sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Osa 54 Lisää luterilaisuuden harhoista

SYLIVAUVAKASTE EI PELASTA KETÄÄN!
Aluksi jäljempänä perustellut väitteeni: 

a) Jos sinut on kastettu vain sylivauvakasteella tai aikuisena vettä päähäsi valelemalla, niin et ole saanut Uuden Testamentin mukaista kastetta lainkaan, vaan olet yhä pakanuudessa!

b) Jos sinut on kastettu upottamalla vedessä "ISÄN JA POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN", niin silloinkaan et ole saanut uskovien upotuskastetta, VAAN AINOASTAAN KATOLISTEN LAATIMAN HARHAOPPISEN KASTEEN, mikä on vastoin apostolien opetuksia!

c) Myöskään kastetapa sanoilla "Kastan sinut Jeesuksen Kristukseen nimessä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen" ei ole apostolinen. Siinäkään ei kasteta "Yeshua HaMashiach Nimeen" eikä "Adonai Yeshua Nimeen". Kyseessä on hellareiden laatima kompromissi katoliseen käytäntöön. Heille ei näet ole kelvannut pelkkä apostolien käyttämä kastetapa. 


Luterilaisuudessa kuten lukuisissa muissakin herätysliikkeissä ja useissa lahkoissa opetetaan, että sylivauvojen vanhemmat voivat heidän ulkoisella teollaan (viemällä sylivauvansa kasteelle) pelastaa sylivauvansa ilman että sylivauvoilla olisi osaa eikä arpaa omaan pelastumiseensa! Sitten he väittävät, että ihminen, joka on sylivauvana kastettu pelastuu nimenomaan tuon kasteen perusteella!

Se on todella KAVALA harhaoppi eli täysin Raamatulle vierasta opetusta! Sillä Adonai Yeshua ja hänen opetuslapsensa opettivat, että Yehowah Elohim on asettanut pakanoillekin uskon*) lisäksi parannuksen teon ehdoksi ikuiseen elämään pääsyyn jakeiden Apt 11:15-18 mukaisesti:

>>15 Ja kun minä rupesin puhumaan, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, niinkuin alussa meidänkin päällemme. 16 Silloin minä muistin Adonain sanan, jonka hän sanoi: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.' 17 Koska siis Elohim antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Adonai Yeshua Elohimia?" 18 Tämän kuultuansa he rauhoittuivat ja ylistivät Elohimia sanoen: "Niin on siis Elohim pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi."<<

*) Tarkkaan ottaen "usko Adonai Yeshuaan" edellyttää aidon parannuksen tekemistä, sillä Adonai Yeshua julisti sanoen: "Tehkää parannus, sillä taivasten kuningaskunta on tullut lähelle!" Matt. 4:17. Sen lisäksi Johannes Kastaja vaati kasteelle tulijoilta "Parannuksen tekemistä ja evankeliumiin uskomista!" Mark. 1:15

   
Alleviivaan sitä, että vain evankeliumin vastaanottaneet (siis sen kuulleet ja ymmärtäneet) kastettiin tuossa yhteydessä (johon Pietari viittaa) ja ettei pakanoita kastettu roomalaiskatolisten keksimälä väärällä tavalla "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen Nimeen", vaan hebrealaisia alkuperäisnimiä käyttäen "Yeshua HaMashiach"-Nimeen, eikä siis myöskään ihmisten keksimiin käännösnimiin, kuten Jeesus Kristus! Apt 10:44-48

>>44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. 45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, 46 sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Elohimia. Silloin Pietari vastasi:


47 "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?" 48 Ja hän käski kastaa heidät Yeshua HaMashiach-Nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.<< 


Jakeen 44 lopusta on olennaisen tärkeää huomata "jotka puheen kuulivat". Se viittaa vain niihin, jotka myös ymmärsivät puhetta. Ei siis sylivauvoihin! Sama on tilanne kohdan Apt 2:38-39 kastekohdassa, sillä sen yhteydessä on maininta (Apt 2:41), "jotka nyt ottivat hänen Sanansa vastaan, ne kastettiin".

Selkokielellä sanoen: Voidakseen ottaa vastaan
sanoman Adonai Yeshuasta, pitää ihmisen ensin ymmärtää puhuttua puhetta, sitten kuunnella sitä ja lopuksi hyväksyä se omalle kohdalleen ja mennä upotuskasteelle! Tämän nyt pitäisi olla ihan selvää kaikille taviksillekin!


Silti useimmat papit, pastorit, teologian tohtorit ja professorit väittävät yhä
nykyisin käytännössä sitä, että puhetta ymmärtämättömät sylivauvat jollain merkillisellä tavalla ymmärtävät puhetta, mikä on tieteellisesti täysin mahdotonta! He ovat heittäneet ymmärryksensä roskakoriin. Uuden Testamentin mukaan ymmärryksen ja järjen käyttö ei ole kiellettyä! 2. Tim. 2:7 ja Room. 12:1.

PS. Kastan täällä Turussa ensi maanantaina 14.2.2018 klo 12 alkuperäisellä apostolisella messiaanisella upotuskasteella erään raittiisti uskoaan tunnustavan uskovan miehen, joka on kastettu hellarien toimesta väärällä upotuskasteella Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen yli 30 vuotta sitten. Hän on kauttani oppinut ymmärtämään, että kaste "Adonai Yeshua HaMashiach HaNostri nimeen syntien anteeksisaamiseksi" on alkuperäinen ja oikea!  

4 kommenttia:

  1. Uuden liiton kasteen ottaminen tapahtuu ulkonaisesti samalla tavoin kuin vanhan liiton puhdistautumiskaste, mikve. Sisältö siinä on kuitenkin toinen. Se ei ole lihan saastan poistamista kuten mikve, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeshuan Messiaan ylösnousemuksen kautta (1 Piet. 3:21).

    https://www.youtube.com/watch?v=FCFsYdmf8uM&feature

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitit aivan oikein veljeni! Rikastuin jälleen lisää hengellisesti tutkiessani taas kerran vesikasteen merkitystä. Uusin löytöni on omin sanoin sanoen tämä:

      Ihmisen on kuultava riittävän puhdas evankeliumi ensin. Sitten hänen tulee uskoa siihen. Voidakseen todistaa sen, mitä hän sydämessään uskoo, on hänen mentävä uskovien upotuskasteelle.

      Mielestäni hokema, että yksin uskosta on sikäli väärin tulkittu, että Jaakobia lainatakseni "usko ilman tekoja on kuollut" eli sitä ei ole ilman tekoja. Tässä yhteydessä tekona on uskon tunnustaminen menemällä uskon edellyttämälle uskovien upotuskasteelle.

      Siksi ei pelastukseen riitä pelkkä suun tunnustus (vrt. uskontunnustus kirkoissa), vaan sydämen usko todistettuna uskovien upotuskasteelle menolla.

      Tämä totuus avautui Adonai Yeshuan opetuksesta Mar. 16:16
      >>Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu. Mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.<<

      Jos pelkkä usko ilman kasteelle menoa riittäisi pelastukseksi, niin Adonai Yeshuan olisi ollut turha kirjoittaa pelastuksen ehdoksi myös kasteelle menoa!

      Painotan edelleen sitä, että uskoa ei tässä asiayhteydessä ole olemassa ilman kasteelle menoa. Jos kasteelle meno puuttuu, niin usko on keskonen eli syntymättä jäänyt sikiö!

      Poista
  2. Uskon saamisesta kasteesss on keskusteltu paljon lapsikastetta harjoittavien piirissä. Lestadiolainen maallikkosaarnaaja Erkki Reinikainen on kirjoittanut aiheesta monien ohella. Hänenkin on pakko pitää lähtökohtiaan oikeina voidakseen puolustaa lapsikastetta.
    Jos ei halua ottaa Raamattua sellaisenaan ohjeeksi, on koetettava kehittää puolustusta kirkon kasteelle vaikka se olisi älyllisesti epärehellistä. Joku taisi sanoa, että kirkolla on oikeus tehdä lisäyksiä Raamattuun. Sellainen on lukenut Raamattunsa huonosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän fiksusti perustellusta kommentistasi! Olen samaa mieltä siitä, että ellei olla Raamatun kokonaisilmoitukselle uskollisia, niin mennään opillisesti harhaan ja rakennetaan hengellinen asumus puusta ja oljista hiekalle.

      Kun sitten Kaikkivaltias koettelee tuollaista asumusta tulella, palaa se poroksi ja kun koetusten myrskyt puhaltavat tuollaiseen asumukseen koko voimallaan, se sortuu ja sen sortuminen on suuri.

      Mielestäni tuo Adonai Yeshuan loppuvirkkeen loppuosa "ja sen sortuminen on suuri" viittaa kauheaan ikuisuuskohtaloon!

      Voi miten elintärkeää meidän kristittyjen onkaan ottaa todesta kaikki se, mitä luotettavat eli mahdollisimman tarkoin käännetyt Pyhät Kirjoitukset meille opettavat ja pyrkiä toimimaan myös käytännössä niiden mukaisesti!

      Poista