perjantai 30. heinäkuuta 2021

Osa 75 - Elohimin lapset vai Paholaisen lapset?



Ihmiskunnan suurin ongelma

  Monen mielestä suurin ongelma on ilmastonmuutos ja ne ydinasevaltiot, joita arvaamattomat diktaattorit hallitsevat. Toki nuokin ovat suuria ongelmia, mutta eivät ne edes yhdessä ole kaikkein suurin ongelma, vaan seurausta suurimmasta ongelmasta.

  Suurin ongelma ja samalla suurin syy ihmisten ja kansojen ongelmiin ovat Paholaisen lapset, joiden kautta heidän isänsä Saatana hallitsee kansoja ja maapalloa säädettyn aikaan asti. Maailmassa on todellakin pelkistettynä vain kahden eri ryhmän ihmisiä. Heidät voidaan jakaa eri tavoin vastakkaisiin ryhmiin seuraavasti:
(Kunkin kohdan alla lainaus Raamatusta kumpaankin ryhmään ja lainausten alla lyhyt viittaus lainauksen sisältöön)


1) Adonai Yeshuaan uskovat tai he, jotka eivät häneen usko.

Joh. 5:24. >>Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.<<
(Kyse on uskosta Yeshuaan ja kuuleminen merkitsee hänen sanomansa ymmärtämistä)

Joh. 3:36b >>...mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Elohimin viha pysyy hänen päällään.<<
(Kyse on välinpitämättömyydestä ja tottelemattomuudesta Yeshuaa kohtaan)



2) Pelastukseen valitut tai pelastussanoman hylänneet. 
Apt. 13:48. >>Sen kuullessaan pakanat iloitsivat ja ylistivät Yehowan sanaa ja uskoivat, kaikki ne heistä, jotka olivat säädetyt ikuiseen elämään.<<
(Kyseessä oli pelastussanoman julistus ylösnousseesta Vapahtajastamme.)

Snl. 8:36. >>
Mutta joka menee minusta harhaan, saa vahingon sielulleen. Kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa.<<
(Kyse on Elohimin Viisaudesta, joka on Yeshua)



3) Elohimin lapset tai Perkeleen lapset. 
Joh. 10:27. >>
Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.<<
(VT:ssa ihmisiä verrataan lampaisiin, joita Hyvä Paimen YHWH kaitsee: Hes. 34:31)

Joh. 8:44. >>
Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.<<
(Adonai Yeshuan puheesta niille juutalaisille, jotka tavoittelivat häntä tappaakseen hänet)


4) Valkeuden eli Päivän lapset tai Pimeyden eli Yön lapset.
1. Tess. 5:5a. >>S
illä kaikki te olette Valkeuden lapsia ja Päivän lapsia. <<
(Paavali viittasi vain uudestisyntyneisiin kristittyihin)

1. Tess. 5:5b. >>...
me emme ole Yön emmekä Pimeyden lapsia.<<
(Paavali viittasi vastakohtana pelastussanoman hylänneisiin ihmisiin)


5) "Pyhän Hengen temppeleitä" tai "Saatanan hengen temppeleitä".
1. Kor. 6:19. >>Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Elohimilta, ja ettette ole itsenne omat?<<
(Paavali viittasi Korinttin seurakunnan uudestisyntyneisiin kristittyihin, sillä vain heissä asuu Pyhä Henki)

Ef. 2:2. >>
 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa.<<
(Myös kristityt ovat ennen uskoontuloaan olleet Saatanan hengen temppeleitä)


6) Totuutta rakastavat tai Syntiä rakastavat.
Joh. 3:21. >>
Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valkeuteen, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat Elohimissa tehdyt.<<
(Totuutta noudattavat rakastavat sitä ja pitävät sitä esillä ihmisten keskuudessa)

Joh. 3:19. >>
Ja tämä on tuomio: Valkeus on tullut maailmaan, mutta ihmiset rakastivat Pimeyttä enemmän kuin Valkeutta, sillä heidän tekonsa olivat pahat.<<
(Jokainen itse valitsee sydämessään, että rakastaako hän enemmän Valkeutta eli totuutta vai Pimeyttä eli syntiä)


7) Vehnänjyvä-ihmiset tai Luste-ihmiset.
Matt. 13:38a. >>
Pelto on maailma. Hyvä siemen ovat kuningaskunnan lapset...<<
(Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika eli Yeshua HaMashiach)

Matt. 13:38a-b. >>
Pelto on maailma... mutta lusteet ovat Pahan lapset.<<
(Pahan siemenen eli lusteen kylväjä on ihmisten vihamies eli Perkele)


8) 
Lampaat tai Vuohet.
Matt. 25:31-33. >>
31. Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. (32) Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. (33) Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.<<
(Ihmisen Poika on Yeshua HaMashiach ja seuraavasta kohdasta 9) käy ilmi mitä hänen vertauksessaan tarkoitetaan lampailla ja vuohilla)


9) Laupiaat lammas-ihmiset tai Kirotut ja itsekkäät vuohi-ihmiset.
Matt. 25:34-36. >>34. 
Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut ja omistakaa se kuningaskunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti. (35) Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda. Minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne. (36) Minä olin alaston, ja te vaatetitte minut. Minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun luokseni.'<<
(Laupeus tarkoittaa myötätuntoa, joka konkretisoutuu apua tarvitsevien ihmisten auttamisessa monin eri tavoin)

Matt. 25:41-43. >>
41. Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, siihen ikuiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleilleen. (42) Sillä minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juoda. (43) Minä olin outo, mutta te ette ottaneet minua huoneeseenne. Minä olin alaston, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairaana ja vankeudessa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.'<< 
(Tässä Kuningas sanoo itsekkäille ja lähimmäistensä hädästä piittaamattomille ihmisille viimeisellä tuomiolla syyn siihen, miksi he joutuvat helvettiin)


10) Elohimista syntyneet tai Vain lihasta ja verestä syntyneet.
Joh. 1:12-13. >>
12. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden/voiman/vallan/auktoriteetin tulla Elohimin lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, (13) jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Elohimista.<<
(Tässä on kyse uskomisesta Vapahtajamme alkuperäiseen hebrealaiseen erisnimeen: Yeshua HaMashiach, eikä suinkaan ihmisten keksimään väännös- tai korvikenimeen)

Joh. 3:3-7. >>
3. Yeshua vastasi (Nikodemokselle) sanoen hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Elohimin kuningaskuntaa." (4) Nikodemos sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?" (5) Yeshua vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Elohimin kuningaskuntaan. (6) Mikä on syntynyt lihasta, on liha, ja mikä on syntynyt Hengestä, on henki. (7) Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä."<<
(Yeshua HaMashiach kertoi sen tosiasian, että ilman uudestisyntymistä Pyhästä Hengestä ei ihmisillä ole mahdollista nähdä Elohimin kuningaskuntaa eikä päästä sinne sisälle!)


Lopuksi kolme aiheeseen sopivaa hengellistä laulua

  Valitettavasti en ole havainnut, että missään suomenkielisissä eikä englanninkielisissäkään lauluissa käytettäisiin Vapahtajastamme hänen oikeita hebreankielisiä erisnimiään juuri tähän aiheeseen liittyen, joten lainaan saatavilla olevista parhaat. 

Kuinka on sun sielus laita (Juhani Eriksson)
https://www.youtube.com/watch?v=jVXSumT9OBE

Floridan Kotikirkon kuoro "Olen Uusi Luomus Kristuksessa" Sinikka Puranen Soolo. Pirjo Peterssen Viulu Soolo
https://www.youtube.com/watch?v=XrFqJpXHzgQ

I am a new Creation by Steve Kuban
https://www.youtube.com/watch?v=Kt0u2iwmuEA


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti