lauantai 11. maaliskuuta 2017

Osa 46: Kristityn oikea identiteetti

Mikä on Raamattuun uskovan kristityn identiteetti?


Siis onko hän syntinen vai vanhurskas, vai molempia, vaiko jotain siltä väliltä? 

Se, mikä sai minut kirjoittamaan tämän tutkielman johtuu kahdesta asiasta:


A) Homoparien avioliittojen siunaaminen ei kuulu kristityn identiteettiin! 

Tänään 11.3.2017 kuulin, kun Ylen uutisissa haastateltiin nykyistä luterilaisen kirkon arkkkipiispaa Kari Mäkistä. Hän sanoi kannattavansa homoparien vihkimistä luterilaisissa kirkoissa ja on pahoillaan siitä, ettei kirkolliskokous ole vielä antanut suostumusta tähän. Mielestäni Kari ei voi mitenkään edustaa Raamattuun uskovaa kristittyä, koska hän ei usko Raamattuun! Siinä nimittäin on selvällä suomenkielellä kirjoitettuna seuraavaa: Room. 1:22-28. Siinä kerrotaan jumalattomista näin:

>>22 He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi. 23 He ovat muuttaneet katoamattoman Elohimin kirkkauden katoavaisen ihmisen, lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuvan kaltaiseksi. 24 Sen vuoksi Elohim on jättänyt heidät sydäntensä himoissa saastaisuuteen, häpäisemään keskenään oman ruumiinsa. 25 He ovat vaihtaneet Elohimin totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, häntä, joka on iankaikkisesti ylistetty. Aamen. 

26 Sen tähden Elohim on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naispuoliset heistä ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen, 27 ja samoin miespuoliset ovat luopuneet luonnollisesta yhteydestä naiseen ja kiihkossaan syttyneet toisiinsa. Miehet ovat harjoittaneet riettautta miesten kanssa ja ovat villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä pitikin saada. 28 Koska heille ei kelvannut pitää kiinni Elohimin tuntemisesta, Elohim jätti heidät kelvottoman mielen valtaan tekemään sopimattomia.<< 

Jakeissa 26-27 kerrotaan homoista ja lesboista ja siitä, miksi he ovat Elohimin hylkäämiä tekemään sopimattomia eli olemaan sukupuoliyhteydessä samaa sukupuolta olevien kanssa. Luvun loppujakeessa mennään jopa näin pitkälle koskien homo- ja lesbosuhteita: Room. 1:32

>>Vaikka he tuntevat Elohimin vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka sellaista tekevät, ovat ansainneet kuoleman, he eivät ainoastaan itse tee niin vaan myös osoittavat hyväksymisensä niille, jotka tekevät samoin.<< Luit oikein: Raamatun mukaan he ovat ansainneet kuolemanrangaistuksen!

Mielestäni luterilaisen kirkon arkkipiista Kari Mäkinen on tuon ulostulonsa perusteella samaistunut homojen ja lesbojen joukkoon, koska hän avoimesti osoittaa hyväksymisensä kyseisille jumalattomille homo- ja lesboavioliitoille ja haluaa, että heitä vihittäisiin avioliittoon kirkoissa!  

Jos joku vielä luterilaiseen kirkkoon kuuluva kristitty lukee tämän, niin hänellä olisi jo korkea aika alkaa hälytyskellojen soida ja lujaa! Tarkoitan pikaista luopiokirkosta eroamista!

On ehdottoman tärkeää mainita tässä yhteydessä seuraavaa: En minä, eivätkä muutkaan aidot kristityt vihaa, emmekä halveksi yhtäkään homoa tai lesboa, vaan me todella rakastamme heitä ja myös heille kuuluu Adonai Yeshuan tuoma pelastussanoma seuraavasti: Luuk- 5:30-32

>>30 Fariseukset ja heidän kirjanoppineensa närkästyivät Yeshuan opetuslapsiin ja sanoivat: ”Miksi te syötte ja juotte publikaanien ja syntisten kanssa?” 31 Yeshua vastasi heille: "”Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat." 32 "En minä ole tullut kutsumaan parannukseen vanhurskaita vaan syntisiä.”"<< 

On kiistatonta, että homot ja lesbot ovat syntisiä, kuten kaikki muutkin ihmiset ovat kukin omalla tavallaan ja siksi myös heille kuuluu aito parannuksen teko, voidakseen pelastua joutumasta helvetin kadotustuomion alaisuuteen!

On sanoittakin selvää, etteivät hekään kykene omin voimin ja kyvyin parantamaan itseään ja muuttamaan sukupuolista suuntautumistaan. Siksi heidänkin tulee pyytää Adonai Yeshuaa parantamaan heidät! Evankeliumissa on tänäänkin voima parantaa ihmiset kaikesta tuollaisesta, kuten oli muinoinkin jakeiden 1. Kor. 6:9-11 mukaan: 

>>9 Ettekö tiedä, etteivät vääryyden tekijät peri Elohimin kuningaskuntaa? Älkää eksykö. Eivät haureelliset, eivät epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, irstailijat, eivätkä homoseksuaalisuuden harjoittajat, 10 eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät peri Elohimin kuningaskuntaa. 11 Tuollaisia jotkut teistäkin olivat, mutta te olette antaneet pestä itsenne, te olette pyhitettyjä ja vanhurskautettuja Adonai Yeshua HaMashiach'n nimessä ja Elohimimme Hengessä. <<

Jos Kari Mäkinen olisi aito kristitty paimen, niin hän kyyneleet silmissään varoittaisi homoja ja lesboja heidän kadotukseen vievän syntinsä harjoittamisesta ja kehottaisi heitä ottamaan Adonai Yeshuan omaksi Vapahtajakseen ja parantajakseen! Kari Mäkinen elää vielä pakanuuden pimennossa ja on potentiaalinen evankelioimisen kohde, sillä ei Yehowah Elohim tahdo yhdenkään, ei siis hänenkään joutuvan kadotukseen! 


B) Perinteisen roomalaiskatolisen kirkon uskomuksen mukaan, joka on tuotu noin 500 vuotta sitten perintönä myös luterilaiseen uskonkäsitykseen - monen muun katolisten harhan lisäksi -kristitty on muka yhtä aikaa syntinen ja vanhurskas eli on luonnollista, että hän tekee kristittynäkin jatkuvasti syntiä, vaikka hän kuinka yrittäisi elää synnittömänä.

Tämä on erittäin kavalaa harhaoppia ja on johtanut siihen, että useimmat luterilaisen kirkon jäsenet ikään kuin 'hyvällä omallatunnolla' jatkavat tyynesti syntielämäänsä, koska he uskovat tuota valheellista opetusta, jota heille julistetaan saarnastuoleista vuosisadasta toiseen! 


Kysynkin nyt, mitä Raamattu sanoo kristityn jatkuvasta synnin harjoittamisesta?
Luemme jakeet:


- Room. 6:22-23 >>22. Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Elohimin palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä. 23. Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Elohimin armolahja on ikuinen elämä HaMashiach Yeshuassa, Adonaissamme.<< 

- Tarkastelkaamme hieman, mitä merkitsee 'synneistä vapauttaminen'. Se tarkoittaa samaa kuin jos joku ihminen on ollut kahleisiin sidottuna koko ikänsä ja joku hänet niistä vapauttaa. Mitä tulee syntiseen lihaa ja verta olevaan luomukseemme eli kehoomme ennen aidoksi kristityksi syntymistä ja sen jälkeenkin, ei se koskaan muutu synnittömäksi, vaan se pysyy 'synnin ja lihan ruumiina' niin kauan kuin elämme tässä savimajassamme. Voit sanoa, että niinhän luterilaisetkin opettavat. Oikein! He eivät ole kuitenkaan ottaneet vastaan seuraavaa Raamatun opetusta ja siksi he ovat puolitiessä eli harhassa: 

- 2. Kor. 5:17 >>17 Jos siis joku on HaMashiach'ssa, hän on uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!<< Tämä on 100 %:sti uskon asia ja jos uskomme tähän, niin olemme aitoja kristittyjä ja me pidämme jo kuolleena tätä meidän mukanamme kehdosta hautaan seuraavaa vanhaa luomusta, lihan ja veren luomusta eli kehoamme, ja yhdessä Adonai Yeshuan kanssa ristille naulittuna liki 2000 vuotta sitten, kuten Raamattu opettaa jakeessa: Room. 6:3-7

>>3 Vai ettekö tiedä, että meidät kaikki, jotka on kastettu HaMashiach Yeshuaan, on kastettu hänen kuolemaansa? 4 Meidät on siis yhdessä hänen kanssaan haudattu kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin HaMashiach herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin mekin vaeltaisimme uudessa elämässä. 5 Jos kerran meidät näin on yhdistetty hänen kanssaan yhtäläisessä kuolemassa, me olemme yhtä hänen kanssaan myös ylösnousemuksessa. 6 Mehän tiedämme, että vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta synnin ruumis nujerrettaisiin, niin ettemme enää palvelisi syn- tiä. 7 Joka on kuollut, on vapautunut synnistä. 8 Jos olemme kuolleet HaMashiach'n kanssa, uskomme myös saavamme elää hänen kanssaan.<<

Huom. Jos olet luterilainen tai johonkin muuhun suureen kristillisen kirkkoon jo sylivauvana kastettu, tai muutoin vain vettä otsallesi valelemalla kastettu, niin elät yhä synneissäsi, sillä apostolinen eli alkuperäinen opetus edellyttää uskoon tulleiden veteen kastamista upottamalla, josta voit lukea lähemmin seuraavasta linkistä:
http://kristinuskon-perusteita.blogspot.fi/2012/03/osa-5-uskovien-upotuskaste-vedessa.html
 


Kuka meissä tekee syntiä, ellemme ole valppaina? 

Paavali opettaa Roomalaiskirjeessä, että synti, joka hänessä asuu, tekee teot, jotka ovat hänen eli synnin omia tekoja, eivätkä Paavalin! Luemme jakeet Room. 7:14-18

>>14 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen. 15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. 16 Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä. 17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu. 18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää.<<

Tämä jakeen 17 opetus on ratkaisevan tärkeä voidaksemme ymmärtää oman identiteettimme kristittyinä! Meidän kehossamme asuva synti on erillinen persoona, joka pyrkii toteuttamaan hänen omaa tahtoaan, mikä on vastoin meidän omaa tahtoamme. Tämä meidän identiteettimme erottaminen tuosta synnin olemuksesta on tapahtunut vain, jos meidät on veteen upottamalla kastettu Yeshua HaMashiach nimeen ja jos uskomme edellä mainittuihin jakeisiin Room. 6:3-8.

Jos uskoimme noihin jakeisiin, niin meissä tapahtui seuraavaa: Hebr. 4:12-13


>>12 Sillä Elohimin sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija. 13 Mikään luotu ei ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.<<

Elohimin Sana leikkasi meihin luomansa sielun irti meissä syntiinlankeemuksen seurauksena olleesta pahasta hengestä, joka asuu lihan ja veren ruumiissa ja vapautti meidät sen hallinnasta, siirtäen sielumme meihin lähettämänsä Elohimin lapseuden hengen hallintaan. Mehän saimme syntyä Elohimin lapsiksi uskoessamme Yeshuaan Korkeimman ainosyntyisenä Poikana ja ottaessamme Hänet vastaan Vapahtajanamme jakeiden Joh. 1:12-13 mukaisesti!

>>12. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet (Yeshuan) vastaan, hän antoi oikeuden *) tulla Elohimin lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, 13. jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Elohimista. .<< *) tai "vallan" tai "voiman". 

Meissä kristityissä on aidosti uskoontulomme jälkeen jatkuva taistelu tuon vanhan syntisen ja turmeltuneen luomuksen ja uuden meissä olevan luomuksen eli nykyisen oikean identiteettimme välillä, minkä jokainen kristitty laillani omasta kokemuksestaan hyvin tietää jakeiden Gal. 5:16-18 mukaisesti:

>>16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä. 17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte. 18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.<< 


Sanoilla "lain alla" viitataan israelilaisia koskien Mooseksen lakiin ja pakanuudesta kristityksi tulleilla olevaan "omantunnon lakiin". Meidät kristityt on siirretty noiden lakien alaisuudesta Elämän Hengen Lain alaisuuteen HaMashiach Yeshuassa jakeen  Room. 8:2 mukaisesti.


Meidän oikea identiteettimme kristittyinä on vanhurskautettu, uusi, puhdistettu, synnitön ja tahraton luomus Yeshuassa! 




Koska tekstiä varten oleva tila yllä olevassa kuvassa on rajoitettu, niin lisään siihen vielä seuraavaa:

Adonai Yeshua osti meidät pyhällä ja tahrattomalla verellään, viattomalla kärsimisellään, Golgatan ristille kuolemallaan ja ylösnousemisellaan 
 kuninkaiksi ja papeiksi Elohimille ja Isälleen jakeiden Ilm. 1:5-6 mukaisesti: >>5 And (greetings) from Jesus Christ*), who is the faithful witness, and the first begotten of the dead, and the prince of the kings of the earth. Unto him that loved us, and washed us from our sins in his own blood, 6 And hath made us kings and priests unto God**) and his Father; to him be glory and dominion for ever and ever. Amen.<< 
*) Pitää olla: Yeshua HaMashiach / **) Pitää olla: Elohim

Suomennos edellä olevasta luotettavasta King James Versiosta: >>5. Ja (tervehdys) Yeshua HaMashiach'lta, uskolliselta todistajalta, ja kuolleista nousseiden esikoiselta, ja maan kuninkaiden hallitsijalta. Hänelle, joka on meitä rakastanut, ja pessyt meidät synneistämme omalla verellään, 6 ja tehnyt meidät kuninkaiksi ja papeiksi Elohimille ja Isälleen; hänelle kunnia ja valta aina ja ikuisesti. Aamen.<<

Jos uskomme olevamme uusia hengellisiä luomuksia Yeshuassa, niin meissä oleva uusi hengellinen luomus ei tee syntiä, koska hän on Elohimista syntynyt, eikä suostu tekemään syntiä! Tämä käy ilmi myös jakeesta 1. Joh. 5:18 

>>Me tiedämme, ettei yksikään Elohimista syntynyt tee syntiä, vaan Elohimista syntynyt pitää itsestään vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.<<

Jakeella ei tarkoiteta sitä, etteikö kristittykin voisi langeta ajatuksissaan, sanoissaan ja teoissaan - usein valvomattomuuttaan - häntä houkuttelevan syntisen lihansa tai pahan hengen tempaamana syntiin, vaan sitä, että ollessaan hänessä asuvan Elohimin Pyhän Hengen johdossa ja tälle kuuliainen, hän ei silloin tee lainkaan eikä koskaan syntiä!

Jopa silloin, kun hän on langennut, on hänen oikea identiteettinsä "Vanhurskas" eli Uusi Luomus Yeshua Messiaassa, eikä suinkaan kurja ja maahan lyöty syntinen, mutta hänen tulee tehdä parannus, katua ja tunnustaa valvomattomuutensa ja peseytyä Karitsan vihmontaveressä!

Kirjoitettu on: "Sillä seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen, mutta jumalattomat suistuvat onnettomuuteen." Snl. 24:16

Myös UT:sta löytyy Vapahtajamme selkeä opetus tästä, jakeista Matt. 18:21-22

>>21 Silloin Pietari meni hänen tykönsä ja sanoi hänelle: "Adonai, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Ihanko seitsemän kertaa?" 22 Yeshua vastasi hänelle: "Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän!<<Yeshua opetti siinä meillekin rajatonta anteeksiantamusta kaikille uskoville jotka ovat rikkoneet meitä vastaan ja katuvat sitä pyytäen anteeksiantoa, sillä olemmehan itsekin saaneet kaikki syntimme anteeksi!

>>Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Elohimin kanssa meidän Adonai Yeshua HaMashiach' kautta<< Room. 5:1

Miksi asia on noin? Siksi, että Yehowah Elohim vanhurskauttaa jokaisen jumalattoman, joka turvautuu Hänen Poikansa Yeshuan Golgatalla lahjoittamaan sijaisuhriin, hänen vuodatettuun vereensä ja katkeraan kuolemaansa vanhurskaana ja synnittömänä meidän jumalattomien ja langenneiden puolesta jo silloin, kun vielä elimme synnissä! 

Luemme vielä jakeet Room. 4:3-8, josta ilmenee, kuka on meidät vanhurskauttanut ja millä perusteella: >>Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Elohimia, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi." 4 Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, 5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi. 6 Samoin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Elohim lukee vanhurskauden ilman tekoja: 7 "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! 8 Autuas se ihminen, jolle Adonai ei lue syntiä!"<<

Kun olet tietoisesti ottanut Adonai Yeshuan vastaan omaksi Vapahtajaksesi, niin sinut on juuri sinä hetkenä siirretty pimeyden vallasta toiseen olotilaan seuraavasti (Kol. 1:12-14) : 

>>12 kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa, 13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa kuningaskuntaan. 14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,<<


Loppulause 


Uskoon tuleminen on Elohimin armoteko meissä ja meidän omaksi tehtäväksemme jää Yeshuan mukaan uskonkilvoittelu eli uskon säilyttäminen vilpittömässä ja hyvässä sydämessä jakeen Matt. 6:24 mukaisesti***). Siitä toisena hyvänä esmierkkinä meille on annettu Paavalin tervehdys nuorelle Timoteukselle jakeissa 2. Tim. 4:7>>Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.<< 
***) >>Sen tähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.<<

Pyrkikäämme mekin samaan ja varmaa on, että jos emme luovu uskostamme emmekä kristityn identiteetistä olla jo nyt vanhurskautettuja ja armahdettuja Yeshuan veriuhrin kautta, niin silloin Hän ei hylkää koskaan meitä olemasta hänen rakastettuja opetuslapsiaan! 

Hyvä laulu uskonvaelluksesta: 
https://www.youtube.com/watch?v=EvFUiAlCBsA 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti