perjantai 19. helmikuuta 2021

Osa 64 - Oletko joutunut petetyksi?

Petetyksi tulemista voi olla monenlaista


Voit tulla petetyksi omaistesi keskuudessa, työ- ja koulukavereittesi parissa, seurustelusuhteessa, avioliitossa, uskonnollisessa yhteisössä, työasioissa, asuntoasioissa ja monissa muissakin asioissa. 

Jos olet ollut liian luottavainen ja ryhtynyt
 jonkun sukulaisesi tai läheisen ystäväsi pankkiluoton takuumieheksi ja tuleekin yllättäen lama, voi pankki periä
sinulta kaiken omaisuutesi. Niin kävi eräälle tutulleni, uskovalle pariskunnalle. 
Pankki otti omakseen heiltä 1990-luvun laman seurauksena heidän arvokkaan omistusasuntonsa, huvilansa, autonsa ja samoin säästönsä ja vielä miehen muutama vuosi sen jälkeen saaman perinnönkin isältään. Sitä sitten itkettiin oikein porukalla.

Turhaan ei Raamatussa varoiteta takuuseen menosta, mutta silti moni tekee niin ja voi pettyä niin raskaasti, että jotkut heistä eivät kestä häpeää, vaan tekevät itsemurhan. Toiset syyttävät itseään tyhmiksi ja ovat lopun elämäänsä katkeria itselleen ja tuntevat myös vihaa heitä kohtaan, joiden takaajiksi ovat ryhtyneet. 


Kaksi esimerkkiä petetyksi tulemisesta


Myös minua on petetty muutamia kertoja ja olen kokenut monenlaisia inhottavia tunteita. Niissä tilanteissa, joissa petetyksi tuleminen on tapahtunut siten, että olen luottanut liikaa johonkin henkilöön, on ollut paljon helpompaa toipua pettymyksestä, koska minun on helpompi antaa itselleni anteeksi oma sinisilmäisyyteni. 

Niissä tilanteissa, joissa on ikään kuin viritetty ansa, jonka havaitseminen ajoissa on ollut käytännössä mahdotonta, on pettymyts ollut suurempi ja siitä toipuminen kestänyt kauemmin.

Niissä tilanteissa, joissa olen tullut petetyksi ja pettäjä on osoittanut sen jälkeen minua kohtaan vahingoniloa, on ollut hyvin työlästä antaa anteeksi. Siihen on kulunut vuosia. 

ESIMERKKI nro 1

Esim. täkäläisessä pankissa minulta huijattiin erittäin ovelasti 6000 mk eli noin 1000 €. Se tapahtui niin, että kun olin ottanut asuntolainan ja maksanut siitä jo ensimmäisen erän, ehdotti pankkivirkailija, että ottaisin yhden kuukauden lyhennyslykkäystä, jos tekee tiukkaa suorittaa annuiteettilainan lyhennystä 4000 mk/kk. Suostuin siihen. Minulle tulikin täytenä yllätyksenä, että minulle rätkäistiin silti siinä kuussa 6000 mk korkokuluja maksettavaksi lyhennyksen sijaan, eikä lainani lyhentynyt lainkaan!

Onnistuin antamaan sen anteeksi siten, että tajusin ko. pankin toimivan noin uusien asiakkaittensa suhteen, jotka eivät ole tietoisia tuollaisista viritetyistä ansoista ja että taivaallinen Isäni näki sen ja pyysin häneltä korvaavaa apua. Sainkin sen siten, että onnistuin saamaan asuntooni vuokralaisen vuoden ajaksi. Asuin kaksiossani yhdessä hänen kanssaan sen vuoden ja sain vuokratuloa häneltä 1500 mk/kk. Sitten hän muutti samassa kaupunginosassa asuvien vanhempiensa luo. Todistin hänelle Yeshuasta.

ESIMERKKI nro 2

Kerran olin joutua todella suuren petoksen uhriksi. Etsin toimitilaa liikehuoneistona ostettavaksi uskovien kokouksia varten. Asuntoni lähellä, Mannerheiminpuistoa vastapäätä, oli 51 m2 toimitila katukerroksessa. Kävin katsomassa sitä ja pyysin siitä mahdollisimman tarkan esitteen koskien peruskorjauksia ja tulossa olevia korjauksia. Myyntiesite oli laadittu siten, ettei siinä kerrottu kaikkia aikatauluja, milloin kyseiset korjaukset aiottiin tehdä. Myyjän mukaan siihen kuluisi useita vuosia. Tein virheen uskoessani häntä. 

Kirjoitin sopimuksen, jossa oli ehtona maksaa ensin 4 % hinnasta ja loput varsinaisen kauppakirjan tekovaiheessa. Kun rukoilin vahvistusta Adonailta aloin heti epäillä petosta. Se tunne tuli niin vahvaksi, että päätin ryhtyä "salapoliisiksi". Soitin kyseisen asuntoyhtiön isännöitsijälle, ensin rukoiltuani viisautta Adonai Yeshualta. Kyselin ikään kuin vain uteliaana asukkaana, että minä vuonna he aikoisivat korjata hissin ja uusia sähköjohdot? Hän vastasi, että 2 vuoden sisällä ja kertoi, että myös peltikattoremontti tehtäisiin jo noin 3 vuoden sisällä! Silloin tajusin, ettei minun missään tapauksessa kannata ostaa tuota huoneistoa. Sen hoitovastike olisi remonttien vuoksi noussut tuplaksi, sillä liikehuoneistoille ositetaan kaksinkertainen osuus neliökustannuksista!

Jouduin maksamaan pitkin hampain sen 4 %, johon olin jo sitoutunut, sillä myyjä uhkasi viedä asian muuten oikeuteen ja sanoi, että olisin heikoilla oikeudessa. Hän oli valitettavasti siinä oikeassa. Siksi maksoin 2000 €. Kun sitten kerran tapasin myyjän kaupungilla ja tervehdin häntä, hän hymyili minulle vahingoniloisesti ja kysyi, että onko kaikki hyvin. Kun olen usein ja nyt noin 7 vuotta myöhemmin katsonut, että onko sitä liikehuoneistoa vielä myyty, niin se on ollut koko ajan tyhjillään. Olen silloin huokaissut helpotuksesta, sillä en olisi kyennyt itsekään sitä myymään, jos olisin ostanut sen, vaan se olisi vaivannut minua vuosien ajan ja maksanut vastikkeina "hunajaa" näin turkulaista ilmausta käyttäen. 


Miten kristityn tulee suhtautua petetyksi tulemiseen?

Ensinnäkin kannattaa olla aina hyvin varovainen kaikissa ihmissuhteissa, eikä pidä luottaa kellekkään omia salaisuksiaan, ei edes vaimolle, joka sylissäsi lepää, kuten Miika on varoittanut jo noin 2500 vuotta sitten. Miika 7:5

>>
Älkää uskoko ystävää, älkää luottako uskottuun. Vaimolta, joka sylissäsi lepää, varo suusi ovet.<<

Kaikissa suurissa hankinnoissa on oltava äärimmäisen tarkka ja rukoiltava viisautta YHWH Elohimilta, ettei joudu kavalien ihmisten pettämäksi. Paavali varoitti sanoen: 
2. Tim. 3:13


>>
Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen.<<

Kaikkein vaarallisinta on joutua jonkun uskonlahkon kontrolloitavaksi. Moni ihminen on sellaisessa asemassa joutunut vuosiksi orjuuteen ja häneltä on imetty kaikki varat. Lopulta, jos hän on alkanut ajatella asioita syvällisemmin ja alkanut lukea Raamattua ihan omintakeisesti, on hänen silmänsä avautunut. Jos hän on alkanut asettaa asioita kyseenalaisiksi, on hänet tuomittu harhaoppiseksi ja lopulta erotettu ko. yhteisöstä. 

Muistan erään tuollaisen miehen. Löysin hänet Stadissa siltojen alta muovikassillinen tyhjiä pulloja kädessään. Hän oli toiminut kauan Stadissa jehovantodistajien opettajana ja joutunut elämässään kriisiin. Hä ei kestänyt sitä, vaan alkoi käyttää alkoholia. Kun hänet narautettiin siitä, sai hän potkut ja koko hänen elämänsä raunioitui. Hän joutui kodittomaksi kadulle ja alkoholista tuli hänen ainoa ystävänsä.

Vaikka tämä meni nyt ohi otsikon, niin kerron kuitenkin lyhyesti tapauksen loppuun. Minut Pyhä Henki johdatti tuon miespoloisen luo aamuyöllä erään samassa firmassa toimivan nuoren rouvan kanssa. Se oli yliluonnollinen johdatus Ilmestyksen Hengen kautta. Kohtasimme miehen Pohjoisen Rautatienkadun viertä sivuavalla, alhaalla kulkevalla rautatiellä. Sain kolmesti hänelle vietäväksi hopeisella tarjottimella näkemäni kultaisin kirjaimin kirjoitetun profetian. Rakas ystävä, meillä on sinulle viesti taivaasta: 
"Me emme kerskaa ihmisviisaudesta, vaan Jeesuksen Kristuksen rakkaudesta!"

Sain nuo sanat keskustelun lomassa kolme erillistä kertaa ja joka kerta mies lysähti polvilleen alas ja alkoi itkeä, sillä noissa sanoissa oli niin valtava rakkauden voima! 

Rukoilimme lopuksi miehen puolesta kätten päällepanon kautta. Sitten Adonai Yeshua sanoi, että tehtävä on suoritettu ja kehotti jatkamaan matkaa Ilmestyksen Hengen johdossa. 

- - -

Lopuksi eräitä ohjeita, miten kykenemme antamaan anteeksi heille, jotka ovat pettäneet meitä jopa kaikkein inhoittavimmin: 

- Ajattele, että hänkin on saman Luojan luoma kuin sinäkin ja on Hänelle erittäin rakas.

- Tiedosta, että hän on persoonallisen Pahan pauloissa, eikä todellakaan ymmärrä mitä pahaa hän on Paholaisen yllytyksestä tehnyt sinulle.

- Muista, että hän on matkalla helvettiin!

- Rukoile, ettei se hänelle tapahtuisi ja vielä vähemmän siksi, että hän on pettänyt sinua, etkä sinä olekaan antanut hänelle anteeksi! Pyydä sen vuoksi koko sydämestäsi taivaan Isältä anteeksiantavaa rakkautta häntä kohtaan!

- Päätä sydämessäsi antaa hänelle tietoisesti anteeksi ja jos kykenet, niin sano se hänelle kahden kesken, jos joskus sinut johdatetaan kasvotusten hänen kanssaan.

- Vaikka oletkin antanut hänelle tietoisesti anteeksi, niin tunteet voivat tulla kauan jälkijunassa. Älä siis anna tunteiden määrätä anteeksiantoa, vaan Isämeidänrukouksen!

- Sano ääneen Adonaille rukousalttarilla suljetussa kammiossasi, että päätät nyt antaa hänelle kaiken anteeksi ilman mitään korvausvaatimuksia ja pyydä että se kirjataan myös taivaan kirjoihin juuri nyt. Rukoile sitten siunausta ko. henkilölle ja sano lopuksi: Aamen!


Tuon jälkeen myös sinä saat vapautuksen Hengessä ja sinulle toteutuu Isämeidän Rukouksen lupaus saada Häneltä anteeksianto myös omista synneistäsi: 

>>...Ja anna meille meidän syntimme ja velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme sydämestämme anteeksi heille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet...<<


Lopuksi kaksi aiheeseen sopivaa ja kannustavaa laulua:

Matti Esko - ANNA ANTEEKSI - YouTube

Above All Powers With Lyrics (Lenny LeBlanc) - YouTube

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti