sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Osa 45: Ilosanoma suuresta voitosta

Alla on kopio rakkaalle pojalleni osoitetusta kirjoituksesta:




>>
Shalom, rakas poikani Jacob!


Olen nyt ilosta ja onnesta halkeamaisillani ja tahdon jakaa tämän valtavan ilon kanssasi, rakas poikani, sillä sitkeän rukous- ja uskonkamppailun jälkeen onnistuin eilen vihdoinkin saamaan sen fiksun miehen, josta olemme aiemmin keskustelleet, nimittäin Askon*), uskovien upotuskasteelle Turun Caribia kylpylän uimahallissa. Taivaassa syntyi siitä niin suuri ilo, että se kantautui tänne kuolemanvarjon laaksoon saakka, minunkin hengellisiin korviini asti! HalleluYah!

*) nimi on muutettu rakkaan uskonveljeni henkilöllisyyden suojaamiseksi.

Häntä ennen olin jo kastanut 7 naista ja Asko oli nyt 7. mies. Koen, että eräs tärkeä etappi hengellisessä työssäni kastamisten osalta on nyt saavutettu ja uudet työtehtävät odottavat minua...

Kun nyt hieman valotan Askon taustaa, niin tulet huomaamaan, miten perkele on useita kertoja yrittänyt tuhota Askon jo tämän hamasta nuoruudesta alkaen, mutta Yehowah Elohimin suojelusenkelin avulla Asko on selviytynyt niistä kaikista hengissä, tosin muutaman kerran hyvin täpärästi, eikä aina täysin ilman vaurioita. Listaan alle muistinvaraisesti muutaman hänen kokemuksistaan:

1) Jo sylilapsena 2-vuotiaana hän putosi noin 2 m pää edellä kivilattialle, mutta ei saanut kallovammoja, eikä muitakaan vammoja. Suojelusenkeli varjeli häntä! 

2) Noin 17-vuotiaana hän sai opiskeluaikanaan tilapäistyötä talvella, luomalla lunta katoilta. Hän oli työnantajansa kanssa erään kaksikerroksisen talon katolla töissä. Esimies käytti itse turvaköyttä vyötärönsä ympärillä, mutta ei antanut sellaista Askolle, eikä tämä rohjennut sitä vaatia peläten, ettei saisi tehdä työtä. Yllättäen Asko liukastui ja putosi vauhdilla alas katolta lentäen hiuksenhienosti teräväpiikkisen teräsaidan yläreunan yli naapuritontille, tehden voltin ilmassa ja pudoten jaloilleen kivikasaan. Pudotusta oli noin 4 m ja vauhti oli niin raju, että hänen molemmista jaloista katkesivat sääriluut. Kesti kauan ennen kuin luut luutuivat kunnolla kiinni. Sanomattakin on selvää, että jälleen suojelusenkeli varjeli Askoa!

3) Askon ollessa noin 20-vuotias hän palasi myöhään eräänä kesäiltana Ruissalon kansanpuistosta kotiin. Kävellessään yksin kotikatua, joku lähestyi häntä takaapäin ja iski teräsputkella häntä päähän niin lujaa, että hän menetti tajuntansa moneksi tunniksi. Hän heräsi TYKS:n teho-osastolla ja sai kuulla, että häntä teräsputkella iskenyt mies oli ilmeisesti humalassa tehnyt tuon hirvittävän teon, katunut sitä ja itse soittanut ambulanssin paikalle ja tunnustanut tekonsa.

Askolle aiheutui kallovamma ja röntgenkuvien mukaan hänen aivolohkonsa olivat iskun voimasta lähes kokonaan eriytyneet toisistaan eli kontakti niiden välillä oli lähes katkennut ja oli ihme, että Askolla oli yhä ymmärrys tallella! Siksi Askon piti maata sairaalan vuoteessa päätä liikuttamatta muistaakseni 2 kk, jotta aivolohkojen yhteys voisi ainakin osittain palautua. Se palautuikin enimmiltä osin ja Asko - muutoin poikkeuksellisen terävä-älyisenä - kykeni suoriutumaan sen jälkeen teknillisen koulun sähkötekniikan linjan opinnoistaan kiitettävin arvosanoin! Jälleen suojelusenkeli varjeli Askoa! HalleluYah!

4) Askon ollessa noin 30-vuotias hän oli kerran pysähtyneenä nykyisen Helsingintien ja Turun Caribia kylpyläntien risteyksessä. Yllättäen muuan humalainen ja huumausainetta käyttänyt mies ajoi kovaa ylinopeutta takaapäin hänen autonsa päälle. Askon auto paiskautui ilmassa yli 10 m ja putosi vastaan ajavien ajokaistalle. Asko oli tapansa mukaan turvavöissä, eikä saanut lääkärin suorittaman tarkastuksen mukaan mitään vammoja, mutta auto tuhoutui korjauskelvottomaksi! Jälleen suojelusenkeli hoiti hommansa hyvin!

5) Keskusteltuani Askon kanssa lukuisia kertoja, joskus 4-5 h:n jaksoja noin 6 kk:n aikana opettaen hänelle apostolista kristinuskoa perusteista alkaen, sovimme noin 2 viikkoa sitten, että kastan hänet uskovien upotuskasteella Turun Caribia kylpylän uimahallissa seuraavana perjantaina. Perkele punoi kuitenkin sellaisen estosuunnitelman, että vain 3 pv ennen sovittua kasteaikaa oli sadepäivä ja tuuli kovasti Turussa. Sinä päivänä Asko vei autonsa huoltoon ja hän käveli kovassa sateessa ja tuulessa sateenvarjonsa suojissa tarkoituksena mennä huollon aikana kahville läheiseen kuppilaan.

Askon näkemättä kunnolla eteensä, ajoi muuan humalainen nainen polkupyörällä kävelytietä pitkin kovalla vauhdilla Askon päälle niin, että Asko paiskautui selälleen isoon vesilätäkköön kadulle, onneksi ei kuitenkaan ajoradalle! Nainen pysähtyi ja pyyteli anteeksi, jonka jälkeen hän pakeni paikalta. Vaikka Askon vaatteet pahasti kuraantuivat, niin onneksi hän - vaikka on jo yli 70-vuotias - ei saanut luunmurtumaa eikä haavoja, vaan sen verran kylkikipua, että joutui sairasvuoteeseen vajaaksi viikoksi. Perkele yritti estää tällaisellakin tavalla Askoa saamasta apostolista upotuskastetta! 

6) Useita vuosia kohdan 5) tapausta ennen eräs Askon sukulaisista oli tullut uskoon ja mennyt uskovien upotuskasteelle eräässä seurakunnassa ja tuputtanut Askolle kyllästyksiin asti uskontoa painostaen tätä upotuskasteelle. Kun Asko luterilaisena varovaisena kristittynä huomasi kyseisen miehen elävän ja toimivan vastoin Askon käsitystä oikeasta kristityn elämästä, niin hän kieltäytyi menemästä kasteelle ja tästä syystä minulla oli todella urakkaa opastaa Asko apostoliselle kasteelle.

Noin 6 kk rukoilin päivittäin hänen puolestaan ja osoitin hänelle aitoa ystävyyttä ollen aina päivisin, joskus jopa öisin valmis keskustelemaan ihan arkipäivänkin aiheista (vaikkei minua eliittiurheilu lainkaan kiinnosta kuten Askoa entisenä jalkapalloilijana) ja opettaen sen mukaan hänelle Uuden Liiton alkuperäisiä opetuksia, kuin hän vain kykeni omaksumaan. Tein näin Askon omasta pyynnöstä, sillä hänellä oli sydämessä selvä jumalkaipuu ja hän sanoi, ettei kykene itse lukemaan eikä ymmärtämään Raamattua, eikä keskittymään lukemaansa sen aiemmin mainitsemani aivovammansa vuoksi, vaikka on yrittänyt.

Siksi luimme yhdessä hitaasti Raamattua aamuyön tunneille asti, kerran peräti klo 4 asti. Kannoin poikkeuksellisesti aina mukanani kännykkää, jopa ollessani virvelöimässä Ruissalossa, vain siltä varalta, että Asko soittaisi ja haluaisi jutella puhelimitse. Hän soittikin useita kertoja. Raamatun elävä Sana ja useiden rakkaiden uskonystävieni rukoukset Suomea ja ulkomaita myöten, samoin minun rukoukseni Askon puolesta tekivät vähitellen tehtävänsä ja Asko ymmärsi lopulta apostolisen uskovien upotuskasteen merkityksen ja välttämättömyyden hänelle, joka tahtoo kokosydämisesti seurata Adonai Yeshuaa! 

"Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen!" Mark. 16:16. Uskon tulee siis edeltää kastetta, joten sylivauvakaste on väärä! (Jakeessa Adonai Yeshuan mainitsema 'kadotus' tarkoittaa Helvettiä!)

7) Vielä näinkin perkele yritti estää Askon kastamista apostolisella vesikasteella, että kun eilen olin kastamassa häntä väentungoksessa (on näet koulujen syyslomakausi) Caribiassa, piti hän veden voimakkaan virtauksen vuoksi vasenta kättään riippuköydestä kiinni siten, että se oli vedenpinnan yläpuolella. Muu osa kehosta oli jo vedenpinnan alla, kun huomasin hänen vasemman kätensä olevan pinnalla. Kiskaisin sen nopeasti irti köydestä ja painoin käden vedenpinnan alle. Hän oli siten hetkisen kokonaan veden alla, kuten aito apostolinen kaste edellyttää.

Kasteessa näet ihmisen koko ruumis haudataan symbolisesti vesihautaan ja vedestä noustessaan kasteen saanut on uusi, täysin synneistään puhdistettu ihminen! Vain tällaiselle ihmiselle on Uuden Liiton Kirjoitusten mukaan luvattu Pyhän Hengen lahja jakeiden Ap.t. 2:38-39 mukaisesti! Kerrattakoon vielä, että kastoin Askon kaikkien hänen syntiensä anteeksisaamiseksi Adonai Yeshua HaMashiach HaNostri nimeen. Käytin siis Vapahtajamme kaikkia tärkeimpiä alkuperäisiä hebreankielisiä arvo- ja erisnimiä, kuten muinoin apostolisena aikanakin käytettiin.
- - -

Vielä lopuksi tämä: Kuten huomaat, rakas poikani Jacob, kertasin tekstin ohessa paljon sellaista, minkä sinä jo Raamattusi hyvin läpi lukeneena hyvin tiedät. Kertasin tämän siksi, että tulen kopioimaan tämän tekstin kastettavan nimen salassa pitäen ja julkaisen sen todistuksena lukijoille monella fb-foorumilla, keskustelupalstoilla ja sukulaisilleni pyrkien innoittamaan heitä seuraamaan apostolisia opetuksia nykyisten lukuisten kristinuskon nimellä levitettyjen harhaoppien sijaan! 


Opin ei näet tarvitse olla paljoakaan pielessä, kun se voi johtaa kannattajansa harhaan samoin kuin junaraide, joka lähtee risteyksessä vain hyvin vähän tai lähes huomaamatta sivuraiteelle päätyen lopulta aivan väärään osoitteeseen. Juuri se on perkeleen taktiikkaa nykyisin! Raamatussa ei turhaan kielletä ankaran rangaistuksen uhalla lisäämästä siihen mitään tai jättämästä siitä pois yhtäkään sanaa alkuperäisiin Pyhiin Kirjoituksiin nähden! Tämä koskee aivan erityisesti kaikkia raamatunkäännöksiä. 

Toivotan taivaallista viisautta ja rukoilen taivaallisen Isämme yliluonnollisen agape-rakkauden kosketusta sinulle rakas poikani Jacob ja kaikille tämän kirjoituksen lukijoille Adonai Yeshua nimeen!

/ terv. apostolinen kristitty, Leif Norrgård

6 kommenttia:

  1. Alussa, lähtien ensimmäisestä helluntaista Jeshuan kuoleman ja ylösnousemisen jälkeen uskoon tulleet ottivat upotuskasteen Jeshuan nimeen

    Apostolien teot
    2:38
    Niin Pietari sanoi heille: Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeshuan Messiaan nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan
    8:16
    ...he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeshuan nimeen
    10:48
    Ja hän käski kastaa heidät Jeshuan Messiaan nimeen
    19:5
    Sen kuultuaan he ottivat kasteen Jeshuan Messiaan nimeen

    Raamatun mukaan on vain yksi kaste, ei määrällisesti vaan laadullisesti. Siis on vain yhdenlainen raamatullinen kaste. Tämän vahvistaa myös heprean aakkosten lukuarvot

    טבילה אחת
    YKSI KASTE
    (Ef. 4:5)
    ja
    כבתחלה
    KUTEN ALUSSA
    ovat lukuarvoiltaan 465

    Numerot 4-6-5
    ארבעה ששה חמשה
    neljä, kuusi, viisi
    ja
    הטבלה לשם האדון ישוע המשיח
    KASTE HERRAN JESHUAN MESSIAAN NIMEEN
    ovat lukuarvoiltaan 1236

    http://www.kolumbus.fi/gematria/

    VastaaPoista
  2. Uuden liiton kasteen ottaminen tapahtuu ulkonaisesti samalla tavoin kuin vanhan liiton puhdistautumiskaste, mikve. Sisältö siinä on kuitenkin toinen. Se ei ole lihan saastan poistamista kuten mikve, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeshuan Messiaan ylösnousemuksen kautta (1 Piet. 3:21).

    https://www.youtube.com/watch?v=FCFsYdmf8uM&feature

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän vastauksistasi Moshe! Raamattua meitä vähemmän tunteville on mielestäni syytä mainita lisäksi seuraavat seikat:

      1) Uskovien upotuskaste suoritetaan syntien anteeksi saamiseksi jakeen Ap. t. 2:38 mukaan.

      >>Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Yeshua HaMashiach nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.<<
      (Käytin jakeessa Vapahtajamme hebrealaisia nimiä.)

      2) Kasteessa pestään vedellä uskon kautta kasteen ottajan kaikki synnit pois ja ne annetaan hänelle anteeksi ja ne poistetaan hänestä hänen omaatuntoaan painamasta. Näin ilmenee jakeessa Ap. t. 22:16

      >>Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeään, anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'<<

      3) Apostolisen upotuskasteen ottaja pelastuu Nooan ja tämän seuralaisten tavoin veden kautta tuhosta jakeiden 1. Piet. 3:18-22 mukaan:

      >>18 Sillä myös HaMashiach kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Elohimin luo; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,

      19 jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,

      20 jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Elohimin pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.

      21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Elohimilta - Yeshua HaMashiach'n ylösnousemuksen kautta,

      22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Elohimin oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut.<<

      Poista
    2. Selvennän vielä tuota jaetta 1. Piet. 3:21 seuraavasti:

      Vaikka kasteen ottajan synnit pestään upotuskasteessa symbolisesti uskon kautta pois, niin hänen turmeltunut lihan- ja verenruumiinsa sekä syntiinlankeemuksessa turmeltunut luontonsa (eli kuolemanruumiinsa) on hänessä 'kivirekenä' aina siihen asti, kunnes hän saa muuttaa tästä savimajastaan ikuiseen majaan ja hänet puetaan kirkastusruumiiseen. Tämä selviää esim. jakeista Room. 7:24-25

      >>24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
      25 Kiitos Elohimille meidän Adonaimme Yeshua HaMashiach'n kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Elohimin lakia, mutta lihalla synnin lakia.<<

      Lisäksi tahdon painottaa sitä, että olemme täysin uusia hengellisiä luomuksia Yeshuassa siitä alkaen, kun tietoisesti otimme Hänet Vapahtajaksemme ja ainoaksi Valtiaaksemme jakeiden 2. Kor. 5:17 ja Juud. 1:4 mukaan:

      2. Kor. 5:17 >>Jos siis joku on HaMashiach'ssa, hän on uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle.<<

      Juud. 1:4 >>Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Elohimimme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan Valtiaamme ja meidän Adonaimme, Yeshua HaMashiach'n.<<

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Juuri niin! Etenkin ottaen huomioon sen, miten paljon perkele on ehtinyt murjoa tätä fiksua miestä. Uskon sen kaiken vain jalostaneen miehen luonnetta, sillä hän on kaikesta huolimatta kunnioittanut 'taivaan pappaa' (kuten hän Yehowah Elohimia nimittää), eikä ole katkeroitunut, vaan on ajatellut loogisesti jonkun muun kuin Hänen aiheuttaneen hänelle kaiken tuon pahan. Rukoillaan, että hän saa pian täyttyä Pyhällä Hengellä Sanan lupauksen mukaisesti. Kiitos!

      Poista