiä osoittamaan itsehillintää, itsehillinnässämme kärsivällisyyttä ja kärsivällisyydessä pyhittäytymistä.

7) Pyhittäytymisessä veljesrakkautta ja sen kautta yhteistä rakkautta.

8) Jos meissä on nämä ominaisuudet ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli meidän olla toimettomia, eikä hedelmättömiä meidän Adonai Yeshua HaMashiach’n tuntemisessa. 

9) Se, jossa ei ole näitä ominaisuuksia, on sokea, likinäköinen ja on unohtanut puhdistuneensa entisistä synneistään.

Noiden kohtien jatkoksi apostoli Pietari sanoi:
>>10. Pyrkikää sen vuoksi, veljet (ja sisaret), sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea.
11. Sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsy meidän Adonain ja Vapahtajamme Yeshua HaMashiach’n ikuiseen kuningaskuntaan.<<


Mitä me tästä opimme?

Meidän tulisi oppia tästä, että vaikka me olemme kutsutut pelastukseen, niin meidän omalla vaelluksellamme on aivan ratkaiseva merkitys siihen, että olemmeko myös lopulta valittuja pelastukseen ja pääsemmekö perille taivaan kirkkauteen!

Kuuntele laulu pyhityksestä (vanha hyväsisältöinen virsi) :
Käy taiten sä kristitty, kaita on tie, Siionin laulu 128 (vanha)

https://www.youtube.com/watch?v=NLR4MnvDANY


Kuuntele laulu kaidan tien kulkijoista englanniksi (old country music) :
This world is not my home – Jim Reeves


https://www.youtube.com/watch?v=CAKtCM3U3oE

perjantai 25. joulukuuta 2020

Osa 59 -Tutkielma Vanhan ja Uuden Liiton pyhien yhteydestä

 

Tutkielma Vanhan ja Uuden Liiton pyhien yhteydestä 24.12.2020

 

Yläkuvassa moderni kristittyjen telttakokous. Alakuvassa israelilaiset kantamassa menoraa eli 7-haaraista lampunjalkaa.


Johdannoksi luemme jakeet a) Joh. 1:17 ja b) Hebr. 11:39 - 40. 

a) >> Sillä laki on annettu Mooseksen kautta, armo ja totuus ovat tulleet Yeshua Messiaan kautta.<<

b) >>39 Vaikka nämä kaikki *) uskon kautta olivat todistuksen saaneet, eivät he kuitenkaan saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu; 
40 sillä Elohim oli varannut meitä varten jotakin parempaa, etteivät he ilman meitä **) pääsisi täydellisyyteen.
<< 

*) Viittaus Vanhan Liiton pyhiin. **) Viittaus Uuden Liiton pyhiin.

 

Kun tutkimme Vanhan Liiton Kirjoituksia, niin huomaamme miten Mooseksen Laki oli hyvin ankara ja kaikki rikkomukset piti sovittaa tarkoin säädetyllä tavalla. Tuohon lakiliittoon hyväksyttiin vain israelilaiset ja lisäksi myös eräitä harvoja muukalaisia tietyin ehdoin.

Uuden Liiton aikakaudella tuotiin armo ja totuus kaikkien kansojen ulottuville siten, että vain niiden kautta jumalaton syntinen ihminen saa armon uskoessaan Totuuteen eli persoonaan nimeltä Yeshua HaMashiach ja hänen opetuksiinsa.

Yeshua HaMashiach sanoi: >>”Minä Olen Tie, Totuus ja Elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.”<< Joh. 14:6.

Palaan vielä tuohon jakeeseen Hebr. 11:40 ja siinä sanoihin ”jotakin parempaa”.
Jae antaa ilmoituksen siitä, että Vanhan Liiton pyhät ja me Uuden Liiton pyhät olemme toinen toisistamme riippuvaisia voidaksemme päästä täydellisyyteen jo tässä maailmanajassa ja etenkin tuon puoleisessa tulevassa ikuisuudessa.

Se antaa meille Uuden Liiton pyhille haasteen tutkia Uuden Liiton pyhien lisäksi tarkoin Vanhan Liiton pyhiä ja heidän elämäänsä, samoin heidän opetuksiaan ja ongelmiaan oman aikansa jumalattomien ihmisten keskuudessa. Elämämme on tosin irti Mooseksen Lain ja maailman alkeisvoimien orjuudesta. Sen tulee olla epäitsekästä ja täysin Pelastussanoman viemiseen kaikille ihmisille pyhitettyä.

Pelastussanoman viemistapoja on monia, kuten mennä itse julistamaan, tukea rukouksin ja varoin niitä, jotka Adonai Yeshua lähettää ko. työhön, tukea rukouksin ja varoin raamatunkäännöstyötä ja kaikkinaista kristillistä rakkauden työtä kotimaassa ja etenkin ulkomailla niissä maissa, joissa tarve on suurinta ja joille ei vielä ole tätä ainoaa pelastavaa sanomaa Yeshua Messiaasta viety.


https://www.youtube.com/watch?v=mHJPYGQLRwY

https://www.youtube.com/watch?v=nPlVRu8aM7k

keskiviikko 12. elokuuta 2020

Osa 58 - Tutkielma Pyhästä Hengestä

 

Pyhän Hengen alkuperä




Nimen alkuperäinen merkitys on heprean ja kreikan kielessä ”Pyhä Tuuli”. 

Nimi on hepreaksi ”Ruach HaKodesh” (Henki Pyhä).
Kreikaksi se on ”(tó) Pneuma (tó) Hágion” (Henki Pyhä).
Molemmissa kielissä on nimellä sama merkitys ja 
sama sanajärjestys.

Löydämme Raamatusta ensimmäisen maininnan Elohimin Hengestä jakeesta 1.Ms.1:2 ”Maa oli autio ja tyhjä, pimeys oli syvyyden päällä ja Elohimin Henki liikkui (tai leijui tai lepatti) vetten päällä.” Vaikka kyse on Elohimin Hengestä, on kyse juuri samasta persoonasta eli Pyhästä Hengestä, sillä Elohim on Pyhä. 


Ensimmäinen kirjaimellinen kohta Pyhästä Hengestä on jakeessa Jes.63:10, jossa viitataan Israelin kansan niskoitteluun Luojaansa vastaan erämaassa:

”Mutta he niskuroivat ja tekivät murheelliseksi hänen Pyhän Henkensä. Niin hän muuttui heidän vihollisekseen, hän itse soti heitä vastaan.”

Toisen kirjaimellisen kohdan Pyhästä Hengestä löydämme Raamatun jakeesta Ps.51:13, jossa Israelin kuningas Daavid syntiinlankeemuksensa jälkeen rukoilee Elohimia sanoen: ”Älä heitä minua pois kasvojesi edestä äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi.”

Otan vielä kolmannen kohdan Hänestä, jonka Adonai Yeshua sanoi olevan niin Pyhä, että jos joku sanoo sanan Pyhää Henkeä vastaan, ei hänelle anneta sitä koskaan anteeksi, ei nykyisessä eikä tulevassa maailmassa. Matt.12:32 ”Jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi. Mutta jos joku puhuu Pyhää Henkeä vastaan, sitä hänelle ei anneta anteeksi, ei tässä eikä tulevassa maailman ajassa.”


Raamatusta löytäisimme lukuisia muitakin esimerkkejä siitä, miten korkeasti Pyhä tuo persoonallinen Pyhä Henki on, mutta nuo kolme esimerkkiä jo kertoo sen tyhjentävästi, sillä Israelin kansa ja Daavid saivat rikkomuksistaan Pyhää Henkeä vastaan ankaran rangaistuksen, joka koskee myös heidän jälkeläisiä.

 

Kuka Pyhä Henki on?

Hän on persoonallinen Elohimin Henki, joka oli osallinen myös luomistyössä. Tämän osoittavat seuraavat kolme Raamatunkohtaa: 


1) 1.Ms.1:26
”Elohim sanoi: ’Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja ja koko maata sekä kaikkia maan päällä liikkuvia isoja ja pieniä eläimiä.’ ”


Huomaamme jakeesta sen, että Luoja puhui työtovereilleen, joita jo silloin olivat hänen esikoispoikansa Yeshua HaMashiach ja Pyhä Henki. On syytä painottaa, että ei enkelit eivätkä muutkaan taivaalliset olennot olleet mukana luomistyössä. Tämä ilmenee esim. jakeista Job 38:4-7.

Jakeesta paljastuu myös se seikka, että Yeshua ja Pyhä Henki ovat Isänsä kuvia ja kaltaisia. He ovat siis maskuliinisia, vaikka heprean sana ”ruach” onkin feminiinimuodossa. Jotkut kielitieteilijät ovat siinäkin menneet harhaan, että väittävät Elohimilla olevan naisen rinnat. Heille ei ole annettu ymmärrystä siihen, ettei isällä voi olla naisen rintoja.

Toki näillä kolmella ikuisella persoonalla on kuvaannollisesti myös ”äidillisiä” ominaisuuksia, kuten hoivaus- ja holhoustaipumus, johtuen äärettömästä rakkaudesta luotujaan kohtaan, mutta se on eri asia kuin heidän sukupuolensa, joka on täysin maskuliininen. Myös apostoli Paavali opetti 1.Kor.4:15 synnyttäneensä Korintin ensimmäiset kristityt evankeliumin kautta HaMashiach Yeshuassa. Todistetusti Paavali oli nimensä mukaisesti sukupuoleltaan mies.

2) Seuraavassa lainauksessa näemme jälleen Elohimin Hengen toimineena persoonana: Ps.33:6 ”Yehowan sanalla ovat taivaat tehdyt, ja kaikki niiden joukot hänen suunsa hengellä.”
Myös profeetta Hesekiel kirjoitti siitä, miten Israelin kansan kuolleet luut herätetään esiin haudoistaan ja sen tekee vain Elohimin Pyhä Henki, kuten jakeista Hes.37:9 selviää.

3) Elohim määräsi ihmisen iäksi esivanhempiemme syntiinlankeemuksen vuoksi 120 vuotta. Alun perin ensimmäiset patriarkat elivät lähes 1000 vuotta. Luemme kyseisen kohdan ja huomaamme syyn siihen, miksi tuo elinaika rajoitettiin paljon aiempaa lyhyemmäksi. 1.Ms.6:3
”Silloin Yehowah sanoi: "Minun Henkeni ei vallitse ihmisessä ikuisesti, koska hän on vain lihaa. Olkoon siis hänen aikansa satakaksikymmentä vuotta." – Tähän säädökseen, kuten moniin muihin, on Raamatussa muutamia poikkeuksia. Poikkeukset johtuvat siitä, että hyvä Yehowah kohtelee kaikkia ihmisiä ja kansojakin yksilöllisesti.


Lisähuomioita Pyhästä Hengestä persoonana

 

Seuraavakin lainaus osoittaa sen, että Pyhä Henki on maskuliininen persoona.
Siinä Yehowan enkeli Gabriel ilmestyy neitsyt Marialle ja ilmoittaa hänelle sen ilosanoman, että hänestä on tuleva Israelin Vapahtajan äiti. Luuk. 1:24-34 ja erityisesti jae 35, jossa enkeli vastaa Marian kysymykseen edellisessä jakeessa, osoittaa Pyhän Hengen olevan maskuliininen persoona.


"26. Kun Elisabet oli kuudennella kuukaudella, Elohim lähetti enkeli Gabrielin Galileaan, Nasaret-nimiseen kaupunkiin, 
27. neitsyen luo, joka oli kihlattu Daavidin sukuun kuuluvalle Joosef nimiselle miehelle. Neitsyen nimi oli Maria. 
28. Tultuaan sisälle hänen luokseen enkeli sanoi: "Terve, armoitettu! Yehowah olkoon kanssasi." 

29. Mutta hän hämmästyi suuresti siitä puheesta ja mietti, mitä tämä tervehdys mahtoi merkitä. 
30. Mutta enkeli sanoi hänelle: "Älä pelkää, Maria, sillä sinä olet saanut armon Elohimin edessä. 
31. Katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimeksi Yeshua. 

32. Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Yehowah Elohim antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen. 

33. Hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas ikuisesti, ja hänen valtakunnallaan ei pidä loppua oleman." 

34. Niin Maria sanoi enkelille: "Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?" 

 35. Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut. Siksi myös sitä Pyhää, joka syntyy, kutsutaan Elohimin Pojaksi.”


Onhan selvää se, että vain maskuliininen persoona kykenee siittämään lapsen naispuolisen ihmisen kohtuun!

Löydämme UT:sta Pyhästä Hengestä paljon useampia kohtia kuin VT:sta. Se johtuu siitä, että tänä Uuden Liiton aikana elämme Pyhän Hengen hallituskautta maan päällä. Tähän viitataan hyvin jakeissa:

1) Ilm.1:4-6
”4. Johannes seitsemälle Aasian seurakunnalle: Armo teille ja rauha häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä,
5. ja Yeshua HaMashiach’lta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellään
6. ja tehnyt meidät kuninkaiksi, papeiksi Elohimilleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja ikuisesti! Amen.”

 2) Ilm.5:6 ”Minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa. Se oli ikään kuin teurastettu ja sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne Elohimin seitsemän Henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan.”


Huomaamme noissa kohdissa maininnan Elohimin seitsemästä Hengestä, jotka on lähetetty kaikkialle maailmaan. Tämä tapahtui ensimmäisenä kristillisenä helluntaina. Raamatun mukaan luku seitsemän on täydellisyyden luku, joka esiintyy useissa kohdissa Raamattua tässä merkityksessä.

On esitetty olettamus siitä, että nuo seitsemän Elohimin Henkeä on lueteltu jo VT:n ns. Messiaskuninkaan profetiassa, jakeessa Jes.11:2.
”Hänen päällään lepää Yehowan Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, taidon ja voiman henki, tiedon ja Yehowan pelon henki.”

On mielenkiintoista havaita, että siinä esitetään yksi erillinen Henki ja kolme kaksoishenkeä, jotka toimivat ”kimpassa” eli siten laskien neljä eri henkeä. Tähän viittaa myös jae Hes.37:9b ”…Näin sanoo Adonai, Yehowah: Tule, Henki, neljältä tuulelta ja puhalla näihin surmattuihin, että he heräisivät eloon."

Noistakin jakeista käy ilmi, miten vaikeaa meidän kristittyjen on hahmottaa Pyhän Hengen persoonaa.


Yeshua opetti näin Pyhästä Hengestä

Huomaamme seuraavista Adonai Yeshuan antamista opetuksista selvästi sen, että Pyhä Henki on persoona, eikä vain Elohimin toimiva voima, vaikka hän on myös sitä siinä mielessä kuin enkelitkin ovat tarpeen vaatiessa tulen liekkejä.


Viittaan kuitenkin ensin kohtaan, jossa Adonai Yeshua oli - Jordan-virrassa upotuskasteen otettuaan - saanut Pyhän Hengen. (Matt.3:13-17). Heti seuraavassa jakeessa on maininta, että Henki vei Yeshuan ylös autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi. Vain persoonallinen Henki voi menetellä niin! 


a) Hän on Puolustaja. Joh.14:16
”Minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne ikuisesti.”
- Tuo viimeinen sana ”ikuisesti” viittaa tämän persoonan olevan ikuinen. Jae on samalla mahtava lupaus siitä, ettei meitä koskaan jätetä yksin, eikä hylätä oman voimamme tai viisautemme varaan, ei ajassa eikä ikuisuudessa!

b) Hän muistuttaa meitä kaikesta siitä, mitä Adonai Yeshua opetti muinoin opetuslapsilleen. Joh.14:26
”Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä lähettää minun nimessäni, hän opettaa teille kaiken ja muistuttaa teitä kaikesta, mitä minä olen teille sanonut.”
- Hän on siis yksityisopettajamme, kuten maailman kuninkaallisillakin on.

c) Hän todistaa Adonai Yeshuasta. Joh.15:26
”Kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän luota, niin hän, Totuuden Henki, joka lähtee Isän luota, todistaa minusta.”
- Hän todistaa siitä, kuka Adonai Yeshua on, esim. tunnustekojen kautta.

d) Hän antaa meille viisauden puhua myös vihollisiamme vastaan oikeudessa. Luuk.21:15
”Sillä minä annan teille suun ja viisauden, jota vastaan eivät ketkään teidän vastustajanne kykene asettumaan tai väittämään.”
- Jos vaellamme Pyhän Hengen johdossa, puhuu hän myös puolestamme.

e) Hän johdattaa meidät kaikkeen totuuteen ja kertoo meille myös tulevista tapahtumista. Joh. 16:13 ”Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään, vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.”

- Myös minulle hän on ilmoittanut tulevista asioista, jotka ovat toteutuneet. Enin osa niistä on koskenut omaa elämääni ja osa kansojen kohtaloita.

f) Hän näyttää maailmalle todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion. Joh.16:8b-11
”Hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion. 9. Synnin, koska he eivät usko minuun. 10. Vanhurskauden, koska minä menen Isän luo, ettekä te enää näe minua, 11. ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.”

- Tuo todeksi näyttäminen toteutuu kirjaimellisesti kansojen tuomioissa. Historia on selvästi osoittanut, miten Israelille kansana kävi sen hylättyään HaMashiach Yeshuaan.
- Samoin on käynyt ja yhä käyvä muillekin kansoille myös Suomelle. Elämme Suomessa parhaillaan murroskautta, joka johtaa kansaamme kohtaaviin rangaistustuomioihin sen vuoksi, että olemme kansana hylänneet pelastussanoman Adonai Yeshuasta.

g) Hänen kauttaan meidän sydämiimme vuodatetaan Elohimin rakkaus. Room.5:5 ”Mutta toivo ei tuota pettymystä sillä Elohimin rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.”

- Hän on Isän Henkenä meissä, rakastaen meitä.

h) Hän antaa meille voiman todistaa Adonai Yeshuasta! Apt.1:8b
”… Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka."
- Olemme kutsutut kertomaan Adonai Yeshuasta siellä, minne hän meidät vie.

i) Hän vaikuttaa meissä myös terveyttä ja ylösnousemusvoimana hän muuttaa meidät lopulta katoamattomiksi. Room.8:11
”Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Yeshuan kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista HaMashiach Yeshuan, on eläväksi tekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.”

- Tuostakin syystä Pyhä Henki on välttämätön meille!

j) Hänet on annettu meille sinetiksi siitä, että meidät on ostettu Adonai Yeshuan omiksi. Ef. 1:13
”Hänessä on teihinkin, sitten kuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti.”
- Yleisin merkki tuon sinetin saamisesta on kielilläpuhumisen lahja.

k) Hänet voidaan murehduttaa, mutta niin ei saa tehdä, ettei hän jättäisi meitä! Ef.4:30
”Älkääkä saattako murheelliseksi Elohimin Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka.”
- Vain persoona voidaan murehduttaa.

l) Häntä ei saa pettää valheella, eikä muutenkaan! Apt.5:3-4b
”3. Mutta Pietari sanoi: "Ananias, miksi Saatana on täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta? 4b. …Et sinä ole valehdellut ihmisille, vaan Elohimille.”
- Vain persoonaa voidaan pettää ja Pyhä Henkikin on olemukseltaan Elohim.
 

Nuo 12 eri kohtaa osoittavat hyvin sen, miten merkittävä tehtävä Pyhällä Hengellä on tänä Uuden Liiton aikana yksilö kristityn ja seurakuntien elämässä.

Mainittakoon vielä kaksi tärkeää Pyhän Hengen tehtävää:

1) Hän jakaa seurakunnassa Pyhän Hengen armolahjat niin kuin hän tahtoo. 1.Kor.12:11 ”Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niin kuin tahtoo.”

- Kristityn on hyvä tavoitella parhaimpia armolahjoja itsensä ja seurakunnan rakentumiseksi ja tyytyä siihen tai niihin, jotka Pyhä Henki hänelle antaa. Armolahjan saajalla on nimittäin vastuu ahkeroida niillä myös käytännössä.

2) Hän on voiman, rakkauden ja terveen ymmärryksen henki. 2.Tim.1:7
”Sillä Elohim ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja terveen ymmärryksen hengen.”
- Olen havainnut epäraitista toimintaa monissa seurakunnissa. Joissakin niistä tavoitellaan kiihkeästi kaatumista ja ikään kuin transsitilaa. Monissa taas ei ymmärretä Pyhän Hengen armolahjojen toimivan tänäänkin, kuten muinoin.
 

 

Näin minä sain vastaanottaa Pyhän Hengen

Olin kuuliainen Raamatun sanalle, vaikken silloin vielä tiennyt sen olevan osittain virheellinen *). Siksi menin uskovien upotuskasteelle Herran Jeesuksen Kristuksen Nimeen vuoden 1972 heinäkuussa, Helsingin Siionseurakunnassa. Sain luvatun Pyhän Hengen 31.8.1972 illalla klo 21 Vartiokylän Jeesus-talossa. 


Kun Pyhä Henki tuli tuolloin päälleni, kuulin hänen kysyvän lempeällä äänellä:
”Saanko tulla sinuun asumaan?”
Vastasin: ”Olet tervetullut! Olen niin hartaasti sinua jo odottanutkin.” Silloin täytyin ylitsevuotavasti valtavalla Elohimin rakkaudella ja aloin puhua vuolaasti vierain kielin, joka muistutti espanjaa. Myöhemmin kaksi sitä kieltä ymmärtävää on kuultuaan kielilläpuhumistani todennut sen olevan espanjaa. En ole itse koskaan opiskellut espanjaa.

*) Vasta noin 10 vuotta myöhemmin sain tietää, että Vapahtajamme oikea, alkuperäinen heprealainen erisnimi onkin Yeshua HaMashiach HaNotzri. Lähes kaikki raamatunkääntäjät ovat mielivaltaisesti kääntäneet myös tuon apostoli Pietarin opetuksen mukaisen, ainoan pelastuksen tuovan erisnimen, kreikaksi silloin, kun heidän olisi tullut kääntää vain pelastussanoman muu sisältö!
Tämä ilmenee oikein käännetyistä jakeista Apt. 4:10-12


”10. Niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Yeshua HaMashiach HaNotzri nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Elohim kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne. 11. Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut.'
12. Eikä ole pelastusta kenessäkään toisessa, sillä ei ole taivaan alla ihmisille annettu muuta nimeä, jossa meidän tulisi pelastua.”


- Koska tiedän apostoli Pietarin julistaneen tuon sanoman israelilaisille hepreaksi ja käyttäneen siinä nimenomaan Vapahtajamme hepreankielisiä erisnimiä, niin siksi menin myöhemmin uskovien upotuskasteelle Yeshua HaMashiach HaNotzri nimeen. Haluan näet olla kaikessa kuuliainen apostolien alkuperäisopetuksille!

 

Loppukehotus

Vaikka olisit olla kokosydämisesti ja vilpittömästi kristitty sen ymmärryksen mukaan mikä sinulle on annettu vaikka 100 vuotta, mutta et ole vielä ollut uskovien upotuskasteella, niin mene jos vain voit, uskovien upotuskasteelle. Se suoritettakoon Adonai Yeshua HaMashiach HaNotzri nimeen, jotta saisit Raamatun lupauksen mukaisesti lahjaksi Pyhän Hengen! 

Vaikka olisit jo saanutkin Pyhän Hengen jonkin muun vesikasteen jälkeen ja jossakin muussa nimessä kasteella oltuasi, niin tee silti niin kuin edellä opetin, jotta olisit kuuliainen apostolien opetuksille. Tähän kehottaa meitä seuraavat kaksi selvää UT:n opetusta:

1) Adonai Yeshuan opetus. Mark. 16:16
”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”
- Tuossa Adonai Yeshua opettaa, että ensin on oltava usko ja sitten kaste. Hän opettaa myös, että kaste (vesikasteena) kuuluu osana pelastukseen.

2) Apostoli Pietarin opetus uskoville tarkoitetusta upotuskasteesta oikein käännetyn raamatunkohdan mukaisesti. Apt.2:38-39.


”38. Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Yeshua HaMashiach nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. 39. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Yehowah, meidän Elohimimme, kutsuu.”

- Sylivauvoja ei tuolloin kastettu, mikä selviää jakeista Apt. 2:41-42
”41. Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua. 42. Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.”

- Sylivauvakasterituaali on ns. ”kirkkoisien” myöhemmin laatima ja laajalle levittämä harhaoppi.

PS. Jos koet sydämessäsi, että sinunkin tulee mennä tällaiselle uskovien upotuskasteelle etkä tiedä missä sen saisit, niin ota yhteyttä minuun netissä, sillä olen kastanut useita miehiä ja naisia vuosien aikana!


Sähköpostiosoitteeni: norrgard.leif@gmail.com 

Tässä sopiva laulu: 
https://www.youtube.com/watch?v=18X1valEl_4 


perjantai 20. maaliskuuta 2020

Osa 57 - Vapaa tahto valita oikein



Vapaa tahto on yksi suurimmista lahjoista ihmiselle!


Erään roomalaiskatolisen taiteilijan näkemys ristillenaulitusta.

  Kun Yehowah Elohim loi ihmisen, loi hän hänet omaksi kuvakseen ja itsensä kaltaiseksi. Ihmisellä oli alussa täysi potentiaali kehittyä Elohimin armossa ja tuntemisessa vähitellen niin korkeaan henkiseen olotilaan, että hän olisi kyennyt kommunikoimaan ja seurustelemaan samalla tasolla kuin hänen Luojansa ja ymmärtämään myös nykyisin ihmisiltä pimitettyjä hengellisiä salaisuuksia.

  Koetukselle pantuna ja vapaan tahdon omaavana olentona ihminen kuitenkin valitsi väärän tien uskomalla Paholaisen sepittämän valheen. Aadamin olisi pitänyt varjella vaimoaan Eevaa, eikä jättää tätä yksikseen Paholaisen kanssa. Eeva oli henkisesti heikompi kuin Aadam ja siksi hänet oli helppo eksyttää. Se mitä tapahtui, on peruuttamatonta, eikä sitä enää tekemättömäksi saa. 

  Jos ihmiselle ei olisi alussa luotu vapaata tahtoa, olisimme jääneet eläinten, kuten koirien ja kissojen hengelliselle tasolle. Olisimme olleet lemmikkieläimiä ja hänen orjiaan Luojamme luomakunnassa. Riippumatta syntiinlankeemuksen hirveistä seurauksista, olen erittäin kiitollinen Luojalle siitä, ettei minua luotu hänen lemmikkieläimekseen, vaan vapaalla tahdolla varustetuksi olennoksi! 

  On olemassa niitäkin kristittyjä, jotka opettavat, ettei ihmisillä ole vapaata tahtoa. Kieltämättä eräät Uuden Liiton Kirjoitusten jakeet, irti asiayhteydestä temmattuna, antavat näennäisesti tuollaisen väärän käsityksen. Jos tilanne olisi todella sellainen, niin silloinhan kukaan ihminen ei olisi vastuussa tekemisistään tai tekemättä jättämisistä. Tanakh’in mukaan ihminen on vastuussa teoistaan.

  Koska ihminen on vastuussa teoistaan, niin se edellyttää myös vapaan tahdon olemassaoloa. Jos ihminen tekee vastoin omantuntonsa varoituksia kauan syntiä ja siten paaduttaa sydämensä, niin hän joutuu yhä syvemmälle synnin orjaksi. Orjana ollessaan hänen vapaa tahtonsa ja tahdonvoimansa heikkenevät siinä määrin, ettei hän enää edes kykene tekemään sitä hyvää mitä hän tahtoisi. 

  Me kaikki ihmiset olemme lihan puolesta syntyneet turmeltuneeseen sukuun, joka on alistettu synninorjuuteen. Siksi Yehowah Elohimin esikoispojassaan, HaMashiach Yeshuassa lähettämä sijaisuhri syntiemme puolesta on valtava rakkaudenosoitus meitä kohtaan! Golgatan ristille naulittu viaton ja tahraton uhrikaritsa julistaa tänäänkin anteeksiantamusta ja hänen verensä sovitusta! 

  Kiitos sinulle rakas Vapahtajani Yeshua HaMashiach siitä, mitä teit Golgatalla! Palvon ja kunnioitan sinua, niin kuin taivaallista Isäämme Yehowah Elohimia sinun rakkaudentekosi tähden! Ole ylistetty ikuisesti, Mestarini, Lunastajani ja Opettajani! Olet minulle kaikkein arvokkain aarre! Olet kallisarvoisin helmi! Ei ole ketään sinun vertaistasi, joka niin paljon rakastaa luotujaan kuin sinä! 


perjantai 29. marraskuuta 2019

Osa 56 - Rakkaussuhde Adonai Yeshuaan




Oletko rakkaussuhteessa Adonai Yeshuaan?

   Olen vuosien varrella huomannut monen kristityn elävän enemmän pakkopaidassa ja orjuudessa suhteessaan Vapahtajaansa, kuin hänen iloisena työtoverinaan. Se tuottaa murhetta Yeshualle. Kuten muistanet, Adonai kysyi apostoli Pietarilta kolme kertaa: ”Rakastatko sinä minua?”

  Muistan selvästi erään testin, johon Adonai Yeshua minut johdatti toimiessani Stadin Jeesus-liikkeessä 1970-luvun alussa. Minulla oli hyvin läheisiä uskovia ystävinäni ja muodostimme sopivan teetupatiimin. Eräs uskonveli toimi teetupabussimme kuskina ja meitä muita oli useimmiten kaksi tai kolme uskonsisarta ja toisinaan yksi uskonveli lisäkseni.

  Olimme saaneet kaupungilta luvan pitää bussissa teetupaa aivan Stockmannin vieressä keskikaupungilla lauantai-iltaisin. Niinpä olimme Siion-seurakunnan kokouksen jälkeen taas lähdössä sinne. Oli talviaika ja meitä oli bussissa kuski ja kaksi nuorta naista lisäkseni. Sanoin bussissa istuessani hiljaa sydämessäni Adonaille:
”Pidän paljon näistä ystävistäni ja teen mielelläni heidän kanssaan evankelioimistyötä.”

  Yllättäen kuulin välittömästi Adonain puhuvan sydämessäni. Hän sanoi:
”Huomaan sinun rakastavan tätä työtä ja näitä ystäviäsi. Se on minulle mieleen.” Sitten oli hetken hiljaisuus ja osasin odottaa Adonain jatkavan puhettaan. Hän sanoi: ”Mutta Leif, rakastatko sinä minua enemmän kuin heitä?” Olin ensin aivan ymmälläni ja sitten vastasin hänelle: ”Voi rakas Adonai, sinä tiedät että rakastan sinua enemmän kuin ketään muuta!”

  Kohta jatkoin sanoen hänelle edelleen hiljaa sydämessäni:
”Tahdon todistaa sinulle sen, että rakastan sinua enemmän kuin ketään muuta. Siksi lupaan nyt, että ellei tässä bussissa ole tasan 12 henkilöä bussin lähtiessä liikkeelle, niin en ole enää tämän illan jälkeen missään tekemisissä kenenkään tässä teetupabussissa työskennelleen rakkaan ystäväni kanssa.” Se on minulta uhri hänelle, todistuksena siitä, että rakastan häntä yli kaiken!

  Bussikuski yritti startata moottoria, mutta se ei lähtenyt käyntiin. Bussiin alkoi tulla yksitellen lisää väkeä. Jonkin ajan kuluttua meitä oli jo yhteensä 9 henkilöä, mikä oli jo ennätys. Olimme hieman myöhässä. Starttimoottori alkoi jo kuulostaa siltä, että moottori alkaa pian käydä. Juuri ennen kuin kuski lähti liikkeelle, riensi auton eteen eräs nuoripari seurakunnasta. Miehellä oli lapsi sylissään ja he pyysivät kyytiä Stadin keskustaan. Silloin meitä oli tasan 12 henkilöä! Silloin lähdimme liikkeelle.

  Minulle tuli kyyneleet silmiini, kun huomasin sen, ettei Adonai Yeshua halunnut erottaa minua noista rakkaimmista uskonystävistäni.
Hän tahtoi ainoastaan koetella minua, saadakseen tietää, että onko hän minulle kaikkein rakkain. Kerroin tapauksesta bussissa koko väelle, koska se oli myös heille opetukseksi.

  Mitä hengellistä työtä ikinä teemmekään, on ensiarvoista muistaa aina se, kenelle sitä teemme ja että se on vain meidän osoittamaa vastarakkautta Adonai Yeshualle siitä, mitä hän teki meidän puolestamme kauan sitten Golgatan ristillä.
On suurta ja kallisarvoista saada olla hänen työtoverinsa!  

  Jos koit tuon luettuasi, että haluaisit elää rakkaussuhteessa Vapahtajaasi, niin pysähdy hetkeksi ja ajattele häntä ristiinnaulittuna ja ylösnousseena sinua rakastavana Vapahtajana, joka tahtoo sinunkin omassa elämässäsi rakastavan häntä kaikkein eniten!

- - -

  Psalminkirjoittaja on kirjoittanut Vapahtajastamme hyvin kauniin kuvauksen seuraavasti: Ps. 45:3.

>>Sinä olet ihmislapsista ihanin, suloisuus on vuodatettu sinun huulillesi, sen tähden Elohim siunaa sinua ikuisesti.<<

  Seuraavassa annan sinulle neuvon, miten sinun tulee todistaa Adonaista ihmiselle, joka ei vielä häntä tunne omana Vapahtajanaan.

  Opiskellessani HTOL:ssa vuosina 1968-71, olin palaamasta postibussilla viikonloppuvapaalta Siuntiosta Stadiin. Oli syysilta ja luin Raamattua. Yllätyin siitä, että lähes tyhjään bussiin tuli muuan nuorukainen ja istui viereeni. Sehän on hyvin harvinaista. Hän oli suomalainen. Kysyin hiljaa sydämessäni Adonai Yeshualta, että tahtooko hän minun todistavan tuolle ikäiselleni nuorukaiselle(?)

  Silloin silmiini oikein hyppäsi yksi jae Laulujen laulusta (Korkea veisu). Raamattuni oli juuri siitä kohtaa avoinna. Jae oli Laul.l. 7:10.

>>Olkoon suusi kuin jalo viini. Viini, joka helposti valahtaa rakkaaseeni ja kostuttaa nukkuvien huulet!<<

  Ymmärsin heti tuon nuorukaisen olevan Adonaille hyvin rakas. Rukoilin viisautta aloittaa todistaminen juohevasti. Kuulin sydämessäni äänen:
”Aloita sanomalla: ’On kaunis syksy, niin kuin olisi Herran puutarhassa.’”
Nuorukainen hymyili, nyökkäsi ja sanoi:
”Niin on.” Siitä oli sitten helppoa jatkaa: ”Paratiisi on varmaan paljon kauniimpikin, koska siellä on ainainen kevät.” Myös siihen nuorukainen nyökkäsi. Jatkoimme tuota hiljaista vuoropuhelua koko tuon noin 1 h kestävän matkan.

  Saavuttuamme Stadiin nuorukainen kiitti minua, puristi kättäni ja katsoen silmiini hän sanoi:
”Oli tosi kivaa jutella kanssasi!” En silloin kokenut johdatukseksi antaa hänelle mitään lentolehtistä tai pyytää hänen yhteystietojaan, vaikka usein niin teenkin. Hän näki minun lukevan Raamattua ja ymmärsi sen ja puheeni perusteella, mistä kannattaa etsiä vastaukset elämän tärkeimpiin kysymyksiin.

https://www.youtube.com/watch?v=hIxdJWWduBM&list=PLmxVF3o9HQLnpbiqnLzhKVbLOjS78teVr 

lauantai 16. marraskuuta 2019

Osa 55 - Taistelu alkuperäisestä Yeshua nimestä



Taistelu alkuperäisestä YESHUA Nimestä 16.11.2019



  Eräs lukija kysyi minulta facebookissa ”Vapaa sana” ryhmässä, että mikä alkuperäisessä hepreankielisessä Yeshua nimessä on niin tärkeää, ettei sitä saisi kääntää kreikaksi ja siitä sitten latinaksi, siitä englanniksi, siitä ruotsiksi ja lopulta ruotsista suomeksi?

  Vastaus on varsin yksinkertainen, mutta silti sen omaksuminen on vuosisatojen kuluessa tehty erittäin vaikeaksi. Harva kristitty nimittäin tietää, että useissa länsimaisissa raamatunkäännöksissä Jesus nimi (suomeksi Jeesus) on ollut käytössä vasta vajaa 500 vuotta! Tämä ilmenee seuraavasta nettivideosta:
https://www.youtube.com/watch?v=VZtWlmjH35w


  Suomenkielisissä raamatunkäännöksissä on Vapahtajamme erisnimet kirjoitettu monella eri tavalla viimeisten vajaan 500 vuoden kuluessa:

- Vuoden KR1548 käännös: IesuS*) CHRISTUS**) Nazarenus***) EmanuEl****)
*) Matt. 1:21,25 / **) Matt. 1:18 / ***) Joh. 19:19 / ****) Matt. 1:23
http://finbible.fi/wsi%20Testamentti/Matteuksen_Evankeliumi.htm

- Vuoden KR1642 käännös: Jesus*) Christus**) Nazarenus***) EmmanuEl****)
*) Matt. 1:21,25 / **) Matt. 1:18 / ***) Joh. 19:19 / ****) Matt. 1:23
http://finbible.fi/Biblia1642/UT/matteus1.htm

- Vuoden KR1976 käännös: Jesus*) Kristus**) NAZARENUS***) Emmanuel****)
*) Matt. 1:21,25 / **) Matt. 1:18 / ***) Joh. 19:19 / ****) Matt. 1:23
http://finbible.fi/UT/Matteus/biblia_1.htm

- Vuoden KR1938 käännös: Jeesus*) Kristus**) Nasaretilainen***) Immanuel****)
*) Matt. 1:21,25 / **) Matt. 1:18 / ***) Joh. 19:19 / ****) Matt. 1:23
http://finbible.fi/UT/Matteus/Raamattu1_1.htm

- Vuoden RK2012 käännös on vastaava vuoden KR1938 kanssa.


Yhteenveto noista käännöksistä:

  Kuten lukija huomaa, on niissä käytetty alkutekstinä kreikkalaista lähtötekstiä. Periaatteena olisi siinäkin pitänyt olla se, että henkilöiden erisnimet säilytettäisiin mahdollisimman tarkoin heprealaisia nimiä käyttäen, koska kaikilla heprealaisilla erisnimillä on tarkoin määritelty merkitys ja se katoaa niitä muutettaessa.
 

  Siksi noiden kolmen erisnimen olisi pitänyt olla ”Yeshua HaMashiach HaNotzri”. Myös tittelinimi ”Herra” on menettänyt merkityksensä, koska sitä käytetään myös tavallisista ihmisistä. Olen itsekin saanut kirjeitä otsikolla Herra Leif Norrgård. Lisäksi UT:ssa Isä Elohim ja Poika Elohim sotketaan toisiinsa, koska heistä molemmista käytetään kaikissa asiayhteyksissä samaa ilmaisua ”Herra”.

  Sen sijaan tittelinimen heprealaisen alkumuodon säilyttäen tulisi sen olla ”Adonai”. Näin saamme Vapahtajamme nimiksi:
”Adonai Yeshua HaMashiach HaNotzri”. Ne lausutaan seuraavasti:
Adonai Je
šuua ha-Mašiia ha-Notzri. (Etuliite ”ha” on määräävä artikkeli)

  Koska suomenkielessä ei ole suhuässää ”
š” ja sanassa Yeshua on toisessa tavussa puolipitkä vokaali ”u” sekä sanassa HaMashiach on puolipitkä vokaali ”i”, niin käytän nimiä englanninkielen lainoina, koska siinä ei ole näitä ongelmia ja koska se on maailman yleiskieli. Siksi en käytä nimenä Jeshua, kuten jotkut.


Miksi meidän tulee käyttää alkuperäisiä erisnimiä?

Syyt ovat seuraavat:

a) Kuten edellä jo mainitsin, on heprealaisilla erisnimillä (myös tittelinimillä) tarkka merkitys, mikä kaikista käännösnimistä puuttuu.

b) Raamatussa on lukuisia kohtia, joissa painotetaan erisnimien merkitystä. Olen löytänyt Yehowah Elohimille (suomennettu sanoilla Herra Jumala) 21 eri nimeä, joilla kaikilla on erityinen merkitys.

c) Raamatussa jumalallista persoonaa lähestytään aina erisnimen kautta, koskien myös pelastuksen vastaanottoa:
- VT: ”Jokainen, joka avuksi huutaa YHWH:n nimeä, pelastuu!” Jooel 3:5.
- UT: ”Yeshua HaMashiach HaNotzri nimessä…tämä mies seisoo terveenä teidän edessänne…Eikä ole pelastusta kenessäkään toisessa, sillä ei ole taivaan alla ihmisille annettu muuta nimeä, jossa meidän tulisi pelastua!”
Ap. t. 4:10-12.

Lukija voi ihmetellä sitä, että kaikissa suomenkielisissä Raamatuissa lukee, että pelastus on saatavissa vain Jeesuksen Kristuksen Nasaretilaisen nimessä!

Siksi myös lukuisissa opetuksissa, lauluissa ja virsissä toistetaan noita vääriä nimiä ainoina pelastuksen tuovina niminä. Niissä toistetaan siis valhetta!

Kaikissa suomenkielisissä Raamatuissa on tässä kyse valheesta!


Mistä tuo valhe sai alkunsa?

Se johtui heistä, jotka jo kristinuskon alkuaikoina alkoivat kirjoittaa tapahtumia muistiin vasta jälkeenpäin ja he käyttivät kirjakielenä kreikkaa. Ei ole lainkaan varmaa, että alun perin UT:n Kirjoituksissa olisi käytetty käännettyjä erisnimiä, sillä UT koottiin yksiin kansiin vasta 300-luvulla.

Kaikissa muistiinmerkityissä tapahtumissa oli alun perin todennäköisesti käytetty heprealaisia erisnimiä. Siksi esim. uskoon tulleet kastettiin aina upotuskasteella Yeshua HaMashiach nimeen tai Adonai Yeshua nimeen. Noista kastetavoista löydämme Apostolien teoista kummastakin kaksi esimerkkiä:

1) Yeshua HaMashiach nimeen: Ap.t. 2:38 ja 10:48.
2) Adonai Yeshua nimeen: Ap.t. 8:16 ja 19:5.

Tässä yhteydessä on tärkeää huomioida, että ei missään kohden UT:a ole mainintaa, että joku apostoleista – siis heistä, jotka saivat kastekäskyn – olisi kastanut sylivauvoja ja vieläpä ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”, kuten jakeessa Matt. 28:19 Adonai Yeshuan väitetään käskeneen! Kyseinen jae on siksi roomalaiskatolisen kirkon lanseeraama väärä käännös ja valhe!

Otan valaisevan esimerkin apostoli Pietarin puheesta, koskien uskovien vesikastetta, josta hän opetti ja jonka hän suoritti juutalaisille Jerusalemissa:

1) Ap.t. 2:38-39
>>38.
Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Yeshua HaMashiach nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39.
Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Yehowah, meidän Elohimimme, kutsuu."<<
https://www.youtube.com/watch?v=w2uaZ4NgLk0

Korjasin jakeissa virheelliset erisnimet alkuperäisiksi erisnimiksi.

On johdonmukaista ymmärtää, että noita heprealaisia erisnimiä käytettiin myös muissa yhteyksissä eli myös pakanuudesta uskoon tulleiden kastamisissa ja heitä koskevissa opetuksissa. Perustelen tämän seuraavasti:

Koska Pietari julisti nuo puheensa ilmeisesti vuonna 28 (Yeshua syntyi noin 6 eaa ja kuoli noin AD 28), niin Apostolien tekoja ei ollut vielä saatettu kirjalliseen muotoon, ei kreikaksi eikä hebreaksi. Apostolien teot saivat kirjallisen muodon vasta noin vuonna 62 **) eli 34 vuotta myöhemmin. 

Siksi on varmaa, ettei Pietari puhunut kreikkaa Juutalaisten hengelliselle ylimystölle, vaan hepreaa ja käytti Vapahtajastamme vain hänen heprealaisia nimiään kaikissa e.m. jakeissa!


Seuraava valhe on aivan ilmeinen!

Valhe käy ilmi jakeista Matt. 1:20-21. Luemme sen kolmesta eri käännöksestä:

1) KR1938 >>20. Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.
21. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."<<

2) RK2012 >>20. Mutta kun Joosef tätä ajatteli, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi, sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.
21. Hän synnyttää pojan, ja sinun on annettava hänelle nimeksi Jeesus *), sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.<<

- *) Alaviitteessä lukee: "Jeesus on kreikankielinen muoto hepreankielisestä nimestä Jeesua. Tämän alkumuotona on hepreankielinen nimi Joosua, mikä merkitsee "Herra pelastaa". / Tuo viite on kahdessa kohtaa virheellinen: a) Hepreankielinen muoto on Yeshua ja b) nimen alkumuoto ei ole Joosua. Joosua on ihan eri nimi, kun taas Yeshua oli VT:ssa erään ylipapin nimenä (Neh. 12:1 - RK2012 mukaan), joka oli esikuvana Yeshuastamme Ylipappina.

3) Complete Jewish Bible (David H. Stern) >>20. But while he was thinking about this, an angel of Adonai appeared to him in a dream and said, "Yosef, son of David, do not be afraid to take Miryam home with you as your wife; for what has been conceived in her is from the Ruach HaKodesh.
21. She will give birth to a son, and you are to name him Yeshua, (which means 'Adonai saves,*) because he will save his people from their sins.<<

- *) Myös tämän raamatunkäännöksen viite on virheellinen, sillä heprealainen erisnimi Yeshua merkitsee "Pelastus".  Sana ”Yeshua” löytyy 78 kertaa VT:sta.
- David H. Stern on erehtynyt luulemaan nimen Yeshua olevan lyhenne nimestä Yehoshua. Nimen Yehoshua merkitys on "Yehowah saves". Kuuntele tästä video:

Perustelu sille, että edellä mainituissa suomenkielisissä raamatunkäännöksissä on kyse selvästä ja tahallisesta valheesta:

On aivan varmaa, että Yehowan enkeli käski Joosefin antaa kihlattunsa Marian pian synnyttämälle pojalle heprealaisen nimen Yeshua, eikä suinkaan kreikkalaista nimeä Iesus! Tämä käy ilmi myös siitä, että nimi perustellaan sen merkityksellä, ja se löytyy vain heprealaisesta erisnimestä!


Kuka on tuon valheen alullepanija?

Kukas muu kuin ”Valheen isä” eli Perkele! Hän kuuli, että apostoli Pietari julisti ”kaikille ihmisille taivaan alla” mahdollisuutta pelastua vain ja ainoastaan Yeshua HaMashiah HaNotzri nimessä (Ap.t. 4:10-12). Siksi hän ”opasti eli johti harhaan” UT:n kirjoittajat ja kääntäjät, jotka eivät olleet kylliksi tarkkaavaisia! 


Ketä sinä uskot, rakas lukija?

Uskotko enemmän apostoli Pietaria vai hänen jälkeensä eläneitä piispoja, paaveja ja kirkkoruhtinaita? Valinta on sinun ja sinun ovat myös valintasi seuraukset! Minä valitsin apostoli Pietarin opetukset, koska juuri hänet Adonai Yeshua alkuperäisistä apostoleistaan valitsi jakeen Ap.t. 15:7 mukaan julistamaan pelastussanoman pakanoille. Myös Paavalista tuli myöhemmin pakanain apostoli.


Jos valitsit Pietarin opetukset, menettele näin:

Tee parannus elämässäsi ja tule uskovien upotuskasteelle Yeshua HaMashiach nimeen syntiesi anteeksi saamiseksi, niin saat Pyhän Hengen lahjan, kuten Pietari lupaa jakeissa Ap.t. 2:38-39.

Olen kastanut useita miehiä ja naisia juuri tuolla tavoin täällä Turussa. Osa heistä ei ollut koskaan käynyt kasteella ja osa heistä oli kastettu upotuskasteella johonkin muuhun nimeen, kuin Yeshua HaMashiach nimeen.

Voit ottaa minuun yhteyttä meilillä: yakov1972@hotmail.com 

Ole siunattu Adonai Yeshua nimessä!