Osa 83 - Auta vaikeuksissa olevia!

Kaduilla vaeltaa nykyisin paljon nuoria,
jotka eivät osaa pelätä vaaroja.

Eräs muistettava tapahtuma

  Olin vuonna 1980 erään uskovan nuoren avioparin luona Stadin keskustassa ja aloimme teetuokion jälkeen rukoilla, sillä ilta oli jo myöhäinen. Yllättäen rukoustuokio venyi lähes 2 tuntiseksi ja me kaikki ihmettelimme sitä, sillä heidän ja minunkin piti nousta aamuvarhain ja mennä töihin(?) 

  Vihdoinkin koin, että minun on juuri tiettynä hetkenä lähdettävä kotimatkalle ja hyvästelin heidät, ja lähdin kävelemään kellon ollessa jo noin 23:30. Ulkona puhalsi kylmä viima, sillä olihan jo myöhäinen syksy ja Stadissa tuulee usein, koska se sijaitsee aivan meren rannalla. Lämpötila saattaa laskea lähelle nolla astetta celsiusta, vaikka päivällä olisi +15 astetta. Tuuli saa sen vaikuttaamaan vielä kylmemmältä. Siksi minä tunsin vilun väristyksiä.

  Kävelin Annankatua pitkin Iso Roobertinkadulle, jonka varrella asuin. Ollessani Annankadulla kuulin sisäisen äänen sanovan: "Pysähdy!" Pysähdyin ja odotin lisää ohjeita. Kun katselin ympärilleni, näin nuoren sievän ja siron vaaleatukkaisen neitosen kävelevän minua vastaan kadun toista puolta. Kuulin lisää äänen sanovan: "Mene tuon tytön luo ja kysy, onko hänellä vaikeuksia."

  Menin hänen luokseen ja kysyin sitä. Hän oli hyvin ujo ja vastasi hetken mietittyään, että hän on jo useita tunteja harhaillut Stadissa etsien Liisankatua, jonka varrella hänen äitinsä asuu. Hän sanoi tulleensa Mäntästä (pieni kylä Tampereen ja Jyväskylän välissä) ja olevansa ensi kertaa Stadissa. Oli jo melkein keskiyö ja hyvin vähän ihmisiä kaduilla. Sanoin tuolle noin 14-vuotiaalle tytölle, joka oli pukeutunut hyvin kesäisiin vaatteisiin, että Liisankatu ei sijaitse tällä puolen keskustaa, vaan pohjoispuolella noin 1,5 km päässä. Kysyin, että voisinko opastaa kävellen hänet sinne(?) 

  Hän suostui ja lähdimme kävellen matkaan. Tyttö sanoi nimekseen Sinikka ja kerroin olevani Leif. Saavuttuamme Liisankadulle, emme löytäneet sieltä hänen muistilapussaan olevaa osoitetta Liisankatu 26! Sanoin Sinikalle: "Nyt on jo aamuyö ja huomaan sinunkin värisevän vilusta. Siksi ehdotan sulle, että tulet yöpymään luokseni. Teen sinulle vierasvuoteen olohuoneen lattialle. En tahdo jättää sinua yöksi kadulle, ettet palelisi ja joku voisi tehdä sulle väkivaltaa." Näin silloin pelon hänen kasvoillaan. Siksi kerroin lisäksi, että kohtelen häntä kuin omaa tytärtäni, sillä olen vakaumuksellinen kristitty. Silloin hän suostui ehdotukseeni.

  Saavuttuamme asunnolleni tarjosin hänelle iltateen parin voileivän kanssa, tein vierasvuoteen lattialle ja menimme nukkumaan. Aamulla herätyskello herätti meidät ja tarjosin hänelle aamupalan. Hän kertoi äitinsä olevan töissä Viking Linen satamaterminaalissa. Siksi otin esille Stadin kartan ja piirsin siihen reitin sinne punakynällä, annoin kartan hänelle, jotta hän löytäisi perille. Kehotin häntä nukkumaan vielä, jos hän tuntee itsensä väsyneeksi eilisen tunteja kestäneen harhailun vuoksi. Hän kiitti ja sanoi, että voiko kysyä minulta jotakin? Sanoin, että kysy pois. 

  Hän kysyi: "En käsitä sitä, että joku voi asua ja viihtyä näin vaatimattomassa asunnossa?" Mä aloin nauraa ja sanoin, että olen kristittynä tottunut asumaan välillä hyvin vaatimattomasti, sillä elämä maan päällä on vain väliaikaista. Tämähän on vain väliaikainen asunto. Asuntoni oli noin 20 m2 ns. 'palvelijan huone', jonka ainoasta ikkunasta näkyi sisäpihan toisella puolen olevan vanhan ränsistyneen sementtitalon musta katto.

  Mainittakoon, että sain jo noin 6 kk myöhemmin todella hienon, modernin ja edullisen työsuhdeasunnon Espoossa sijaitsevan työnantajani välityksellä Espoon Kuitinmäestä. Asuin silloin yksiössä, kerrostalon ylimmässä, 8.:ssa kerroksessa, josta oli upea näköala yli metsien, länteen päin. Metsää näkyi silmänkantamattomiin. Lisäksi ajomatkaa autollani työpaikalle oli vain 4 km.

  Pyysin Sinikkaa asunnosta poistuessaan sulkemaan oven niin, että se menee lukkoon. Asuntoni vanha ovi ei mennyt lukkoon, ellei sitä kunnolla työntänyt. Hän lupasi tehdä niin, poistuin asunnostani ja toivotin samalla Herran johdatusta äidin löytämiseen Sinikan jäädessä odottamaan päivän valkenemista. Kirjoitin karttaan myös nimeni ja  postiosoitteeni, jotta hän voisi myöhemmin kertoa, miten häneltä sujui äidin löytäminen. Noin 2 kk myöhemmin sain Sinikalta joulukortin, jossa luki ainoastaan:
"Löysin äidin. Terv. Sinikka" Se oli lyhyt ja naseva viesti ilman turhia sanoja.


Mitä tuo tapaus opettaa meille?
 
  Tapahtumaketju alkoi siitä, että olin rukoilemassa ystävieni luona ja Pyhä Henki valmisti minua tuota tapahtumaa varten edeltä noin 2 h, ettei tuo tytönressukka jäisi oman onnensa nojaan kadulle yöksi palelemaan ja mahdollisen väkivallan kohteeksi. Pitäkäämme yhteisiä rukouksia ja valvokaamme tarvittaessa, vaikka jo nukuttaisi, sillä joku voi olla suuren avun tarpeessa.

  Myös sen saamme oppia, että Vapahtajamme Yeshua HaMashiach oli seurannyt tytön harhailua valtaistuimeltaan taivaasta ja päätti puuttua tilanteeseen. Oppikaamme, että jos Pyhä Henki kehoittaa pysähtymään, on syytä pysähtyä ja kuunnella, mitä asiaa hänellä meille on. Olen muutaman kerran saanut selvän käskyn ylhäältä: "Leif, pysähdy!" Jos en olisi heti totellut, olisin kenties kuollut jo ajat sitten. 

  Olen aina ollut luonteeltani hyvin varovainen ja turhia vaaratilanteita karttava. Silti meidän tulee uusina hengellisinä luomuksina muistaa se, että Paholainen pyrkii jatkuvasti tekemään meille vahinkoa, sillä me olemme tässä hengellisessä sodassa eri puolilla ja hän pitää meitä vihollisinaan, joita me olemmekin pitäessämme Pelastussanomaa esillä!

  Ihmettelin myös sitä, että tytön äiti oli antanut väärän osoitteen tyttärelleen! Siitä on syytä oppia, että vanhempien pitää olla tarkempia ja antaa oikeaa tietoa lapsilleen.


Lopuksi aiheeseen sopiva laulu:

Pekka Salminen - Uskon vaikken näe  
https://www.youtube.com/watch?v=X2e-hSwQn9c